Profile
Blog
Photos
Videos
Perjantaina aamulla heräiltiin ja taas edessä oli rinkan pakkaaminen ja suuntaaminen lentokentälle. Jos minä jotain olen tämän reissun aikana oppinut, niin se on kyllä rinkan pakkaaminen. Olin ennen maailman huonoin siinä, mutta nyt reissatessa sitä on muutaman päivän välein pakattava ja sen kyllä tuntee kantaessaan, jos rinkka on väärin pakattu. Sen verran afrikkalaisia meistä on jo tullut, että aikataulut eivät yleensä pidä paikkaansa. Lentokentällä autovuokraamossa olisi pitänyt olla jo kymmeneltä, mutta siihen aikaan olimme vielä hostellin pihalla. Pientä säätöä oli löytää taksi, mutta pian pääsimme matkaan. Lentokentälle oli matkaa 35 kilometriä kaupungista ja sinne päästyämme meillä, eikä taksikuskilla ollut mitään havaintoa, mistä löytäisimme autovuokraamon. Kuski kyseli meiltä ja kaikilta ohikulkijoilta ja välillä ajeltiin yksisuuntaista väärään suuntaan, mutta edes takaisin ajelun jälkeen lopulta löysimme oikean paikan.
Autovuokraamon mies pyöritteli päätään nähdessään matkustaja- ja tavaramäärän. Vuokrasimme halvimman mahdollisen Hyndai 110 auton ja sehän olikin pieni, siis todella pieni. Neljä ihmistä, neljä rinkkaa ja reppua vaikutti mahdottomalta tehtävältä. Auto on suunniteltu ehkä kauppakassiautoksi kotirouville, ei kolmen viikon road tripiin. Mutta mahdottomasta tuli mahdollista ja saimme väkisin ängettyä tavarat ja ihmiset sisään ja ovetkin meni vielä kiinni. Määränpäänä Durbanista oli lähteä pohjoiseen, Sodwana Bayhin, joka on Etelä-Afrikan sukellusmekka. Matkaa edessä oli 350 kilometriä ja heti ensimetreillä auton kanssa ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Tällä painolastilla auto hyytyi jokaiseen ylämäkeen ja kaasu pohjassa ei paljon yli 80 km/h päässyt. Hieman erilaista ajoa, kuin Hiluxilla. Auto myös heilui ja huojui rekkojen ohi ajettaessa, mutta kyllä me kuitenkin eteenpäin kuljettiin. Sen siitä saa, kun yrittää jossain säästää. Muuten liikenne oli aika tavalla erilaista, kuin Namibiassa. Onneksi Namibiassa ehti jo hyvin tottua vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja väärällä puolella oleviin vilkkuihin ja vaihdekeppiin. Moottoritiellä kaikki keskittyminen meni liikennemäärään, en tiedä mitä siitä olisi tullut, jos olisi vielä koko ajan pitänyt miettiä, missä kaikki laitteet on. Toki sitä välillä kääntyillään risteyksissä väärälle kaistalle ja ennen vilkkuja on hyvä pyyhkäistä lasi ihan varmuuden vuoksi. Kuitenkin yllättävän helppoa väärällä puolella ajaminen on, kaikkeen tottuu.
Mahdoton tehtävä?
Kyllä ne väkisin änkemällä sinne meni ;)
Alkumatka oli hyvää moottoritietä, mutta täynnä myös tietulleja. Loppumatka olikin sitten vähän mielenkiintoisempi. Afrikassa rakastetaan töyssyjä, niitä oli ihan joka välissä. Aloimme olla taas maaseudulla, koska tiellä sai pujotella lehmien ja vuohien keskellä. Auton töötti on niin säälittävän kuuloinen, että lehmätkin nauravat sille, ne eivät siis todellakaan väistä, vaikka kuinka tööttäillään. Matkan aikana oppi arvostamaan myös Suomen autokatsastuspakkoa, tie oli täynnä viimeisiä kulkevia autoja, jotka yritti ajaa pientareen reunalla. Silti ne olivat kyllä hyvin pahasti liikenteen tukkeena, koska ohituskaistoja ei enää ollut. Nopeat ja paremmat autot tekivät aivan päättömiä ohituksia, mutta selvittiinhän me lopulta hengissä perille. Sodwana Bay sijaitsee luonnonsuojelualueen keskellä, joten majapaikat ovat muutaman kilometrin päässä rannasta. Alkuun näytti siltä, että majoitusta kahdeksi päiväksi ei löydy, mutta majoituimme oikein mukavaan mökkiin.
Sodwana on pieni kylä, jonne kaikki sukeltajat vaeltavat. Muutamia eurooppalaisia lukuun ottamatta paikka oli täynnä valkoisia Eteläafrikkalaisia viettämässä lomaa. Muuten paikassa ei ole mitään nähtävää, mutta sukeltajille se on paratiisi. Riuttoja on useita erilaisia, kaiken tasoisille sukeltajille löytyy jotain. Ja täällä olisi mahdollisuus nähdä haita, mikä tietenkin houkutti minua. Rantaa ja sen herkkää luontoa ja eläimistöä suojellaan sillä, että rannalle täytyy maksaa pääsymaksu joka kerran ja autolla ei pääse aivan rannalle asti ajamaan. Lauantaiaamuna kävimme varaamassa kaksi sukellusta lauantaiksi. Vähän, tai itse asiassa aika paljon jännitti, miten selviän niistä elossa. Nyt olisi ensimmäinen sukellus Tofon jälkeen ja pitäisi selvitä ilman Satua. Loppujen lopuksi sukellukset sujuivat hyvin, haita ei valitettavasti näkynyt, mutta huimasti kaikkia superhienoja kaloja kyllä.
Sodwana Bay ja kaikkia tollasia hienoja kaloja me nähtiin :)
Sodwana Bay Lodgen sukellusfirmassa ei ollut kylläkään mitään kehuttavaa, saimme pärjätä Tiian kanssa keskenään, vaikka kerroimme Dive masterille, että kyseessä on ensimmäinen sukellus kurssin jälkeen. Onneksi meitä oli kaksi, näyttelimme vedessä ok-merkkejä sitten toisillemme, kun sukelluksen vetäjää ei tuntunut mikään kauheasti kiinnostavan. Lopulta meiltä unohdettiin laskuttaa toinen sukellus, mutta saimme niin huonoa palvelua, että katsoimme ansaitsevamme ilmaisen sukelluksen. Tämän kokemuksen jälkeen osaa kyllä arvostaa Liquidin Tofossa ihan eri levelille, nähtävästi kaikki paikat eivät tosiaankaan osaa hoitaa hommia samalla ammattitaidolla. Mutta Satu ja Jari on ihan huippuja, pitäkää tyylinne ja menestys on ihan varmasti taattu. Kaiken kaikkiaan sukelluksesta jäi hyvä fiilis, merenalainen elämä oli uskomattoman upeaa, vesi +26 asteista ja me selvittiin elossa kaikesta. Kerran tai kaksi on vielä päästävä tämän loman aikana pinnan alle, vaikka parhaat sukelluspaikat olivatkin pohjoisessa, mutta eiköhän etelästä jotain löydy.
Ruokatauko sukellusten välissä, kivat oli maisemat ;)
Sodwanasta olimme ajatelleet lähteä muutaman tunnin ajomatkan päähän St. Luciaan muutamaksi yöksi. Haaveenamme oli päästä majoittumaan rantabungaloviin. St. Luciaan ajaessa kehotettiin varomaan tiellä liikkuvia virtahepoja, etenkin yöaikaan hipot voivat käyskennellä keskellä kylää ja silloin liikkuminen siellä ei tosiaankaan ole turvallista. St. Lucia oli aivan täynnä turisteja, siis ihan todella täysi. Kävimme vielä katsastamassa rannan, joka oli myös luonnonsuojelualueella. Tälle rannalle ei ollut sisäänpääsymaksua, mutta ranta ei ollut mitenkään kehuttavan kaunis. Ranta ja alue muistuttivat hyvin paljon Kalajokea, tuli ihan juhannusfiilis sitä katsellessa. Tämä ranta oli selkeästi mustien aluetta, olimme ainoat valkoiset koko rannalla. Uimiseen oli vain pieni lipuilla rajattu alue, joten paikka ei hirveästi sytyttänyt meitä. Kävimme taas syömässä sushia ja miettimässä seuraavaa siirtoa. Päädyimme jatkamaan matkaa kohti etelää ja etsimään jonkun kivemman paikan, tänne ei houkutellut jäädä.
St. Lucia, Etelä-Afrikan Kalajoki
Ajoimme muutaman tunnin päähän ulos luonnonsuojelualueelle ja kuvittelimme, että löydämme kivan pienen kylän ja saamme hostellimajoituksen aivan rannasta. Päädyimmekin valkoisten superrikkaiden lomakylään, jossa tarjolla oli vain jättimäisiä taloja vuokralle. Ei ihan meidän budjetille sopivaa. Alueen talot olivat ihan käsittämättömän kokoisia, kartanoita suoraan rannalla. Jos autossa olisi sattunut olemaan ylimääräinen viinipullo, olisimme luultavasti majoittuneet rannalle vaikka autoon, siellä vaikutti olevan hyvät bileet ja olimme ihan poikki ajamiseen ja majoituksen etsimiseen. Mutta ei auttanut, oli jatkettava etsimistä ja suunnattava seuraavaan paikkaan. Lyhyen matkan päässä oli kivan oloinen rantakylä, tosin oli jo pimeää, mutta oletimme rannan äänestä päätellen olevan lähellä.
Ananasmyyjiä riitti matkan varrella pilvin pimein
Löysimme kivan Bed & Breakfast majoituksen halvalla. Paikan omistajat olivat jossain rannikolla lomailemassa ja tyttären iäkkäät vanhemmat olivat pitämässä paikkaa pystyssä. Huoneemme sijaitsi yläkerrassa ja mies vaikutti niin huonokuntoiselta, että pelkäsimme hänen saavan sydänkohtauksen portaisiin. Miehen kuulo oli myös todella heikko, yritimme kysyä, mahtaako paikassa oli wifiä saatavilla ja saimme vastaukseksi, että valkoisista ei ole vaaraa, mutta mustat ihmiset tunkeutuvat alueelle. Niin, Wifi ja white on melkein samankuuloinen. Mutta taas sain vahvistusta maassa valloilla olevalle rotusorrolle. Mustat tulevat valkoisten alueelle ja kylään tarvittiin poliisi vahtimaan sisääntulotietä, mustia ei haluta alueelle. Tämä ajatusmaailma kuvottaa minua, sekä tavallaan se, että olen itse valkoinen ja osa tätä kaikkea. Mikä tässä meidän maailmassa on vialla, miten ihmisarvo voidaan määritellä värin perusteella. Puhutaan, että taloja pitää aidata ja vartioida mustilta varkailta. Mutta en yhtään ihmettele, miksi mustat haluavat varastaa rikkailta valkoisilta. Heille tarjotaan vain huonosti palkattuja työpaikkoja ja valkoiset suhtautuvat heihin, kuin roskasakkiin. Mitä menetettävää enää on? Ehkä rikollisuuden kitkemiseksi pitäisi muuttaa asenteita puolin ja toisin, eikä rakentaa jättimäisiä sähköaitoja talojen suojaksi.
Pienen levon jälkeen matka jatkuu, mutta kuullaan taas murut <3
- comments