Profile
Blog
Photos
Videos
Perjantaina suuntasin suoraan töistä Geneven rautatieasemalle, josta otin junan kohti Interlakenia. Aikaa matkaan kului noin kolmisen tuntia, johon päälle vielä parinkymmenen minuutin kävely hostellille. Saapuessani hostellille siellä oli pienoinen kaaos päällänsä, koska varausjärjestelmä oli kaatunut. Huoneet jaettiin paperille tehtyjen merkintöjen avulla eikä henkilöstöllä ollut mahdollisuuksia tarkistaa varauksia mistään. Minulle tästä ei koitunut mitään hankaluuksia, mutta kanssani samaan huoneeseen laitettiin ryhmä korealaisia tyttöjä, joiden olisi pitänyt päästä pelkästään naisille tarkoitettuun huoneeseen. Lisäksi vielä seuraavanakin iltana meinasi toistua sama homma, mutta tällä kertaa väärään huoneeseen ohjattu tyttö sai vaihdettua huoneensa. Ei luulisi järjestelmän pyörittämisen ilman tietokonetta olevan niin hankalaa, sillä majataloja on tiettävästi ollut olemassa jo ennen tietokoneita, mutta eipä tästä sen enempää.
Perjantai-iltana tiedustelin muilta huoneessani olleilta heidän aikaisemmista tekemisistään ja lauantaiaamuna konsultoin vielä hostellilla ollutta opasta ja päädyin seuraavaan suunnitelmaan viikonlopulle: lauantaina vietän rauhallisen patikointipäivän Alpeilla ja illasta menen viereiseen järveen uimaan. Sunnuntaina on vuorossa extreme-päivä, jolloin lähden kokeilemaan kanjonointia (canyoning).
Tässä on linkki karttaan alueesta patikointisuunnitelmieni selittämistä varten: http://www.interlaken.ch/fileadmin/user_upload/karten/karte_gross.jpg. On paljon helpompi selvittää reittiä kun voi käyttää paikkojen nimiä. Tarkoituksena oli siis mennä aluksi junalla Lauterbrunneniin, nousta tuolta Wengenin kautta Männlichenin huipulle josta jatkaa huipun suuntaisesti Kleine Scheideggille. Täältä alkaisi paluu vuoren toista reunaa pitkin Wengernalpin kautta takaisin Wengeniin ja tästä Lauterbrunneniin, josta pääsisin junalla takaisin Interlakeniin. Suunnitelman mukaan itse patikointiin menisi noin seitsemän tuntia, johon kun laskee vielä noin tunnin junamatkoja niin kokonaisaika olisi siinä kahdeksan tunnin kieppeillä. Pääsin lähtemään vasta puoli yhdeltätoista, mutta uskoin palaavani ennen seitsemää ja illaksi jäävän hyvin aikaa uimiselle. Päivän ensimmäinen viivytys tuli kuitenkin jo Wilderswilin asemalla, kun myöhästyin junasta viisi minuuttia ja jouduin odottamaan puoli tuntia seuraavaa. Toisaalta sain tuossa välissä syötyä coopista lounaaksi hommaamani kreikkalaisen salaatin (ostin tuon vaihteluksi kolmioleiville).
Seuraavalla junalla pääsin Lauterbrunneniin. Tästä lähdin heti nousemaan kohti Wengeniä. Matkan tämä osuus kulki suurimmaksi osaksi metsässä, mutta aina silloin tällöin tuli aukeita osuuksia ja näkymä parani koko ajan ylöspäin mentäessä. Wengenistä eteenpäin lähti vain todella pieni polku, jota ei oltu merkitty kovinkaan hyvin ja tämän takia jonkun aikaa epäröin, että olinko menossa ollenkaan oikeaan suuntaan. Lisää epäilyksi herätti se, ettei eteen tulleissa viitoissa näkynyt Männlicheniä ollenkaan. Vähän aikaa samassa suunnassa olevia nimiä kohti suunnistettuani löysin lopulta Männlichenille vievän tienviitan ja tiesin olavani oikealla reitillä. Tätäkin polkua sai kävellä aika pitkälle ennen kuin puuraja jäi taakse. Polku oli helppo kävellä, vaikka välillä nousikin aika jyrkästi. Kolmen tunnin yhtäjaksoisen kiipeämisen jälkeen saavuin huipulle ja pääsin pitämään ensimmäisen tauon. Näkymät ylhäältä olivat kyllä mahtavat. Keli oli aivan upea, vain pari pientä pilvenhattaraa leijaili horisontissa, muuten näkyvyys oli täydellinen kaikkiin suuntiin. Näkymät olivat siis loistavat niin Grindelwaldiin kuin Lauterbrunneniinkin päin ja lisäksi Alpit edessä vakuuttivat ylväydellään.
Männlichenistä oli iso ja leveä polku vuoren reunaa pitkin Kleine Scheideggiin. Näkymät olivat koko ajan loistavat alas Grindelwaldin laaksoon. Ongelmana oli vain se, että polku oli täynnä turisteja, jotka tulivat Männlichenille gondoli-hissillä, kävelivät Kleine Scheideggille ja jatkoivat sieltä junalla takaisin, taikka toisin päin. Kleine Scheideggin jälkeen polku hiljeni jälleen ja taas pääsi nauttimaan luonnonrauhasta omassa rauhassaan. Vaeltelu itsekseen vuorilla huikeissa maisemissa on kyllä jotenkin rentouttavaa. Minulla on yleisestikin aina välillä taipumus vaipua omiin ajatuksiini, tuolla se onnistui todella hyvin. Tässä vaiheessa patikointia tein pienen harharetken. Valloitin vahingossa Lauberhornin huipun, koska reittiä ei ollut merkitty tuolla päin kovinkaan hyvin ja otin vahingossa eräästä risteyksestä väärän suunnan. Tässä aikaa tuhraantui ehkä 45 minuuttia ennen kuin pääsin takaisin oikealle reitille. Reitin löytymisen jälkeen nautiskelin vielä viimeisistä maisemista ennen kuin sukelsin taas metsän syövereihin. Lauterbrunneniin palasin noin kymmenen minuuttia liian myöhään, jotta olisin kerennyt edelliseen junaan kun seuraavan tuloon näytti olevan 50 minuuttia aikaa. Vähän aikaa kerkesin hakata päätäni seinään, kunnes tuli kuulutus että viiden minuutin päästä tulee Interlakeniin ylimääräinen yhteys. "Kerrankin näin päin" ajattelin ja otin ilolla tämän uuden junan. Wilderswilin asemalla piti vaihtaa juna bussiin ja huomasin että saavuimme paikalle 3 minuuttia myöhässä ja seuraavan bussin saapumiseen oli 2,5 tuntia aikaa. Pari minuuttia siinä pysäkillä istuskelin ja mietin että näinkö tässä taas kävi, kunnes tulin siihen tulokseen että kyllähän siinä näin kävi. Toisaalta tästä käveli hostellille vain 20 minuuttia, joka ei tuntunut missään jo taitetun 8 tunnin ja 15 minuutin jälkeen. Päivän aikana tuli siis patikoitua kevyet kahdeksan ja puoli tuntia. Oli kyllä sen arvoista, vaikka hostellille palasin vasta yhdeksän aikoihin enkä jaksanut enää siitä iltauinnille lähteä, koska rantaan olisi joko kävellyt parikymmentä minuuttia suuntaansa taikka joutunut ottamaan bussin.
Sunnuntaina olisin halunnut lähteä kanjonoimaan jo aamusta, mutta tuo ryhmä oli täyteen varattu jo lauantaina. Pääsin kuitenkin yhdeltä lähteneeseen ryhmään, joten aamulla oli aikaa käydä tutustumassa kaupunkiin ja etsiä joku hauska ruokapaikka. Kun noin 40 minuuttia käveltyäni luulin olivani menossa itäistä rautatieasemaa päin ja huomasinkin tulleeni takaisin hostellille (niinpä), päätin etten enää jaksa tehdä mitään sen kummempaa niiden kahden tunnin aikana, jotka olivat jäljellä ennen kanjonoinnin aloitusta, joten kävin hakemassa coopista lounaan ja surffailin iPadillani netissä. Samalla luin lipusta pientä pränttiä, jossa kerrottiin kuka on milloinkin vastuussa mikäli jotain sattuu reissun aikana. Yksi kohta herätti tässä erityisesti huomioni, vapaasti suomennettuna siinä sanottiin seuraavaa: "Matkan järjestejä ei ole vastuussa onnettomuuksista, jotka johtuvat kolmannen osapuolen toiminnasta. Tähän lasketaan mukaan myös Jumalan teot." Jäin vähän miettimään että miten tuota kohtaa voi tulkita käytännössä. Jos siis saisin lohkareesta päähäni kanjonissa, niin matkanjärjestäjä olisi vastuussa, mikäli lohkare tippui muuten vaan. Mutta jos Jumala (minkä tahansa uskonnon kelvannee, lapussa luki vain 'God') olisikin päättänyt rankaista minua tai muuten vaan tykkää heitellä lohkareita ympäriinsä, niin vastuu olisikin minulla (tai Jumalalla, ei tullut tämä tuosta selväksi). Näitä pohtiessani ja naureskellessani asialle kello pamahti yhteen ja päivän extreme-pläjäys saattoi alkaa!
Opas tuli noutamaan meidät kanjonointiin ilmoittautuneet hostellilta. Meille jaettiin märkäpuvut, pelastusliivit ja kypärät, jonka jälkeen siirryttiin minibussilla noin tunnin ajomatka Grimseliin, jossa sijaissutta kanjonia lähdimme laskeutumaan. Ensimmäinen este oli noin 50 metriä korkea pystysuora seinämä, joka piti laskeutua alas kanjoniin. Puvussa olleisiin valjaisiin kiinnitettiin köysi, jonka löysyyttä oppaat säätelivät. Laskeutuminen onnistui suhteellisen helposti, kunhan vain aluksi uskalsi nojata tarpeeksi kanjoniin päin niin että sai jaloilleen tukea seinämää vasten. Itse kanjonissa edettiin kävelemällä ja joissain paikoin jopa uimalla ja eteen tuli tasaisin väliajoin erilaisia liukuja ja putouksia. Välillä seinämiin oli kiinnetetty köysiä etenemisen helpottamiseksi. Noin kahden tunnin suorituksen parasta antia olivat mielestäni erilaiset hypyt. Suurimmissa hypyissä vähän jännitti, kun kuitenkin veteen oli 5-6 metriä matkaa ja jos hyppy jäi pahasti vajaaksi niin alla oli vielä kallioita. Mutta kyllä aika hyvin olisi saanut tunaroida jos hypyn olisi onnistunut ryssimään (yksi egyptiläinen melkein onnistui tässä, ei kovin montaa senttiä jäänyt marginaalia). Vaikka homma hieman kallista olikin, niin ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Meillä oli ammattivalokuvaaja mukana dokumentoimassa reissua ja häneltä sai reissun jälkeen tilata kuvia. Tämäkin oli tietysti törkeän hintaista, mutta olihan ne pakko ottaa niin että pääsee myöhemmin kehuskelemaan tekemisillään ja näyttämään paremmin että mistä hommassa oikein todella oli kysymys.
Interlakeniin palatessa siellä oli alkanut satamaan ja ukkonenkin jyrisi läheisillä vuorilla. Onneksi tuo sade ei kerennyt kunnolla kastelemaan juna-asemalle kävelyn aikana, niin ei tarvinnut junassa alkaa vaatteitaan kuivaamaan. Melkein onnistuin myöhästymään junasta, kun menin odottamaan sitä väärälle raiteelle. Raidenäyttö oli pimeänä, joten en heti älynnyt virhettäni. Olin mielestäni tarkistanut raiteen asemalta (luin varmaan nimen ja raiteen eri riveiltä), mutta noin viisi minuuttia ennen kuin junan piti lähteä, paikalle saapuikin väärän merkkinen juna. Kysyin konnarilta asiasta ja kävi ilmi, että oikea juna lähtee viereiseltä raiteelta. Hyvin tuohon kuitenkin kerkesin, vaikka alikulkua pitikin käyttää raiteelle pääsemiseksi. Onnistuin myös melkein ryssimään junan vaihdon Bernissä, kun katsoin raiteen tuntia myöhemmin lähtevälle junalle. Tällä kertaa raidenäyttö pelasti tilanteen ja pääsin onnellisesti parin minuutin marginaalilla Geneveen suunnanneeseen junaan.
- comments