Tanaan lopetimme ensimmaisissa harjoittelupaikoissamme ja ensi viikolla vaihdamme paittain paikkoja. Reilu viikko ekaa harjoittelua oli mielenkiintoinen. Katiloilla on taalla aivan alyttomasti toita, silla he hoitavat niin katilon, siivoojan, sihteerin kuin lahetinkin tehtavat. Osastolla oli parhaimmillaan yli 60 aitia ja yli 30 vauvaa ja katiloita vuorossa kaksi tai kolme. Tarvikkeiden puutteessa katilot ovat tottuneet improvisoimaan ja hoitamaan potilaat pienemmalla maaralla tarvikkeita. Eilen paasimme Suvin kanssa seuraamaan kahta keisarileikkausta ja naimme ensimmaiset syntymat. Osastollamme olleet katilo-opiskelijat olivat todella mukavia ja lupasivat vieda meidat Victorian putouksille ensi viikon viikonloppuna. Jes, ihanaa paasta nakemaan kauniit putoukset! Talla viikolla tapasimme myos koulun opettajia, jotka koordinoivat vaihtoamme. Oli mukava paasta juttelemaan heidan kanssaan tavoitteistamme ja hoitokulttuurien eroavaisuuksista.

Muuten viikko on mennyt mukavasti pienia mahaongelmia lukuunottamatta. Tiistaina ostettiin taas torilta kasa vihanneksia ja iltaisin ollaan kokkailtu yhteisessa keittiossamme. Asuntolaan saapui viikko sitten myos kaksi sairaanhoitajaopiskelijaa Joensuusta, joten Suomi-kommuuni vaan kasvaa. Eilen kuuntelemamme Topi Sorsakosken ja Junnu Vainion melankoliset iskelmat tuntuivat huvittavilta taalla onnellisten ihmisten maassa. Suru ja synkkyys eivat oikein sovi sambialaiseen mentaliteettiin.

Paivat siis kuluvat harjoittelussa ja illat kokkaillessa ja muiden opiskelijoiden kanssa istuskellessa. Nyt taas pari vapaapaivaa, jolloin aiomme ainakin kokata kanan. Kaupungin menoon alkaa jo tottua ja sairaala-alueen ulkopuolellakin osataan jo liikkua ilman paikallisia oppaita. Mutaisilla kaduilla on kivan pehmea kulkea ja ma tykkaan naista puista, jotka reunustaa katuja. Illat on kauniita ja aamut valoisia. Aurinkoa ja lampoa Suomeen!