Profile
Blog
Photos
Videos
- "Sinun puheissasi ei ole mitään järkeä", sanoi Kani.
-"Ei olekaan", Puh sanoi nöyrästi, "Ei enää." - Nalle Puh
Taas on hetki vierähtänyt siitä kun olen blogiani päivitellyt... Mutta eipä täällä mitään ihmeellistä ole tapahtunutkaan (ennen viime viikkoa siis).
Viime tiistaina päätin vihdoinkin lähteä käymään yhden kämppiksen työpaikalla Museo Larcossa, missä oli näyttelyitä Perun aikakaudelta ennen espanjalaista "sivistystä", eli konkistadoreiden tuloon asti. Näyttely oli upea. Erityisesti mieleen jäi alla olevat hopeinen paita ja kuvioitu astia, onnistuneesti suoritettu kalloleikkaus sekä lost wax -tekniikalla valetut kupariterät. Myös kultaiset asukokonaisuudet olivat vaikuttavia.
Viime perjantaina tytöt pyysivät minua mukaan ostamaan hopeaa (paikka sijaitsee kaupungin keskustan laitamilla, ja siellä erityisesti naisilla on suurempi riski tulla ryöstetyksi - kumma kyllä :) ). Ja mikäs siinä, samalla tarjoutui minullekin tilaisuus käydä tiedustelemassa paikallista hintatasoa. Tarttui mukaan muutamat ostoksetkin joita kaverit olivat tilanneet :D. Alla olevat perhoset maksoivat 22 solea, eli n. 7 e... Ja ne ovat hopeaa. Lauantaina sitten päätimme kaverin kanssa viimeinkin mennä tutustumaan paljon hehkutettuun salsaan. Kävelimme siis pokkana yhdelle salsaklubille 5 minuuttia ennen tunnin alkamista ja kysyimme että onko tilaa. Opettaja sanoi että mukaan vaan, joten mikäs siinä.
Salsa on kivaa! Tosin lantion liike (ja liike ylipäätänsä) ei "aivan" yltänyt lattareiden tasolle :). Muutenkin alussa tuli hiukan orpo olo kun opettaja ei turhia hidastellut opetuksen kanssa. Samanlainen olo tulee varmaan jos uimaopetuksessa heitettäisiin altaaseen "ala uimaan" -kommentin kera. Mutta, alkuhämmennyksen jälkeen homma alkoi sujumaan, joten enköhän löydä itseni vielä uudestaan tunnilta. Ja sanoisin että minulle tekee hyvää välillä olla ajattelematta niin paljon ja mennä vain musiikin mukana...
Perjantai- ja lauantai-ilta menikin sitten daiquirien merkeissä. Ja hauskaa oli. Löysin itseni eilen jostain Perulaisten bileistä kämppäkavereideni kanssa. Nukkumaan pääsin kuuden tienoilla, ja ysiltä uudestaan ylös, ulos ja brunssin hankkimiseen. Loppupäivä menikin sitten toipuessa väsymyksestä :D.
Tajusin muuten viime viikolla että minulla on enään 5 viikkoa jäljellä ennen joulua. Onneksi päätin olla täällä koko vuoden, sillä tuntuu siltä että vasta äskenhän tänne tultiin.
- comments
Leena Puolatie Heippa Eetu, sain äiteeltäsi tään sun blogi osoitteen. On todella mielenkiintoista lukea Perun kokemuksiasi. Etenkin kun yksi parhaista kavereistani asustelee talvet siellä Perussa, Amazonin rannalla rakentamassaa talossa. Hänellä on juuri tällä hetkellä näyttely Limassa. Äitees varmaan laittaa sulle osoitteen jos kiinnostaa käydä katasmassa. Kirjoittelehan taas lisää niin kurkistellaan ja pysy terveenä. Hyvä et yks mahatauti on kärsitty. Ei niit enää sit juuri tulekaan lisää, näin ainakin minulle on käynyt matkoillani. Tosin olet melko kauan siellä. Bakteerikanta vain muuttuu ja vatsa vahvistuu. Terv. Leena