Profile
Blog
Photos
Videos
Tiistai 6.1.2009 Natal
Koppakuoriaisten syömistä, kukonlauluun heräämistä ja auringonlaskujen ihastelua
Selkä kipeä, tuskaisen kuuma, tuuletin hyrisee, hikinen pylly liimaantuneena penkkiin, hiukset takussa, kurkku semikipeä, suu kuiva, väsyttää. Mutta mieli on hyvä ja korkealla. Tällä hetkellä vietämme aikaa Anilsonin veljen Ailtonin asunnossa keittiön pöydän ääressä. Täällä, kuten teilläkin, on pyhäpäivä, mikä tarkoittaa sitä, että Brasilian kansa on kerääntynyt rannoille. Mutta me - suomalaiset sisupussit ja uskolliset blogin kirjoittajat - kirjoitamme sormet ruvilla kokemuksiamme Teille, hyvät lukijat, auringon paahtaessa lähes zeniitissä kattomme yläpuolella.
Takana on viikko ilman peiliä, sänkyä, jääkaappia, uunia ja huonekaluja. Näiden päälle kännykän kuuluvuutta, pyykkikonetta, pankkiautomaattia saati internetyhteyttä ei osannut kaivatakaan. Tämä tarkoittaa siis retkeä, jolle lähdimme hyvästeltyämme Ponta Negran pousadamme viime tiistaina, ja koordinaattien vaihtamista pieneen Maracajaún kylään. Siellä meitä oli vastassa Satu taloineen, seuranaan tyttärensä Ruusu 2,5 v ja Bruno 14 v. Taloa koristi toisinaan torakat ihastuttavine olemuksineen ja iltaisin pystyi nukkumaan mennessä riippukeinusta katselemaan sisällä liihottelevan lepakon toimintaa. Sammakotkin tulivat toisinaan morjenstamaan meitä ollessamme suihkussa. Takapihaa asuttivat kanat, ja lähistön kukot pitivät huolta, etteivät aamu-unet venyneet liian pitkiksi. Korvan alkaessa tottua kukkojen komeaan kieuntaan tulivat aasit epävireisesti ja kimeästi määkien säestämään aamukonserttoa. Olipa eräänä päivänä takapihalle ilmaantunut kaksi lehmääkin päivää paistattelemaan. Sähköt oli vedetty kahdella epämääräisellä piuhalla olohuoneen nurkan pistorasiaan naapurista, jonne maksoimme pienen korvauksen heidän energiansa kuluttamisesta. Näissä yksinkertaisissa oloissa mieli lepäsi, vaikka yöt riippumatoissa nukkuen eivät mukavuudeltaan vastanneetkaan sänkyä.
Tuona yhtenä matkamme rentouttavimmista pätkistä meillä oli käytössämme viisi erilaista aktiviteettia: nukkuminen, ruoanlaitto syömisineen, lakaiseminen, rannalla löysäileminen ja kävelyretkien tekeminen sekä dyyneillä auringonlaskun katsominen. Näistä palasista päivärytmimme näiden seitsemän vuorokauden aikana koostui. Uusi vuosi vaihtui näppärästi hengailtuamme päivän vesipuistossa ja illan kylillä. Sunnuntai-iltana muuan paikallinen capoeirista tuli kokkaamaan meille mustekalaa, ja niinpä me kiskoimme navat rutisten lonkeroin ja imukupein varustettua illallista. Yhtenä päivänä söimme Brunon rannalta keräämiä koppakuoriaisia, jotka hän oli paistanut rasvassa ja maustanut suolalla. Mukavasti nämä öttiäiset rapsahtelivat hampaiden välissä eikä maku ollut hullumpi - muistutti ehkä hieman katkarapua. Eräänä iltana Päivikin survoessa keitetyn taskuravun kropan sen enempiä perkaamatta suuhunsa Satu kiiruhti sanomaan pientä hämmästystä äänessään: "Päivikki, sä oot niin brutaali." Tiina matkaseuralaisena tietää, ettei tuo brutaalius jää ainoastaan kokonaisen ravun pureskeluun. Tuona aikana kehitimme myös addiktion leite condensadosta, joka on brasilialaista herkkua. Se muistuttaa koostumukseltaan paksua maitoa ja maultaan ehkä hieman kinuskia. Ah, miltä se maistuikaan kaakaon ja banaanin kanssa. Tai riisin. Tai mangon. Tai leivän tai cous cousin tai hampurilaisen (joo-o, siellä kyllä myytiin hampurilaisia - pienestä kärrykojusta keskellä kylänraittia) tai kakun kanssa. Mutta se on loppu nyt. Tästä eteenpäin sitä saa ainoastaan syödä acain päällä pienenä norona.
Kolmena iltana taivalsimme katsomaan auringonlaskua läheisille hiekkadyyneille. Auringon himmetessä päivän loistosta sen punertavat rajat ja selkeän pyöreän muodon pystyi vaivoitta näkemään taivaalla ja samalla ihmettelemään, kuinka nopeasti aurinko painuu mailleen ja kuinka pian pimeys valtaa maiseman, kuun jo odottaessa taivaalla yön tuloa. Paikalliset lapset ja aikuiset laskivat hiekkamäkiä alas laudalla ja pulkalla, joka muistutti ehkä jonkinlaista hyllyä, eikä sitä ensiksi mieleen juolahtavaa punaista muovista kapinetta, jolla me olemme tottuneet laskemaan mäkeä alas.
Eilen maanantaina iltapäivällä tulimme Ceara Mirimin kautta tänne Nataliin, jossa Ailton ja Paula olivat meitä vastassa. He lähtivät ystäviensä kanssa illanviettoon, jonka jatkuessa aamuun asti me saimme nukkua heidän sängyssään. Kovasti odotettu jälleennäkeminen sängyn kanssa ei ollutkaan niin miellyttävä kuin haaveilimme kovan hien vaivatessa koko yön ja lakanoiden kastuessa allamme. Mutta makuuasento vaakatasossa kourun sijaan hiveli kuitenkin selän lihaksia ergonomisuudellaan. Pari päivää tässä ja sitten takaisin kohti Aracajua - ehkä Recifen kautta ehkä ei, sou not, aika näyttää.
- comments