Hyvää 142:tta Kanada-päivää kaikille! Kello on nyt 2.34 paikallista aikaa, mutta kai tässä jotakin täytyy taas muistiin laittaa.

Lady Gagan Pokerface pärähti soimaan yhdeltätoista herätyksen merkiksi. Kaksi väsynyttä soturia nousivat levostaan ja valmistautuivat kuumaan päivään tuhdilla kerroksella aurinkorasvaa. Canada Dayta oli tarkoitus viettää rennolla meiningillä Ontario Place -nimisessä "amusement parkissa" eli eräänlaisessa huvipuistossa. Hekumalliselta maistuvan Canada Dry -limpparimerkin oli määrä järjestää ilotulitus Kanadan syndejen kunniaksi!

Matka alkoi kävelyllä kohti Downtownia. Metroa emme ottaneet, koska halusimme liikkua ja ruskettua. Ja mehän rusketuimme tai vähintäänkin paloimme. Alkupäivästä kävimme smoothie-kaupassa maistamassa ilmaiset mangomaistiaiset, minkä jälkeen intouduimme ostamaan mukilliset vesimeloni-smoothieta. Ei se miltään ihmeelliseltä kyllä maistunut. Vesimelonilta lähinnä, ööh...

Siinä missä Suomessa on lähinnä Siwoja, Sokoksia ja K-ketjun kauppoja, Toronto on täynnä itsenäisiä pikkupuoteja, jotka tuovat roimasti vaihtelua katukuvaan. Ihan seikkailufiilis tulee, kun joka kulmassa on toinen toistaan houkuttelevampia aarreaittoja.

Shoppasin pienestä divarista itselleni Toronto 2009 -matkaoppaan ja vapaapainin saloja valottavan teoksen, joita molempia tulee varmasti tutkiskeltua iltalukemisena täällä rapakon takana ja miksei myöhemminkin. :)

Talsimme vähitellen Eaton Centerille, jonne oli pystytetty lava, jossa eri kulttuureista tulleet ihmiset esiintyivät vuoron perään. Katselimme korealaista tanssia ja rummunsoittoa sekä mustalaisten napatanssia, mutta ohjelmatauon aikana lähdimme lätkimään. Kahdeksalta olisi ollut ohjelmassa Michael Jackson -tribuuttishow, mutta emme kerinneet näkemään sitä.

Levähdimme leppoisan puiston pihassa hetkisen ja tutkimme vasta ostamani Toronto 2009 -kirjan karttaa. Joku nainen kävi kysymyssä tulta, mutta ei meillä ollut. Jatkoimme pian taas matkaa.

Pitkien kävelyretkien ja ruokailun jälkeen päädyimme ratikkapysäkille, jonka kautta matkasimme Ontario Placelle, joka muistutti hieman Lontoon Brightonia harvoine huvipuistolaitteineen ja kolikkopelihalleineen. Uhrasimme kymmenen dollaria mieheen Arcade-luolaan, jossa muun muassa heitimme vapaaheittoja koriin, vedimme laserpyssyllä vikkelästi maaleihin (minä pääsin sijalle 12/100!!!) ja pelasimme mahtavaa Deal Or No Deal (kotoisammin Ota tai jätä) -kolikkopeliä.

Jokaisesta pelistä sai palkintoihin vaihdettavia piljettejä sen mukaan, miten hyvin oli pelannut. Deal Or No Dealissa minulla oli lopussa kaksi salkkua, satanen ja pääpotti 400 lippua, joten pankkiiri tarjosi sovitteluna 250:ttä lippua. Halusin katsoa pelin loppuun, mutta se satkuhan minulla siellä salkussa oli! Peliäni seurasi vierestä huvittava paidaton jäbä poikansa kanssa. Tyyppi myötäeli jokaisen hetken pelistäni ja kannusti loppuun asti. Hän kysyi minulta myös pelin panoksesta, mihin minä vastasin, että peliä voi pelata joko neljän tai kahdeksan pelimerkin panoksella (14 eurolla sai 75 pelimerkkiä). "Double the money, double the excitement", sanoin, ja nauroimme yhdessä.

"We'll go for the 400 dude! We're gonna win it, son! We're gonna do it! Yeah!!!" Se jäbä oli ihan innoissaan ja pääsi, kuten minäkin, tilanteeseen, jossa jäljellä oli pääpotti ja vissiinkin satanen tai jotain sinne päin (salkkuja ja mahdollisia voittoja oli yhteensä 16). Mies löi "No Deal" -nappulaa ja salkku avautui... Hemmetti, että tuli hyvä fiilis, kun sälli kääri jackpotin kotiin. :D Oli kyllä todella sen ansainnut!

Myöhemmin oli huvittavaa, kun pelasin taas Ota tai jätä -peliä, ja joku huppupäinen ja parrakas arabi tuli kertomaan näkemyksiään siitä mitä salkkuja kannattaisi avata seuraavaksi. :D Ihan ällistyttävää nähdä niin paljon eri kansallisuuksia ja kulttuureita sulassa sovussa. :-)

Kun pelimerkit loppuivat, oli minulla kourassa 241 tikettiä, jotka kävin tiskillä vaihtamassa superpalloon, puhallettavaan leijonaleluun ja tyylikkääseen Saturnus-jääkaappimagneettiin. Aika nasta mesta, jossa sai hemskutin paljon hupia halvalla hinnalla!

Seuraava kokemuksemme Ontario Placella olikin sitten vähän negatiivisempi. Seurasin vierestä, kun joku ärsyttävän oloinen sälli pysäytti ruohonleikkuriauton tapaisella työkärryllä ajavan neitokaisen. Jotain se örkki siinä lirkutteli ja sanoi tökerösti "I love you, what's your name?" Kuulin gimman tokaisseen olevansa varattu. Vähän ajan kuluttua samainen juntti toivotti meille hyvää Kanada-päivää ja sanoi, että harrastamme vissiinkin jotain ihmeellistä (hän vain viittoi jotenkin omituisesti kenties suihinottoa matkien). Emme oikein ymmärtäneet, joten hän kysyi, miksi poskeni on sellainen kuin on (???) ja pyysi lähemmäs. Hänen toverinsa siihen virkkoi, että kyse on varmaankin auringossa palamisesta. Minä veikkailin ääneen samaa, vaikka jälkeenpäin ajatellen se punaniska taisi yhä jatkaa jotain diippiä homoläppäänsä. Seuraavaksi kysymys kuuluikin, että olemmeko poikaystäviä. "No, no, no... Just friends", totesin, mihin se "piece of white trash" naurahti ja toivotti jatkoja. Perästä kuuluivat sanat "f***ing homos". Ihme juntti.

En oikein käsitä tuollaisia ihmisiä. Myöhemmin samainen dorka kaulaili jotain tuntemattomia naisia ja otatti kaverinsa avulla kuvia, jossa hän melkein tunki lipevää kieltäntä daamien korviin. No joo, yksittäinen omena ei minun koriani pilaa: torontolaiset yleisesti ovat uskomattoman mukavaa porukkaa!

Kävimme ostamassa vielä vettä ja hodarit ennen ilotulituksia. Vesipulloja odottaessamme myyjä kysyi, mistä olemme kotoisin. Oli kuulemma ollut Suomessa neljä päivää jossain Suomenlinnan kupeessa. Heittipä sälli vielä syvällisiä tietoja suomesta ja sen sukukielistäkin! Uskomatonta, sillä mehän vasta haimme suomen kieltä lukemaan! Oli tosi kiva jannu ja heitti ihan kivoja matkavinkkejäkin!

Odotimme nurmikolla istuksien kauan ilotuksia, mutta sieltähän ne lopulta alkoivat ihan ajallaan. Ensin oli vuorossa kuitenkin Kanadan kansallislaulu, johon oli pakko yhtyä itsekin ja vieläpä varsin patrioottisilla fiiliksillä. Oli eeppistä, että raketteja ammuttiin kanadalaismusiikin tahtiin. Esimerkiksi Shania Twainin "Man! I Feel Like a Woman", Celine Dionin "My Heart Will Go On" ja Bryan Adamsin "Everything I Do" raikasivat vuorollaan taustalla. Upeaa.

Matka takaisin hostellille taittuikin sitten ruuhkaratikassa, jossa hädin tuskin mahtui seisomaan. Perus Helsinki-meininkiä mukaillen jotkut nostivat älämölön, kun kuski poimi pari sieluparkaa kyytiin, vaikka tiukkaa teki muutenkin. Tukikohtaan ehdittiin kuitenkin turvallisesti iltapalan kautta kello yhdeksi.

Johan oli taas pitkä päivä. Nyt kello on jo 4.09. Huomenna ei taideta kiirehtiä ylös...