Profile
Blog
Photos
Videos
Parempi rehellinen EI kuin valheellinen KYLLÄ
Pitkästä aikaa taas kirjoittelemassa. Toissa viikolla en viitsinyt kirjoittaa, siitä olisi tullut vain loputonta avautumista ja viime viikko menikin kokeisiin lukiessa.
Kaksi viikkoa sitten uskollinen kännykkäni sanoi sopimuksen irti. Niinpä menin seuraavana päivänä (perjantaina) paikalliseen elektroniikkaliikkeeseen ostamaan puhelinta. Suomessa olisin saanut homman hoidetuksi puolessa tunnissa (max.). Ei Perussa. Ilmeisesti elektroniikkaliikkeessä ei myydä kännyköitä ilman SIM-korttia. Eli jos haluaa uuden puhelimen mutta haluaa säilyttää numeronsa, täytyy mennä operaattorin myymälään. Kiva. Nooh, loppujen lopuksi sain ostettua 100 solea maksavan Nokian (n. 30 €), mikä ei nyt ole mitenkään liian kallis ostos. Kaiken lisäksi se toimii hyvin.
Viime viikolla täällä oli Perulaiset ruokamessut. Joten täytyihän sinne mennä kurkistamaan mitä oli tarjolla. Tapahtuma oli siis Liman keskustassa puistossa, jonne oli eri huippuravintoloita ympäri Perua tullut esittelemään ruokiaan. Annoksen hinta oi 12 solea (n. 4 €!), joten tuli maisteltua kaikenlaista hyvää. Harmi vain että minun piti lähteä seitsemäksi kurssille (jota ei sitten ollutkaan). Ruokamessuilla oli myös päiväunieni kohde, suklaasuihkulähde johon sai dipata hedelmiä. Ajanpuutteen takia kyseinen ihanuus jäi minulta kokematta :(. Nooh, ehkä sitten joskus.
Olin myös toissaviikolla hiukan flunssassa, joten olen ottanut normaalia rauhallisemmin. Viime lauantain grillijuhlat tosin venähtivät aamu seitsemään asti :). Oli hyvät pippalot.
Ensi viikolla lähdemme käymään viisumiasioiden takia Boliviassa. Jännä nähdä mitä siitä tulee :D. Yritän myös päivitellä blogiani hiukan useammin...
Ai niin, mikäli joku ihmettelee "päivän mietelausetta", niin ehkä suurin asia mikä liikenteen lisäksi täällä ärsyttää on paikallisten "epäluotettavuus". Eli jos Perulainen sanoo kyllä johonkin, se voi tarkoittaa myös että "haluaisin tulla mutta en pääse". Heille parempi on sanoa kyllä ja jättää tulematta kuin sanoa että ei pääse. Mikä näin suomalaisesta on välillä hiukan rasittavaa. Mutta, kulttuurieroihin tulee vain sopeutua.
Ja kiva huomata että minun blogia luetaan :P.
- comments
Hilkka Mitä tossa kuvassa tapahtuu?