Nyt on vähän haikea fiilis :( Marion lähti ja joudun asumaan täällä viikon yksin ennen kuin Toni ja Ossi saapuu. Oli yllättävän rankkaa sanoa hei hei monen kuukauden yhteiselon jälkeen, kuivin silmin se ei onnistunut (mikä yllätys!). Marionista tuli mulle kuin paras ystävä viime kuukausina sen jälkeen, kun se kyllästyi muiden ranskalaisten sisäänpäinlämpiävyyteen ja hankki itelleen meksikolaisia kavereita ja alkoi puhua espanjaa. Oli muuten ainoa koko porukasta jolla oli kanttia siihen. Hienoinen (tai no, melko voimakas) ranskalainen nuotti sen puheessa säilyi, mutta sitäkin tulee vaan ikävä. Lohdullista tietää, että mulla on jatkossa hyvä syy lähteä käväisemään Pariisissa. Ja ilmainen majoitus ja ihana ystävä!

Mutta ei tää päivä pelkkää suremista oo ollut, tänään Meksiko tarjoili taas kerran parastaan kun Tolucan punaiset paholaiset voittivat täpärästi rankkareilla Méxicon futisfinaalissa. Katottiin matsi porukalla yhden kaverin luona ja huudettiin kuin hullut kun ottelu lopulta ratkesi. Kerrankin pääsi kokemaan miltä tuntuu voittaa mestaruus. Sitä herkkua on Suomessa harvoin tarjolla! Kaupungilla oli riehakkaat juhlat, torvet soi, liput liehui ja ihmiset keskusaukiolla kylpi vaahdossa, tanssi ja lauloi. Niin mekin. Vaikka ottelu sinänsä oli mulle yhdentekevä, oli mahtavaa päästä iloitsemaan yhdessä meksikolaisten kanssa.