Me neljä onnellista, mutta auringosta ja kaikesta uudesta uupunutta kätilön alkua loikoilemme nyt asuntolamme sängyillä ruokalevolla. Mahat ovat täynnä nshimaa, paikallista maissipuuroa, jota jo eilen opettelimme syömään paikallisten tavoin sormin: tuloksena yksi palohaava sormeen, huoli mahataudista, kanssa olijoiden nauravia katseita ja lopulta ilo siitä, kuinka kivaa sormin syöminen on. Tänään siis ensimmäinen päivä Sambiassa takana, kolme kuukautta edessä. Matka sujui ahtautta, väsymystä ja raajojen kankeutta lukuun ottamatta yllättävän hyvin. Amsterdamin ja Nairobin lentokentillä kaikki sujui meille suotuisasti, ja suurin jännityksen hetki koettiinkin yllättäen jo Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun koko matkalle pääsy oli tyssätä check-inniin. Lähtö- ja erokyyneleiden jälkeen siirryimme autuaan luottavaisin mielin jättämään valtavia matkakassejamme tiskille, kun ensimmäinen vastoinkäyminen tuli ilmi: vaikka kaikilla on saman maksuluokan liput, vain kahdella on oikeus ottaa kaksi kassia tavaraa mukaan ja kahdella muulla ilo maksaa heti reissun alkuun kirpakka 100 euron lisämaksu. Tästä lähtenee valitus lentoyhtiölle myöhemmin, sillä kaksi matkalaukkua ruumaan sisältyi kaikilla sopimukseen.

Seuraava vastoinkäyminen olikin sitten astetta jännittävämpi, kun selvisi, että meitä ei voida ottaa koneeseen, ellemme todista poistuvamme Sambiasta kolmen kuukauden sisällä. Meillä kaikilla on tarkoitus jäädä harjoittelun jälkeen Sambiaan ja naapurimaihin lomalle ja paluuliput ovat vasta paljon kolmen kuukauden ylityttyä. Tästä säännöstä meillä ei ollut mitään etukäteistietoa ja jouduimmekin pienoiseen hätään reilu tunti ennen koneen lähtöä. Ystävällinen virkailija kehotti meitä avaamaan nopeasti syvälle laukkujen perukoille pakatut läppärimme ja hankkimaan internetistä jokin todiste näyttää, että poistuisimme Sambiasta kolmen kuukauden sisällä, lento- tai bussilippu esimerkiksi. Lopulta tilanne ratkesi virkailijan avokätisellä avulla, kun hän järjesti meille printit lentovarauksista, joita emme tule sen koommin tarvitsemaan. Matkalaukkuselvittelyjen ja lentolippuprinttien perässä juostiin lentokentällä kuin elokuvissa, tunnelma oli jopa hivenen koominen. Ihmeellistä byrokratiaa. Lopulta koneeseen ehdittiin, tyylikkäästi viimeisellä kuulutuksella.

Lusakassa meitä oli vastassa lämpimällä hymyllä, kädenpuristuksella ja nimikylteillä varustetut rouva koulun asuntolasta, kaksi Lusaka School of Nursingin opiskelijaa ja koulun kuljettaja minibusseineen. Vastaanotto oli mitä lämpimin. Meille esiteltiin saman tien kaupunkia ja saatettiin asuntolallemme. Ystävälliset opiskelijat kantoivat jopa kassejamme puolestamme. "Welcome to Zambia" ja "Hope you enjoy your stay here" on sen jälkeen toivottanut lähes jokainen tapaamamme ihminen niin koulussa kuin kaduillakin. Ja mehän nautimme. Aurinko polttaa, nurmikko vihertää ja heinäsirkat visertävät. Ihmiset ovat uskomattoman auttavaisia ja hyväntuulisia. Eilisen päivän kiersimme paikallisten opiskelijoiden kanssa sairaalassa ja toreilla, tänään teimme aikataulun harjoitteluillemme. Huomenna aloitamme sairaalan äitiyspoliklinikalla ja raskaana olevien osastolla, myöhemmin siirrymme synnytyksiin, vastasyntyneisiin ja pääsemme toivottavasti myös viikoksi jonnekin maaseudun klinikoista. Tulemme oppimaan täällä valtavasti ja odotamme harjoittelujemme alkua innolla. Kuten yksi sairaalan hoitajista sanoi: "You'll learn a lot here. Babies are popping out like popcorn, here and there. Lot of work here."

Pian lisää tunnelmiamme, tietoa sairaalasta ja asuntolastamme.

Sari ja tytöt