13.7. Marpha - Kagbeni

Heräsin virkeänä jo kuudelta, sitä tämä vuori-ilma teettää. Yllättäen huono ja pikainen aamiainen Sunshinessa, jakinjuusto-omeletti ja chabatta, joka täällä käsittää yhden tortillaletun. Ravintola kuhisi kärpäsiä.

Mentiin vaarin himaan ostamaan pakolliset aprikoosimarmeladit, -hillot ja omenamehua. Vaarin siskolla, ilmeisimmin eilisellä tarjoilijalla, on tänään 21-vuotissynttärit, jonka kunniaksi vaari olisi halunnut ostaa meiltä jotain suomalaista. Mietittiin koko rinkan sisältö läpi, vanhus ehdotti huivia, jonka ansiosta rakas army-vihreä pääkallohuivini saa toisen elämän Marphassa. Ihan sympaattista, ehkä löydän vielä itselleni uuden.

Kun vaari kuuli, että Piritalla on myös huomenna syndet, lahjukseksi lähti apple brandy ja huivi kaulaan. Mullekin ripustettiin sama tyylihuivi onnea tuomaan reissullemme. Papan johdolla raahustimme rinkat selässä hänen omenatarhansa vierestä ja muun kylän viljelysten läpi, pellolla huhki synttärisankarikin, jolle heitimme hyvästit.

Yllättäen vaari vei meidät Transhimalayan Guesthouseen odottamaan julkista bussia ja esitteli samalla siskonsa ravintolan. Odotettiin varmaan tunnin, bussi oli kuuleman mukaan myöhässä, koska alhaalla oli satanut. Lopulta vaarin veli heitti meidät jeepillä, bussin hinnalla.

Jeeppi pysäytettiin ACAP check postilla, jossa piti leimauttaa permitit. Kukaan ei onneksi kysynyt TIMS:seistä mitään, kuten Jomsomin hotlaravintolan tyyppi sanoikin. Travel agent kun sanoi meille, että nuo alueelle menon kannalta pakolliset TIMS:t saa Jomsomista samaan hintaan kuin alhaalta TIMS-officesta, 20$/pää. Mutta ei saanutkaan.

Veli tovereineen pudotti meidät sillalle, joka erotti kaksi Jomsomin osaa toisistaan. Vaellettiin sillalta ylämäkeen pitkin tämän keskittymän kylänraittia jeeppiasemalle. Ostettiin liput, 300/pää ja odotettiin aikamme, varmaan jälleen lähemmäs tunti, että jeeppi täyttyisi, muttei. Paikalle pölähti lauma reissussa rähjääntyneen näköisiä hindupyhiinvaeltajia paljain jaloin kauhtanoissaan, mukana pari niin ihastuttavaa hahmoa, että päätettiin ottaa privajeeppi, 3600 rupiaa miinus jo maksetut liput. Kimppakyydistä kun puuttui vieläkin neljä maksajaa.

Jeeppimatka oli edellistäkin kuoppaisempi. Aivan fantsut sightsarit, hei. Tie valui Kali Gandakin laitaa, välillä alhaalla hiekkaisessa syvänteessä, välillä ylempänä rinteellä mutkitellen. Kuski huudatti infernaalista nasaali-iskelmää. Huiput olivat pilvessä, mutta lumista rinnettä näkyi, lähempänä Kagbenia pari huippuakin, joiden edestä pilviverho rakoili illan tullen. Matkalla ohitettiin trekkaajia kantajineen, kaikki pitivät meitä varmasti ökyjenkkeinä.

Kysyttiin kuskilta kylän parasta hotlaa, jäätiin laidalle Dragon Hoteliin, josta avautui hienot maisemat alas kylään ja kauemmas ylä-Mustangiin Kali Gandakin jakaessa vuorijonot. Sama unelmamaisema luonnollisesti viihdytti myös lasiseinäistä kulmahuonettamme, toiselta puolelta vuorijonolla täydennettynä. Huone on muuten perustasoa, jälleen siistein kylppäri tähän mennessä, mutta Marphan suihkun ja pöntön tehot veivät voiton. Hinta 600/yö, kuutisen euroa. Sen voisi maksaa moninkertaisena pelkästä maisemasta, vaikka kehitysehdotuksia olisikin (esim. pöytä ja pussilakanat olis tosi kivoja).

Meille opastettiin kahden minuutin oikoreitti kylään läpi rinteeseen pengerrettyjen peltotilkkujen, loppumatka kallioiden ja kivien välissä taituroiden.

Poukattiin melkein ensimmäiseen kahvilaan, The Green Kitcheniin. Otettiin alkujaan vain cokis ja cappuccino, koko paikka oli kyllästetty illyn brändillä ja kahvikin hyvää. Hauska kahvilahenki, tällaiseen ei vielä törmätty Nepalissa. Kun huomattiin, että pöydällä lojui Food&Wineja ja lista tarjosi orgaanista ruokaa, sorruttiin myös syömään.

Hyvä päätös. Mun Chicken Sizzler oli erinomainen, kaksi tandoorikananfilettä upotettuna ruskeaan, suolaiseen kastikevuoreen, josta en tunnistanut makuja, päällä oli tilliä, joka yllättäen sopi kastikkeeseen täydellisesti. En voi liikaa korostaa sitä, että kana oli todella filettä, mukana vain yksi pienen pieni luu. Piritan tonnikala-tomaattipasta oli todella itsetehtyä, täällä vuorilla sekin tuli täysin puun takaa.

Selailtiin Food&Wineja ja päätettiin perustaa python-nahkakorsetteja myyvä liike, verkkokaupalla tietenkin. Korsetit teetetään Nepal Leatherissa Kathmandussa käsityönä, sivutuotteina voidaan valmistaa kaikkea muutakin kivaa pythonista: alusvaatteita, minihameita, nahkahousuja, passikoteloita, läppärilaukkuja. Jatkuva työmatkustelu suurkaupungeissa ja alan tapahtumissa luonnollisesti pakollista ja verovähennyskelpoista. Löydettiin myös ruoka- ja drinkkiohjeita kotikeittiön tuunattavaksi.

Kierrelleltiin kylää, joka kiertyi muuta asutusta korkeammalle nousevien keskiaikaisten raunioiden ympärille. Raunioissa näytti olevan vain karjasuojia, kaduilla kanoja, koko jakkisuku vasikoita, lehmiä ja härkiä, pörheäturkkisia koiria, muutamia varjoissa ninjoina luikkivia kissoja. Käytiin Upper Mustangin rajalla, jossa kyltti kertoi matkan jatkamisen olevan laitonta ilman 500$ permitiä. Poseerattiin ylä-Mustangiin jatkuvan Kali Gandakin yllä.

Vietettiin iltapäiväoluthetki Red Housen tuulisella terassilla, siirryttiin roof terracen lasitettuun versioon, kun puolitäysi Everest-pullo alkoi vavahdella tuulessa. Likaista, onneksi ei yövytty täällä, Marphan Mr. Baktin ylistyksistä huolimatta.

Kiivettiin takaisin hotlalle, jakit rehkivät kynnöillään, naiset kuokkivat, kaikki heittivät meille iloiset namastet. Siirryttiin sängylle seuraamaan peltotöitä aitiopaikalta, makoiltiin ja palauduttiin, hörpittiin pullovettä ja tuhottiin Marphasta kannettuja irtokarkkeja.

Illalla syötiin uusi erä hotlalla, maisema oli muuttunut tummansiniseksi, vain muutamassa kylän talossa näkyi valot. Chowmein vegenä oli hyvä perusmättö, ei mitenkään erikoinen. Piritalla keskinkertainen tunasandwich. Green Kitchen voitti kaikessa muussa paitsi maisemassa, onneksi syötiin dinneri siellä.

Suihkusta tuli semilämmintä vettä. Kello taisi olla päälle yhdeksän, kun jo nukahdettiin.