Kello on Torontossa 23.03 ja kolmas päivä on pulkassa.

Vaivauduimme Kirmon kanssa ylös vasta kahdeltatoista, koska tarkoitus oli ottaa tämä päivä vähän rennommin ja lepuutella jalkoja. Taas Kirmon kädet eksyivät yöaikaan, ja selityskin oli sitä samaa huttua. Oli nähnyt unta ja niin edespäin. Juu-u, mitähän ensi yönä...

Päivän ohjelma oli alun perin käydä katsomassa Pride-paraatia, tutustua Strawberry Festivalin tarjontaan ja illemmalla etsiä jokin paikka, josta näkisi WWE:n maksu-tv-tapahtuman suorana. Kuten yleensä, suunnitelmat hieman muuttuivat. Pengoin nettiä ennen uloslähtöä pitkän tovin, mutta mistään ei löytynyt vahvistusta siihen, että vapaapainia tosiaan näytettäisiin Toronton kuppiloissa. Vippasin muutamat kysymykset Yahoo Answersiin, minkä jälkeen lähdimme viimein matkaan ennen kello kahta.

Hostellimme lähistöllä sijaitseva Bloor Street oli suorastaan täynnä katselijoita ja ihmeellisiin asuihin pukeutuneita marssijoita. Muutama vanha ukko oli jopa ilmestynyt paikalle ilman rihman kiertämää, vain kengät jaloissaan. Oli ällistyttävää nähdä paljaita, Prinssi Albertilla ja muilla vastaavilla koristeilla varustettuja 50-vuotiaita miehiä kirkkaassa päivänvalossa. Oli paikalla sentään pari pelkällä maalilla peitettyä neitokaistakin. ;)

Marssi taisi alkaa vähän myöhässä, mutta kesti sitäkin kauemmin. Parin tunnin ajan saimme seisoa montut auki ja katsella käsittämättömän kokoista, ohitse vellovaa ihmismerta. Ohi meni jos jonkinlaista porukkaa, aina pollareista kirkkokuntien edustajiin. Meininki oli täysin kohdillaan: kaikilla oli hymy herkässä, musiikki soi ja paraatilaiset heittelivät paljon ilmaista krääsää yleisölle. Ilmassa lensi muun muassa helminauhoja, mehujäämuoveja, tikkunekkuja sekä kortonkeja. Viitoin hurjasti muutamalle menevän näköiselle mimmille tämän niin sanotun svägin (engl. swag, ilmaiskrääsä) toivossa ja innokkuuteni kantoi hedelmää. Sain palkkioksi kauniita hymyjä ja erään värikkään ja herkullisen tikkarin. Nams! Mansikoita maistelemaan emme enää kerinneet.

Paraatin jälkeen hehkutin taas Torontoa Kirmolle. Kuinka mukavan ystävällisiä ja hymyileväisiä kaikki ovatkaan täällä! Tuulikoneet puhalsivat roskia pois, minkä vuoksi joku vastaantulija totesi meille tilanteen olevan "the biggest blowjob ever". Emme heti tajunneet, mutta hymyilimme silti. Tämän huomatessaan nuori mies hekotteli ystävälleen, että taisimme ymmärtää hänen vitsinsä. Huippua! :D

Matkalla kohti ruokapaikkaa keräsimme hieman maahan jäänyttä rihkamaa. Nojauduin poimimaan pari muovissa olevaa kondomia, minkä jälkeen joku kiinalainen naikkonen löi käteeni jotain sanoen, että siitä olisi varmaan enemmän hyötyä minulle kuin hänelle. Sanoin spontaanisti "Whatta?" kun huomasin naisen antaneen minulle " c*** ringin". Kinukki nauroin minulle hyväntahtoisesti. Ai että, miten huippua taas!

Ennen ateriomista kävimme luontaistuotekaupassa, jonka myyjä tervehti meitä sanomalla "How are you?" Vastasimme "Fine", minkä jälkeen tajusin, että koulussa oli opetettu, että tuohon kysymykseen kuuluu vastata, niin tyhmältä kuin se tuntuukin, täsmälleen samalla tavalla! Kielimuurin tuottamat ongelmat eivät tuohon loppuneet, vaan kiinalaismuori esitti meille liudan kysymyksiä, joita kumpikaan meistä ei ymmärtänyt. :D Lähdimme vähin äänin pois ostamatta mitään...

Subwayssa ruokailun jälkeen kävimme Tim Horton'sissa ostamassa herkullisia donitseja ja menimme takaisin hostellille katsomaan, olisiko joku vastannut WWE-tiedusteluihini. Vastaan käveli hostellin pitäjä, joka kertoi meille Wayne Gretzkyn mukaan nimetystä ravintolassa, joka oli hänen mukaansa hyvä "sports café". Netissä minua oli lähinnä kehotettu seuraamaan vapaapainia verkon kautta. Lähdimme joka tapauksessa etsimään legendaarisen NHL-pelaajan nimikkopuljua.

Matkalla sattui jotakin ihan hullua. Näimme kadulla makaavan naisen aivan liikkumattomana. Arviolta noin 20-30-vuotiaalla naisella oli silmäilyjeni perusteella hieman ruhjoutuneet polvet, mutta Kirmo näki silmälaseillaan yksityiskohtaisemmin. Poliisi rajasi alueen keltaisella teipillä, joten kiiruhdimme pois alta. Käveltyämme jonkin matkaa eteenpäin, palasimme mielenkiinnon vuoksi seuraamaan, lähtisikö paikalle saapunut ambulanssi pillit vinkuen pois vai hakisiko ruumisauto naisen. Kun olimme taivastelemassa tapahtunutta muiden paikalle sattuneiden lailla, alkoi tummaihoinen mies keskustella kanssamme. Kerroimme naisen polvien olleen murskana, johon kenties noin 40-vuotias mies virkkoi, että uhri oli tainnut hypätä viereisestä rakennuksesta alas. Niinpä joo, itse olimme aivan ekana miettineet auton alle jäämistä, vaikka eihän tuolla keskusta-alueella niin kovaa edes ajeta.

Nopeasti valkeni, että nainen oli tainnut tehdä itsemurhan joko yhä rakenteilla olevasta pilvenpiirtäjästä tai toisella puolella tietä olleesta hieman lyhyemmästä rakennuksesta. Spekuloimme tummaihoisen miehen kanssa jonkin verran lentorataa ja sitä, millaista jälkeä noin korkealta putoaminen saa aikaan. Pitkän keskustelun aikana kerkesimme puhua heebon tulevasta matkasta... tadadadaa... SUOMEEN! Huh huh, mitä sattumaa! Politiikkakin kiinnosti äijää isosti. Yhdessä totesimme, että Suomi on aivan järkyttävän pieni maa: meitä on vain 5,5 miltsiä, kun taas pelkästään Torontossa on jotain 4 miljoonaa ihmistä! Kävipä paikalla joku kanadalaismuorikin kummastelessa tiesulkuja ja kotimaatamme. Asiaa! :)

Kun viimein poistuimme "rikospaikalta", oli kello jo varttia vaille seitsemän. Yritimme löytää Wayne Gretzky'sin nopeasti, jotta ehtisimme tarvittaessa hostellille kahdeksaksi katselemaan painia streamin kautta. Joku pyysi rahaa, mutta emme antaneet. Kyllähän noita kerjääjiä ja hilujen himoitsijoita toisinaan tulee vastaan. Kysyimme matkalla vielä kerran tietä avuliailta jenkkituristeilta, jotka siis ohjasivat meidät oikeaan suuntaan. Annoin matkalla kolme senttiä sällille, joka sanoi meille olevansa rehellinen myöntäessään kerjäävänsä rahaa kaljaan. Muut kerjääjät kun olivat hänestä huijareita valheellisine kyltteineen ja kaikkineen. Jälkeenpäin almujen antaminen olueen kaduttaa, vaikka eihän kolme Kanadan senttiä ole arvoltaan kuin kahden Suomen sentin verran. :D

Saavuimme viimein perille! Wayne Gretzky'n kauniit tarjoilittajaret harmittelivat minulle, että eivät näytä WWE:tä, mutta toinen mimmeistä ohjasi meidät lähellä olevaan Sticks And Stones -ravintolaan. Ihania ihmisiä taas! =) Sticks And Stonesin hehkeä tarjoilijar tervehti meitä sanoen "Oh, a couple of sexiers! How can I help you?" eli siis flirttasi kuin mikäkin! =) Häkeltyneenä esitin asiani, ja hän vastasi, että WWE:n seuraaminen onnistuu. Paikalle osunut miestyöntekijä kuitenkin totesi, että maksu-tv:n WWE-tapahtumat eivät näy. Pahoillaan oleva nainen pyysi anteeksi, mutta ei siinä mitään, me vakuuttelimme, mutta emme voineet jäädä pidemmäksi aikaa. =/ Kysyimme vielä paikallisilta tietä metroasemalle ja matkasimme takaisin kohti hostellia. Kävimme vielä kaupassa, jossa hummeriläpän kertonut kiinalainen tiedusteli kotimaatamme. Kun sanoin olevamme Suomesta, hän naureskeli, sanoi "Hockey", ja viittoi käsillään kuin pitelisi lätkämailaa. :D

Hostellilla ehdin nähdä 2/3 tuntia WWE:n The Bashista. Nou hätä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Teksistä tuli pitkä kuin Yonge Street (maailman pisin katu)! Aikaa kirjoittamiseen kului huikeat 1h 36min! Vaan ei haittaa! Huomenna taas uudestaan. Moro. :>

Muokkaus: Oikolukujen jälkeen aikaa olikin kulunut yhteensä 2h 01min. :D