Hitaahko herääminen, aamiainen Tingsin kuistilla: munakokkelia kokonaisilla pippureilla ja jollain hapolla, hedelmäsalaattia tuoreesta mangosta, papaijasta ja vesimelonista, kotitekoista leipää, juustoa ja hilloja. Kahvi oli tummaksi paahdettua ja kirpeää, muistutti etäisesti Lombokin mutakahvia, mutta ilman pohjamutia.

Käveltiin Lazimpatista Thameliin, matkalla poikettiin pankkiin. Kuriositeettina huomattiin kuinka kaikki paikalliset tutkittiin sisäänkäynnillä, meidät vain viitottiin sisään ja laitettiin jonon ohi vaihtotiskille. Käytettiin silti oman käden oikeutta ja siirryttiin nopeammalle tiskille.

Thamelin ensimmäiset kadut olivat hauskoja, värejä, hajuja, kojumyyjiä, kylttejä, jatkuvaa tuuttausta. Tsekattiin parikin khokura-kauppaa ja löydettiin yksi hyvä hopeamusta ehdokas koti-khokuraksi.

Käveltiin Thamelin katuja alas, kaupat harvenivat, löyhkät tiivistyivät. Jollain aukiolla poikettiin maustekauppaan hankkimaan tuliaismasalat ja -teet. Luin karttaa ja askelmerkkejä väärin, eksyttiin jonnekin köyhään alakaupunkiin, mutaisille kaduille. Kysyttiin tietä ja tallattiin mudan yli takaisin ylös päin, Ason Squarelle, joka oli viehättävä melusta ja hajuista huolimatta, paljon maustemyyjiä avoimien säkkien vierellä, masalaa, kuivattuja chilejä ja erilaisia pikkukaloja, laareittain tuoreita kasviksia ja hedelmiä, jotka alkoivat nuutua iltapäivän pilkkivässä auringossa.

Kysyttiin taas reittiä Durbarille, ja kai eksyneiden olemustemme perusteella meidät määrättiin tekemään koukku pääkadun ja New Roadin kautta - ei voi eksyä. Itse olisin suosinut opaskirjojen kehumaa Makhan Tolea, joka olisi myös ollut suorin reitti ja kaupungin vanha pääkatu.

Aloitettiin Durbar-turnee oluella Jeans Loungessa. Käveltiin ohi aukion, jossa nälkäinen kansa oli anellut kuninkaalta ruokaa, toisella puolella laakson kaupunkeja edustavat tornit: Basantapur (Kathmandu) Tower eroottisine kattokaiverruksineen ja Bhaktapurin ja Lalitpurin (Patanin) vastineet.

Kurkattiin ensin lapsijumalan, kumarin, tiluksille. Malla-kuningas rakensi Kumari Bahalin (the house of the living god) 1700-luvun lopulla buddhalaisen viharan hengessä. Sisäpiha oli kaunis, ikkunat täynnä koukeroisia kaiverruksia. Pihalla oli hinduille erittäin pyhiä kohtia, kuten Kumarin oven yläpuolinen puukaiverrus, koristeellisten ikkunoiden taakse piilotetut kolme buddhaa sekä patsas, jossa oli lotuksen kukan päälle kaiverrettua pyhää kirjoitusta. Yksi paikalla tungeksivista oppaista vuodatti meille näitä yksityiskohtia niin paatoksella ja uskossaan vahvana, että palkkasimme hänet privaattikierrokselle.

Opas ylipuhui meidät odottamaan muutaman minuutin, koska edessämme oli niin harvinaislaatuinen tilaisuus, jollaisen harva turisti saa. Okei, suojelijapappismummo tuijotteli jo pihalla parveilevaa kansaa. Sitten ikkunassa kävi valkoinen koira, jumalan lemmikki. Lopulta elämäänsä kyllästyneen näköinen meikattu kersa tuli veltosti nojaamaan ikkunaan maksimissaan minuutiksi. Näimme elävän jumalan. Opas oli haltioissaan. Kuvaaminen erittäin jyrkästi kiellettyä. Ihmiset tekivät pyhiä tervehdyksiä, mekin yritimme.

Seurasi tiivis temppelikierros, kymmenet tarinat saivat aukion laajentumaan muiksi todellisuuksiksi. Rundin jälkeen oli euforinen infoähky.

Uhrattiin Ganeshille tulet reissuonnen saamiseksi, jumalan jaloista onnistuin saamaan punaisen merkin otsaani. Maju Devalin, "hippitemppelin" korkeilla punaisilla portailla istui ihmisiä pitkälle iltaan. Nähtiin myös ainakin Shiva-Parvati temppeli ja Kasthamandap, joka on legendan mukaan yhdestä suolapuusta rakennettu. Lähinnä se piti sisällään parrun, jota vasten selkää hieromalla pääsee eroon kivuistaan. Poikkeuksellisesti Goraknath esitettiin täällä patsaana, kun häneen yleensä viitataan pelkillä jalanjäljillä. Täälläkin oli bonuksena Ganeshin patsaita.

Jonkin temppelin pihalla, matkalla Hanuman Dhokalle, oli käynnissä hindulainen kaste. Poseerattiin aidon gorkhan kanssa ja kurkattiin Hanuman Dhokan pihamaalle vartijoiden katseen alla. Vetäistiin vielä viimeiset panoraamat jonkun temppelin portailta ja vetäydyttiin Durbarin laidalla olevalle kattoterassille toipumaan oluen ja ruuan merkeissä. Alas aukiolle ja kauempana siintävälle apinatemppelille avautuvat maisemat olivat kipuamisen arvoiset, ruoka ei niinkään.

Napattiin Everest-pullot mukaan tavoitteena valua kohti Thamelia, mutta tummuvan illan tunnelmasta juopuneina sorruttiin riksaan, joka lahosi kuoppaisten katujen ansiosta päälleni puolimatkassa. Ympärille kerääntyi huolestuneita paikallisia, mutta keräsin itseni ja jatkettiin matkaa, kamera ja olutpullo ehjinä.

Sopivasti osattiin loppumatka ulkomuistista ja siirryttiin parantavalle oluelle jollekin pohjois-Thamelin sivukaduista. Yksi vaihtui pariksi, kolmeksi, juteltiin hipahtavia vapaustaisteluvideoita travellereista tekevän tyypin kanssa, opittiin sanomaan vittu nepaliksi [maadziknee], yllättäen pöytäseurueeseen liittyi myös samassa koneessa matkustanut ikääntynyt italohippi, jonka salkusta paljastui backgammon.

Napattiin jostain nurkilta taksi hotlalle, olisiko ollut lähempänä puoltayötä. Aikaa on tosin hankalaa arvioida, Nepalissa kun kohtaa jo kahdeksan paikkeilla tajuttoman väsymyksen, joka tuntuu laskeutuvan panteistisesti kaikkialle. Hämärän muuttuminen pimeäksi kestää tunteja, totaalipimeys iskeytyy vasta juuri kasin paikkeilla, joten ei voi johtua siitäkään. Ehkä se on vain maan tapa, joka tarttuu turisteihinkin.