Sunnuntaina kaytiin Ginan ja Gurin (Gina = Yelena Georgina, 25-vuotias valokuvauksenopettaja Tolucasta, Gur = Yelenan graafikkopoikakaveri) kanssa D.F:ssa eli Mexico Cityssa eli Mexicossa eraan paikallisen nykytaiteilijan nayttelyssa seka asteekkien temppelin raunioilla. Taidenayttely ei sytyttanyt, mutta itse rakennuksen seinilla oli vaikuttavan kokoisia ja nakoisia maalauksia mm. Diego Riveran kadenjalkea. Myohemmin iltapaivasta kaytiin tsekkaamassa temppelin rauniot. Niista ei rehellisesti sanoen ole paljon jaljella, iso roykkio kivia ja joitakin veistoksia, seka museorakennuksen verran lasivitriineita, joissa on kaikkea jannaa ja vahemman jannaa asteekkikamaa. Mielenkiintoista sen sijaan ainakin minusta on, etta keskustan rakennukset vajoavat hiljalleen maan sisaan, koska kaupunki on alunperin rakennettu jarven ylle. Harvoissa keskustan rakennuksissa seinat ovat suorat, vaan ne ovat vahan joka ilmansuuntaan kallellaan.

Taalla Tolucassa asumisessa on hyvia ja huonoja puolia: huonona puolena se, etta (jos mahdollista) taalla on kylmempi kuin Suomessa. Paivalla ulkona on melko lamminta, mutta yolla jaatavan kylma, eika taloissa ole minkaalaista eristysta. Aamulla suihkuun mennessa voi vain rukoilla, etta suihkusta tulisi kuumaa vetta. Yleensa sita tuleekin, ainakin hetken ajan. Loput ovatkin sitten hyvia puolia. Tolucassa ei juuri turisteja kadulla nay, ainakaan kaltaisiani güeritoja (=valkoihoinen, blondi). Meininki on siis aidosti meksikolaista, vaikkakin jonkinlainen risteytys sen eri piirteita. Ruoka on halpaa: vihannekset ja hedelmat eivat maksa mitaan, erilaisia leivonnaisia ja leipia (pan dulce) saa valtavan paperikassillisen muutamalla eurolla ja hienoin pihvilihakin maksaa alle 10 euroa kilo. Ja ihmiset, niita ei voi olla rakastamatta.

Tanaan paasin toisen kerran tutustumaan Espinosa Gomezien valtavaan sukuun. Lahdin Ginan aidin matkaan tapaamaan taman siskoa, ja samalla tapasin yli kymmenkunta muuta sukulaista, jotka ilmeisesti vain sattumalta olivat samaan aikaan kylassa. Yksi meksikolainen tapa, josta olen tykannyt alusta asti, on poskipusut. Kaikkia pusitaan: suvun vanhimpia, kavereita, taloudenhoitajia. Tavatessa, erotessa ja muuten vaan. Pusuja kertyi kymmenittain. Tutustuin myos venezualaiseen poikaan, joka osaa sanoa Moi ja Mita kuuluu?, ja joka ilmeisesti on eraan sukulaistyton (kenen ja mita kautta, ei voi pysya karryilla) poikaystava. Alfred opiskelee Tec de Monterreyssa, joka on kallis yksityiskoulu ja yksi suurimmista Meksikossa, ja tietaa kuulemma vapaan huoneen soluasunnosta vartioidulla alueella, jossa asuu paljon opiskelijoita (=bileet!). Asunnossa asuu ilmeisesti 2 muutakin vaihtaria, se on kuulemma hyvien yhteyksien paassa ja maksaa 120 euroa kuussa. ¡Muy bien!

Informaatiotulva muutamassa paivassa on ollut valtava. Etenkin eri ruokalajien nimia tulvii korviin ja ohi niiden. Ginan señora madre on ottanut tehtavakseen tutustuttaa mut meksikolaiseen keittioon parhaimmillaan. Ja hyvaa ruoka onkin. Ainut ikava puoli on, etta missaan ei saa auttaa. Tanaan sain kuoria paivalliselle kaksi vihreaa vihannesta (joiden nimia en muista), kun oikein pyysin. Aamulla jouduin syrjayttamaan Ginan pikkusiskon vakivalloin tiskialtaan aaresta, kun se oli ensin laittanut mulle aamiaista ja ois meinannut tiskatakin viela. Ginan aiti sanoi, etta sitten kun asun omillani, niin saan itse ostaa ja laittaa ruokani, ja tiskatakin viela. Etta ota lunkisti vaan nyt, kun joku toinen tekee sen mun puolesta.

Ruokalajeista on pakko mainita pozole (kana-maissikeitto, johon lisataan limea, chilia ja sipulia) ja chicharronet. Jalkimmaiset ovat paahdettuja siannahkasipseja. Kuulostaa tosi irstaalta, mutta onko hyvaa! Vahan kuin pekonisnackseja. Niita tuon mukanani Suomeen, kun joskus palaan. Kaiken kaikkiaan en ole taalla syonyt viela mitaan vastenmielista (paitsi ehka churroja, makeita ja lapeensa rasvaisia pitkulaisia munkkeja, mutta makean syontiin on taalla totuteltava, koska pan dulceja syodaan taalla aamiaisella, paivallisella tai muuten vaan).

Ihme kylla, vatsa ei ole ihmeemmin reistaillut, vaikka ruokavalion muutos on ollut lyhyessa ajassa taydellinen. Kiitos kuuluu myos Ginan aiteelle, joka omien sanojensa mukaan tekee paitsi hyvaa ruokaa, myos hygieenista (mista on kaanteisesti paateltavissa, etta kaikkialla Meksikossa nain hyvin asiat eivat ehka ole...)