Profile
Blog
Photos
Videos
Kirjoittelen tätä blogimerkintää pesulassa odotellessa vaatteitteni peseytymistä. Meillähän on toki kämpilläkin pesukone, mutta se ei toimi kunnolla (astianpesukonekin löytyy, muta sekään ei toimi). Viime viikonloppuna yritin pestä itselleni käyttöön kämpillä valmiiksi olleita pyyhkeitä ja lakanoita. Kävi niin, että ohjelma jumittui esipesuun noin kuudeksi tunniksi (kone lopetti kaiken toiminnan, piti yrittää vaihtaa ohjelmaa, repiä töpseliä irti seinästä, käyttää väkivaltaa jne.). Lisäksi se lukitsi oven niin etten saanut pyykkejä otetuksi pois. Lopulta kuitenkin tuon kuuden tunnin jälkeen sain koneen suostuteltua avaamaan ovensa ja pyykit pelastettua. Ikinä ohjelma ei edennyt loppuun esti, vaikka seuraavaan kohtaan esipesusta se lopulta pääsikin. Huuhtelin pyykit vielä ammeessa ja tuomitsin ne sen jälkeen pestyiksi. Siinä meni sunnuntaipäivä rattoisasti pyykkiä pestessä ja nappeja shortseihin ommellessa (Dressmannilta sai edullisesti ihan hyvän oloisia shortseja, kunhan vaan jaksaa kaikki napit itse ommella uudelleen kiinni). Onneksi kämpillä telkkari sentään toimii, niin sai kisoja seurattua samalla. Pesukoneeseen en toista kertaa koske ennen kuin se on kunnolla korjattu. Optimaalisin tilanne olisi tietenkin hommata uusi tilalle.
Töissä koodaaminen on jatkunut. Minun oli tarkoitus myös mennä viime viikonlopuksi valvomaan ilmaisimien hallintolaitteistoa (DCS, Detector Control System) ALICElle, mutta se ei onnistunutkaan kun minulla ei ollut tarvittavaa koulutusta siihen. Työkaverini luulivat että parin valvontavuoron seuraaminen ennen omaa tehtävää olisi riittänyt, mutta siihen tarvitaankin tämän likäsi luento. Käyn seuraamassa tämän luennon todennäköisesti ensi viikolla, joten valvontavontavuoroja saattaa myöhemmin tulla vastaan. Kuitenkin tänä perjantaina hoidin T0-ilmaisimen on-call shifterin tehtäviä kahdenkymmenen minuutin koulutuksella. T0 on-call shifterin homma tarkoittaa sitä, että jos DCS-shifterillä tulee jotain ongelmia T0-ilmaisiman kanssa, niin hän soittaa on-call shifterille ja kysyy tältä neuvoja. Olin nyt siis tyyppi jolta DCS-shifteri kysyy neuvoja jos sille tulee ongelmia, mutta kuitenkaan DCS-shifterin paikalle minulla ei ole tarvittavaa koulutusta. Tämä on ihan mielenkiintoinen yhtälö, mutta kuitenkaan päivän aikana kukaan ei soittanut minulle, joten shiftaus ei lisännyt töitäni millään tavalla.
Illat ovat menneet joko grillaillessa tai katsoessa jalkapalloa. Parina iltana on lähistöllä järjestetty kesäopiskelijoiden kesken erilaisia barbecue-tilaisuuksia, joissa on tullut käytyä tutustumassa uusiin henkilöihin. Torstai-iltana olin Charly's pubissa Saint Geniksessä katsomassa Ranskan peliä. Olin hyvin pettynyt siihen, että peliä oli paikalla seuraamassa vain kourallinen porukkaa. Suurinta osaa pubissa olleesta väestä ei peli näyttänyt juurikaan kiinnostavan. Olikin siis ihan oikein että Ranska hävisi, ei tällaisella kannustuksella saakaan edetä pitkälle. Aivan toista kannatus on ollut esimerkiksi Kreikan ja USAn peleissä CERNin ravintolassa. Siellä oikeasti hurrataan oman joukkueen puolesta ja tunnelma äityy ajoittaan jopa erinomaiseksi.
Viime viikonloppuna en onnistunut löytämään Genevestä fanialuetta screeneineen, mutta yhden hyvän sporttibaarin isolla screenillä varustettuna kyllä. Tänä viikonloppuna on tarkoitus yrittää uudelleen. Geneven vanhassa kaupungissa on viikonlopun ajan meneillään Fête de la Musique -festivaali, joka on vähän yläkaupungin yötä vastaava tapahtuma. Erilaisia ilmaisia esityksiä löytyy ympäri vanhaa kaupunkia. Samalla kun käyn tarkistamassa noiden laadun, katselen myös tuota fanialuetta. Olen kuullut huhua että sellainen saattaisi löytyä vanhan kaupungin lähistöltä. Tuon huhun todenperäisyys pitää nyt viikonlopun aikana selvittää.
- comments