Puranpa ajatukseni eilisen tapahtumista tänne niin voin lakata miettimästä koko asiaa. Vietin mukavan viikonlopun Michoacánin osavaltiossa Ginan ja Gurin kanssa, yhtä järkyttävää käännekohtaa lukuunottamatta.

Maanantaina oli Meksikon itsenäisyyspäivä, Día de la Independencia, yksi tärkeimmistä juhlapäivistä. Vietimme sen Moreliassa, Michuacánin osavaltiossa. Morelia on kaunis kaupunki iltahämärässä, paljon kolonialistisia vanhoja rakennuksia, jotka on valaistu upeasti. Ostimme katukauppiaalta tekoviikset, torvet ja punavalkovihreät poskimaalaukset niin kuin asiaan kuuluu. Itsenäisyyspäivä Meksikossa on vähän kuin vappu Suomessa, paljon ihmisiä kadulla ja iloinen fiilis. Siis hyvin erityyppinen juhla kuin Suomessa.

Illan mittaan ihmiset alkoivat kokoontua kaupungintalon edustalle odottelemaan ilotulitusten alkamista. Väkijoukkoa viihdytti tylsähkö "Banda de Guerra" -niminen orkesteri, joka sai osakseen mahtavan vihellysten aallon, kun ihmiset kärsimättömänä odottivat toiminnan alkamista. Kellon lähestyessä maagista yhtätoista, jolloin huudetaan perinteinen grito de independencia, osavaltion kuvernööri saapui kaupungintalon parvekkeelle pitämään juhlapuhetta. Puhe päättyi kolminkertaiseen ¡Viva México! -huutoon, jonka jälkeen jotain outoa tapahtui. Kuului voimakas räjähdys, joka sai ihmiset huutamaan. Luulin, että sotilaat ampuivat yhteislaukauksen, mutta sotilaita ei näkynyt missään - ennen kuin vasta hetken kuluttua.

Ohjelma jatkui normaalisti ilotulituksilla, mutta ne eivät enää kiinnostaneet ihmisiä. Sen sijaan outo räjähdys sai ihmiset kyselemään ympärillä olevilta, mitä on tapahtunut. Eräs poika lehtikioskin katolla alkoi viittilöidä hurjasti, mutta emme kuulleet, mistä oli kyse. Vasta kun poliisit alkoivat tyhjentää aluetta ihmisistä, aloimme uskoa, että jokin on huonosti. Osa ihmisistä ei tahtonut liikahtaa paikoiltaan, vaan aikoi katsoa ilotulitukset loppuun. Minäkin itsepintaisesti jatkoin valokuvaamista, kunnes Gina tarttui minua hihasta ja sanoi, että nyt mennään.

Matkalla hotellihuoneelle näkyi itkeviä ihmisiä, aseistettuja sotilaita, kuului ambulanssien ulvontaa, tunnelma oli tosi epätodellinen… Hotellihuoneessa laitoimme television päälle, ja niillä hetkillä alkoi ylimääräinen uutislähetys. Kerrottiin, että väkijoukon keskellä oli räjähtänyt sirpalekranaatti, keskusaukiolla aivan meidän vieressä, ehkä 30 metrin päässä. Aluksi kuolleita väitettiin olevan 2, loukkaantuneita 30. Sitten kuolleiden määrä nousi kolmeen, viiteen, lopulta kahdeksaan, loukkaantuneiden määrä on nyt noin sata. Uutiskuvat olivat paljon rohkeampia kuin Suomessa, verta kaikkialla, silpoutuneita ruumiita, ihmisiä lojumassa maassa…verinen tuttipullo, kenkiä, laukkuja…niin epätodellista. Yhä uudelleen ja uudelleen näytettiin kuvaa kuvernööristä, joka pamauksen jälkeen hymyilee typerästi ja heiluttaa Meksikon lippua…mekin päästiin uutiskuviin, mutta onneksi ei niihin verisiin.

Gina ja Gur olivat paljon järkyttyneempiä tapahtuneesta kuin minä. Koska Meksiko on heidän maansa, koska vastaavanlaista terrori-iskua sivullisia kohtaan ei ole ennen tapahtunut, koska olimme siellä... Aamulla he saivat itkuisia puheluita ystäviltä, jotka olivat kuulleet uutisen vasta tänään ja säikähtäneet pahasti. Iskun taustalla ovat kai Meksikon huumeliigat, jotka tekevät mitä tahtovat, ilman että korruptoituneella poliisilla on halua tai resursseja estää niitä. Ehkä iskussa piili viesti hallitukselle, että jättävät Michoacánin marihuanaviljelykset rauhaan…

Vaikka Gina ja Gur arvelivatkin, että tämän jälkeen haluan lähteä kotiin ensimmäisellä lennolla, mulla ei ole aikomusta tehdä niin. Läpeensä paskoja ihmisiä on kaikkialla maailmassa, sellaisia, jotka haluavat heittää kranaatin itsenäisyyspäivää juhlivien maanmiehiensä joukkoon. Mutta suurin osa meksikolaisista on kunnon ihmisiä. Mahtavia ihmisiä, jotka olisivat ansainneet iloisemman itsenäisyyspäivän.

Edit: Oon takaisin kylmässä mutta turvallisessa Tolucassa. Kaikki hyvin, ei tarvii olla huolissaan!