Profile
Blog
Photos
Videos
Keskiviikkona oli edessä ehkä koko Cape Town reissun odotetuin päivä, reissu viinitiloille. Varasimme retken coast to coastissa mainostetusta paikasta, jota oli kovasti kehuttu. Päivän aikana kierrettäisiin neljä viinitilaa Etelä-Afrikan legendaarisen Stellenboschin viinialueella. Heti aamun aloitukseksi pääsimme pienelle turistikierrokselle kaupunkiin. Opas haki meidät kolme keskustasta ensin, meidän kanssa viinejä oli maistelemassa saksalaisperhe, jenkkipariskunta, muutama aussi ja muutama paikallinen. Jenkkipariskunta käytiin hakemassa Capen ehkä rikkaimmalta alueelta, kukkuloilta, josta oli mielettömän upea näkymä merelle ja koko kaupungin yli. Tie tänne asuinalueelle oli sellainen, ettei sitä liukkaalla säällä todellakaan ajettaisi autolla, lähes pystysuoraa tietä korkealle mäelle. Talot olivat kyllä sen näköisiä, ettei olla köyhiä, eikä kipeitä. Omat aseistetut vartijat, uima-altaat, hienot autot yms. Aina sitä on kiva päästä kateellisena ihastelemaan, mutta todellisuudessa en kyllä haluaisi asua talossa, jossa vartijan täytyy pitää aluetta silmällä koko ajan. Toisaalta alue oli niin korkealla, että varkaat saa tehdä aikamoisen työn edes päästäkseen paikalle. Jenkit kertoivat, että miehen setä omistaa yhden taloista ja he ovat hänen luonaan vierailemassa. Missä mun ulkomailla asuvat sukulaiset on?: DDD
Stellenboschiin ajoi noin puoli tuntia ja jälleen saavuimme superkauniille alueelle. Vuoristoa, kukkulaa, viinirypälepeltoja, aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta ja elämä hymyili. Ensimmäisenä saavuimme Fairwievn viinitilalle, jossa pääsimme maistelemaan kuutta eri viiniä. Opas oli tosi ihana ja kertoi kattavasti kaikkea viineistä ja niiden valmistuksesta. Osa meni tietysti vähän ohi, mutta opin ainakin sen, miksi lasia pitää heiluttaa ennen juomista. Viinin makeuden pystyy päättelemään siitä, kuinka paljon viini "itkee". Opas oli sitä mieltä, että ihmisten pitäisi rohkeammin yhdistellä eri ruokia ja viinejä, eikä aina mennä saman kaavan mukaan. Yleisesti ajatellaan, että punkkua punaisen ja valkkaria valkoisen lihan kanssa, mutta jos joku kombo omasta mielestä maistuu hyvältä, se silloin on sitä. Ja kuulemma kuohari sopii hyvin esimerkiksi curryn kanssa, en olisi ikinä tullut ajatelleeksi. Alkutarinointien jälkeen päästiin itse asiaan, eli maistelemaan viinejä. Meille jaettiin laput tarjolla olevista viineistä ja saimme itse valita, mitä haluamme juoda. Kirjoitin oikein "asiantuntevia" kommentteja lappuihin, kuten helposti juotavaa ja hyvää. Kyllähän musta vielä viiniarvostelija tulee. Ihan ei vielä makuaisti erota kaikkia vivahteita. Mutta yllätyin kyllä, miten hyviä viinit olivat. Ekassa paikassa saimme maistella myös juustoja ja niiden kanssa viini maistui ihan taivaalliselta. Juustotkin oli niin hyviä, olisi kovasti tehnyt mieli ostaa niitä kotiinviemiseksi, mutta 20 tunnin lentomatka ei taida tehdä juustoille kovin hyvää.
Muutaman tunnin maistelun jälkeen siirryimme seuraavaan paikkaan, jossa myös maisteltiin kuutta eri viiniä ja täälläkin ne olivat ihan loistavia. Täällä maksaa hyvä viini noin 5-8 €, mutta kun samaa tavaraa myydään suomessa, se maksaa tietysti moninkertaisesti enemmän verojen ja tullien takia. Viinien maistelun jälkeen kävimme kiertelemässä viinirypälepellolla ja bambumetsässä. Kaikki viineihin käytettävät rypäleet kerätään käsivoimin, koneet eivät osaisi erotella kypsyysasteita ja hyviä rypäleitä menisi paljon hukkaan. Viinin maku tulee pelkästään rypäleistä ja valmistusprosessilla ja eri rypälelajeilla saadaan eri vivahteita makuihin. Mutta mitään muita makeutusaineita ei siis käytetä. Aika huikeaa oli syödä rypäleitä suoraan puskasta, maku oli taivaallinen ja tietysti tuore. Kolmannessa paikassa maistelut jatkuivat, tässä vaiheessa oli juotu jo niin montaa eri viiniä, että kaikki alkoi maistua aikalailla samalle. Musta on ilmeisesti tullut vanha, kun tykkään punaviinistä? Joskus muutama vuosi sitten en voinut edes jouluna juoda lasillista, niin pahalta se maistui, mutta näköjään makuaisti muuttuu.
Viimeisessä paikassa kävimme tutkailemassa viinikellaria, minulle selvisi mm, että punaviinin valmistukseen kuluu 6-36 kuukautta ja valkoviinin 21 päivää. Punaviiniä säilötään samoissa tynnyreissä, joissa on tehty viskiä, koska viini tarvitsee viskin makua. Viimeinen paikka oli muutenkin erilainen, tilalla rahoitettiin projektia, joka auttaa FAS-lapsia elämään normaalisti ja he myös tukivat paikallisten yhteisöjen kouluja. Maistelut täällä keskittyivät kuohareihin ja kyllä niissäkin vain on eroja. Ja nugaa suussa maisteltuna kuohari oli täydellistä. Viimeisten kuvailujen jälkeen siirryimme takaisin hotellille, väsyneinä, mutta onnellisina. Päivä oli kaikkea sitä, mitä odotin, mutta vielä paljon parempi. Illalla piipahdimme Camps Baylla vähän katselemassa menoa, mutta väsymys iski puolen yön maissa ja oli pakko ottaa taksi takaisin hotellille.
Torstain päätimme pyhittää shoppailulle. Keskustan ulkopuolella on outlet-keskus, josta löytyi kaikkea mahdollista. Sieltä tarttuikin mukaan yhtä sun toista, mutta muutaman tunnin jälkeen kyllästyimme Ilonan kanssa shoppailuun ja päätimme ottaa kombin takaisin hotellille. Se taisikin olla virhe se, muutaman kymmenen minuutin matkaan meni noin 1,5 tuntia. Luulin nähneeni jo kaikenlaisia kombimatkoja, mutta tämä ylitti kyllä kaikki aiemmin näkemäni. Afrikka jaksaa yhä edelleen yllättää. Kombikuski huudatti musiikkia niin kovalla, että korviin särki. Matkan eteneminen oli kymmenen metriä eteen ja viisitoista metriä taakse, kuski tööttäili ihan jatkuvasti ja rahastaja hyppäsi yhtenään kyydistä pois kadulle etsimään lisää matkustajia kombiin. Jossain vaiheessa paikallisillakin alkoi mennä hermo koko hommaan, matka ei vain tuntunut etenevän lainkaan. Harkitsimme vakavasti taksiin siirtymistä, mutta niitä ei pahimman epätoivon hetkellä ollut saatavilla. Pääsimme lopulta perille, mutta olimme tietysti hotellilla viimeisinä, vaikka muut lähtivät paljon meitä myöhemmin. Onneksi yleensä kombilla matkustaminen on mukavaa.
Illalla päädyimme ruokataivaaseen, sushibuffettiin Waterfrontille. Sushia, loputtomiin hyvää sushia. Harmi vaan, kun ei sitä määräänsä enempää kuitenkaan jaksa syödä, mutta ruoka oli kyllä älyttömän hyvää ja myös esteettisesti kaunista. Waterfrontilla on myös yksi Capen ostoskeskuksista ja muutenkin paikka on tosi kaunis. Pöytävuori ja Lions head näkyvät taustalla ja meri toisella puolella. Sillalla kuljeskellessa ja lokkien kirkumista kuunnellessa tuli ihan kesä ja Helsinki mieleen. Paikka muistutti jotenkin etäisesti kauppatoria. Aika alkaa loppua, vaikka mitä tekisi. Tähän kohtaan sopisi hyvin erään laulun sanat "Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää". Näitä ihania hetkiä yrittää vain imeä itseensä, jotta niitä voi loppuelämän muistella. 17 viikkoa reissua takana, joka tuntuu kyllä ihan käsittämättömältä. Afrikka on antanut mielettömästi, mutta afrikka on myös ottanut. Neljässä kuukaudessa on ehtinyt tapahtua ihan valtavasti, varmasti ikinä aikaisemmin elämässäni ei ole mahtunut näin paljon tapahtumia näin lyhyeen ajanjaksoon. Edelleen olen sitä mieltä, että vaihtoon lähteminen on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Tässä ajassa sitä on huomannut, että kyllä sitä maailmalla pärjää ja rohkeus on varmasti moninkertaistunut. Luultavasti tällainen kokemus myös muuttaa ihmistä, vaikkei sitä itse huomaakaan. Arvomaailma muuttuu ja tämän reissun jälkeen Suomessa luksusta ovat katkeamattomat sähköt, HYVÄNmakuinen juomavesi suoraan hanasta, netti, joka toimii ja käyttö on halpaa, lämmin vesi suihkusta, lämmitetyt talot (Swazimaassa oli välillä ihan törkeen kylmä sisällä), muutenkin hyvinvointiyhteiskunta, joka pitää ihmisistä huolen aivan eri tavalla. Mutta sitten on myös toinen lista asioita, jotka Suomessa ehkä tämän kokemuksen jälkeen ärsyttää. Siitä teen tarkemman postauksen myöhemmin.
Kuulumisiin murut <3
- comments