Ei kauheasti enää jaksaisi, mutta pakko kai se on tämä viimeinenkin merkintä muistiin kirjata.

Päivä alkoi joskus kymmenen maissa, emmekä taas nukkuneet kuin jotain neljästä viiteen tuntia. Pakkailut ja muut viime hetken valmistelut veivät rutosti aikaa. Tämä oli tosin varsin tiedossa eikä haitannut, sillä ihan tarkoituksellakin keräsimme väsymystä pitkälle lentomatkalla.

Lähdimme vikkelästi Casa Loman suuntaan, mutta eksyimme reitiltä monta kertaa. Aterioimme Subwayssa, jossa kysyin tietä mieheltä, joka kutsui meitä jatkuvasti buddyiksi/kamuiksi. "Oh, and by the way, which way is it to the Casa Loma castle?" Sain selventää kysymystäni pariin kertaan, vaikka mielestäni esitin asiani varsin ymmärrettävästi. Jäbä mutisi jotain jostain festivaalista ja osoitti meidät oikeaan suuntaan...

...ja pyh pah! Oikea suunta my ass, niin kuin enklanniksi voidaan lausua! Kävelimme vain entistä enemmän harhaan. Festivaalit löytyivät, mutta kun kysyimme paikalliselta kiinalaisnaiselta apua, hän ohjasi meidät täysin päinvastaiseen suuntaan kuin Buddy Boy. Kyllä vaan hajotti kävellä särkyneellä jalalla muutaman tunnin yöunien jälkeen hirvittävässä helteessä ja kiireessä edes takaisin!

Suru katosi puserosta kuitenkin naurun voimalla, eikä Casa Lomaa lopulta enää ollut vaikea löytää. Massiivinen linnake oli syrjässä, mutta reitti sinne oli selvä. Päiväkirjamerkinnöissäni legendaksi muodostunut Casa oli kuitenkin enemmänkin kasa höyryävää pas... kuin kasa lomaa. :-D No joo, tämä nyt oli lähinnä yksi vitsi, jota käytin keventämään sitä alun perin naheata tunnelmaa.

Totta puhuen Casa Loma ei siltikään ollut hääppöinen näky — eihän 1911-vuonna rakennettu linna ole edes kovin vanha! Maisemat sinällään olivat ihan mukavat, mutta muuten tämä turistinähtävyys ei juuri säväyttänyt. Casa olisi voinut olla ihan ok välipala reissumme alkutaipaleilla, mutta 16 päivän pituisen reissun päättäjäksi siitä ei ihan ollut. :D

Lomalta (heh!) päästyämme etsimme käsiimme Willison Squaren. Kyseisellä alueella sijaitsi hostelli, jonka olimme varanneet ennen Howard Streetin City Guesthouseamme, mutta josta olimme lopulta luopuneet epämääräisten kotisivujen perusteella.

Tähän väliin eräs todella tärkeä muistutus kaikille matkustamisesta kiinnostuneille ihmisille: älkää missään nimessä pilatko reissujanne edullisimmilla mahdollisilla majoituksilla! "Eihän me siellä sisällä kuitenkaan juuri aikaamme vietetä" -järkeilyä kuulee aivan liian usein. Tietysti ihmisjärki sanoo, ettei hyvältä majoitukselta paljon vaadita, mutta tosiasiassa mahdollisia epämiellyttäviä yllätyksiä on olemassa lukuisia. Näistä yllätyksistä hyvinä esimerkkeinä käyvät Lontoon Continental Hotellin puutteet. Kyseisessä läävässä oli natisevat lattiat, kylmä suihku, vuotava ja lattiasta irrallaan oleva vessanpönttö, rikkinäinen "väritelevisio", tahraiset lakanat ja omituisen koskemattoman näköiset huoneet. Ei missään nimessä enää sinne, vaikka olipahan sekin eräänlainen matkakokemus!

Willison Square näytti ulkoa katsoen ihan asialliselta. Olisi sielläkin varmaan asunut, mutta eipä toisaalta ole City Guesthousen voittanutta!

Seuraavaksi teimme viimeiset shoppailumme China Townissa. Tarkoituksenani oli ostaa lähinnä uusi reppu kaikkea reissulla hankittua kamaa varten, mutta hyllystä lähti mukaan myös upea valkoinen Canada-huppari 14 eurolla. On se hienoa, että on sitten kylmemmillekin keleille jotakin uutta taminetta! Valitsemani reppukin oli varsinaista priimatavaraa ja irtosi sairaan hyvällä hinnalla. Kapsäkki kustansi vaivaiset kuusi frickin' euroa! KUUSI! 6! Six!

Tässä vaiheessa aikamme Torontossa alkoi olla jo lopuillaan. Kävimme vielä hostellilla rauhoittumassa ennen hyvästien heittämistä. Jätimme hiluja ja kiitosviestejä pöydälle henkilökuntaa odottamaan. Yllättäen hostellinpitäjäheebo tulikin juuri sopivasti meitä vastaan. Kiittelimme kovasti mainiosta majoituksesta ja vieraanvaraisuudesta. Kertasimme hieman reissuamme ja kerroimme mitä kaikkea olimme Torontossa nähneet ja kokeneet. "Hope to see you again", mukava mies sanoi ja minä sanoin saman suuntaista takaisin.

Matka lentokentälle oli vähän kimurantti. Kirmo ahtoi väkisin matkamme alkupuolella ostamamme kymmenen kilon painot laukkuunsa, joka painoi sen jälkeen kuin elefantti. Jännityksellä arvuuttelimme punnituksen antamaa lukemaa. Olimme kuulleet, että 32 kiloa per laukku menisi vielä läpi. Aluksi veikkauksemme pyörivät huikeissa numeroissa, mutta sitten vähän rauhoituimme. Minun viimeinen sanani oli 27 kilogrammaa.

Kirmolla oli täysi työ raahata matkalaukkuaan portaita alas, eikä minunkaan hommani iisi ollut: minulla oli kolme toinen toistaan painavampaa reppua, joista yhtä kannoin selässä ja kahta harteillani. Onneksi kävelyä ei ollut liialti, vaan 30 minuutin matka taittui lähinnä maanalaisella.

Vaa'an tuomio oli seuraava: Kirmon laukku painoi rapiat 35 kiloa! Kävi myös ilmi, että 32 kiloakin olisi ollut paljon yli sallitun rajan, mutta silti vielä lisämaksun puitteissa mahdollinen. Oikea limitti olikin sitten 23 kiloa. Paniikissa rupesimme purkamaan Kirmon laukkua ynseän virkailijan antamaan jättimäiseen muovisäkkiin. Kun paino oli jaettu tasaisesti säkin ja laukun välille, kertoi toinen naisvirkailija, että säkki ei varmasti kestäisi viskelyä. Ystävällinen nainen kaivoi esiin järkyttävän kokoisen pahvilaatikon. Muija survoi jättimäisen muovisäkin järkyttävän kokoiseen lootaan ja löi teippiä ympärille niin maan perkeleest*, että ei voinut muuta kuin ääneen kiitellä häntä vaivannäöstä. 10 kilon puntit laitoimme kuitenkin teippausta ennen minun reppuuni.

Uupuneina menimme tuhlaamaan viimeisiä kanukkidollareitamme pikkupurtavaan ja tuliaismakeisiin. Annoin muutaman kymmenen senttiä kivalle naismyyjälle tipiksi, koska minulla oli jemmassa jo tarpeeksi matkamuistokolikoita. Viimeiseksi kanadalaiseksi ostoksekseni jäi Tim Hortonin sokerilla kuorrutettu reikädonitsi. =)

Menimme portille jonottamaan muiden vielä istuessa. Teippimuidu näki meidät lähellä henkilökunnan partioimaa sisäänkäyntiä ja tiedusteli naureskellen, että mitä ongelmia me tällä kertaa olimme aiheuttamassa. :-D Ystävällisesti hän suositteli, että menisimme vielä istuutumaan ja rentoutumaan. :-)

Lennot menivät muuten mukavasti, mutta sain aika heikosti unta kovien pystysuorapenkkien takia. :-( Lisäksi meidät siirrettiin hyviltä paikoiltamme muualle, koska joku lapsi edessämme sairasteli tai jotain??? Uudet istumapaikkamme olivat tilavat, mutta jostain syystä Torontoon-tulomatkalla ostamamme USB-peliohjaimet eivät sopineet erikoispaikkojemme näyttöihin, koska niissä ei ollut USB-pluginia. :-( Saimme kuitenkin katsottua Zack Effronin "17 Again" leffan, jolle antaisin 3,5-4,0 tähteä; sen verran hyvä se oli.

Jeps. Eiköhän se ollut aika lailla siinä. Nyt oon kotona ja blogiurakka on ohi. Ehkäpä kirjoitan huomenna vielä jotakin kokoavaa kunhan kerkeän ja jaksan. Kiitos kaikille lukijoilleni! =)

Ps. Painoni on tismalleen sama kuin matkaan lähtiessänikin!