Haastista lähtiessä tuli taas tuttu ja turvallinen vesisade. Vettä on tullut enemmän ja vähemmän melkein noin kaksi viikkoa… Ei sitten pysähdytty nähtävyyksille, mutta ne varmaankin voidaan sitten talvella käydä katsastamassa halutessamme. Wanakaan saapuessa loppui vesisade. Ihanaa. Mari-Eliina oli jo jostain aiemmin huomannut, että Wanakassa on leirintäalue jossa on sauna. Sinne siis kyselemään onko kyseessä oikea sauna vai infrapunasauna mitä ne yleensä ovat. Kyseessä oli oikea sauna ja kunnon kiuas, joten otettiin kaksi yötä suorilta. Innolla odotimme kello neljää jolloin sauna aukeaisi. Jee. Kello tuli neljään ja saunominen alkakoon. Oli oikea kiuas, vati (johon meni vettä ehkä litra) ja löylykauhana toimi jäätelöpallon pyörityslusikka =) joo ei lusikkaa paljoa käytetty vaan suoraan vadista heitettiin hyviä löylyjä. Ei paljoa tungosta ollu, yksi pariskunta pyörähti. Mutta sauna se oli kyllä jotain niin ihanaa. Vaikkakin rusketus lähti nätisti pois niin silti. Ihanata :)

Wanakassa ollessamme yritettiin myös asuntoa talveksi löytää. Taitaa olla vähän mahdoton tehtävä. Jätettiin kuitenkin kaupan ilmoitustaululle ilmoitus, pariin asuntovälitykseen yhteystiedot ja Facebookista löytyvään Wanakan asunto/talvi yms. yhteisöön myös ilmoitus. Jospa nyt edes joku tärppäisi muutoin joudutaan tyytymään kalliiseen backpackeriin. Ei ihan älyttömästi huvittaisi.

Wanakasta tietysti myös löytyi Cardrona laskettelukeskuksen myyntipiste. Sinne siis ja korttia vinguttamaan. Onnellisina kausikorttien kera tultiin ulos. Talven suunnitelmat ovat siis sillä sinetöidyt =) Pari päivää menikin ihan siivillä. Saatiin kaikki vaatteet sekä auto kuivatettu. Ei enää niin märälle koiralle autokaan haise. Mari-Eliina myös tutustui Wanaka järven lokkeihin lähikontaktilla. Rauhassa olimme rannalla syömässä ihanan maukkaita Subin sämpylöitä ja Mari-Eliinalla oli enää pari haukkua jäljellä. Sivusilmällä lokki oli tässä vaiheessa jo huomattu. Sämpylä lähenee suuta, suu ottaa haukun ja samalla lokki päättää myös ottaa haukun. Siis suoraan suusta!! Melkein lokin nokasta sai Mari-Eliina haukun siinä samalla. No loppu on historiaa, paljon ääntä, kiroilua, kivien heittelyä ja suunnaton ketutus menetetyistä viimeisistä suupaloista. Siis Mari-Eliinan puolelta. Lokki kyllä sai palansa sämpylästä. No jälkikäteen mietittynä aika hauska juttu ja varmaan olisi hyvän kuvasarjan saanut jos joku olisi edestäpäin ollut kuvaamassa =)

Wanakasta matka jatkui kohti Queenstownia. Ei oltu ihan älyttömiä suunniteltu, kunhan vähän tutustutaan myös näihin mestoihin. Ville oli Haastissa keksinyt todella hyvän idean mitä voitaisiin tehdä. Idea oli mennä maailman suurimpaan kiikkuun. Se on rakennettu kahden vuoren väliin pingotettuihin vaijereihin. Alussa on vapaata pudotusta n. 70 metriä ja sitten 120 metriä pitkät vaijerit kiristyy ja heijaa kiikun omaisesti toiselle puolelle laaksoa. No mutta siitä myöhemmin lisää. Saapuessamme Queenstowniin maisemat olikin aikastalailla upeat, mutta muuten se olikin todella paha turistirysä, kuten oltiin jo kuultu aikaisemmin. Siis niitä turisteja oli aivan älyttömästi me mukaan lukien. Auto ajeltiin parkkiin kaupungin laidalle ja jalkauduttiin liikenteeseen. Mentiinkin sitten heti ensimmäisenä buukkaamaan kiikutus meille. Saatiinkin se seuraavalle iltapäivälle. Vähän siistiä. Loppu päivä pyörittiin kaupungilla ja illaksi mentiin läheiseen DOC paikkaan järven rannalle ja vuorten viereen yöksi, maisemat oli taas niin upeat.

Aamulla oli taas hyvin rauhallinen ja hidas lähtö. Olemme huomanneet, että saamme aamutoimiin välillä tuhlattua rutkasti aikaa (jopa neljäkin tuntia). No mikäpä kiire meillä on. Suunniteltiin ennen keinumista menevämme kyselemään I-siteltä vähän lauttamatkan hintoja ja sitähän taas löytyikin rutkasti.. Oltiin suunniteltu menevämme Stewart Islandille eli Uuden-Seelannin kolmannelle saarelle. Saaresta 85% on luonnonsuojelu aluetta ja populaatio siellä on huimat n. 400 henkilöä. Lauttamatka sinne on noin tunnin mittainen ja hintaa sille kertyy 75 dollaria/henkilö/suunta. Joten pelkkä lauttamatkalle tulee hintaa 300 dollaria + majoitus. Huh huh. Laitettiin asia mietintä myssyyn ja suunnattiin Stationa kohden, josta alkaisi bussimatkamme Nevis Swingille…

Meitä olikin bussilastillinen, osa oli menossa tekemään benjiä, osa swingiä ja osa kumpaakin. Muilla oli tunnelma katossa ja me oltiin vaihteeksi ne hivenen hiljaisemmat :) liekkö jo vähän jännittänyt…

Jo matka oli tosi hieno, mentiin sellaisen todella korkean vuoren päälle (kas kummaa), reput loksaan ja swing:lle. Ekaksi piti kävellä riippusiltaa pitkin kanjonin keksikohdalle. Se oli Mari-Eliinalle jo aika saavutus, koska koko ajan näki maahan ja se maa ei ollut kauhean lähellä… Pari muuta oli meitä ennen. Ei helpottanut yhtään jännitystä. Ja kohta mennään. Se tunne, kun on siinä reunalla ja kohta mennään, ihan kauheen kamalan ihanaa… Kunnon adrealiini pläjäys. Ja sit sitä mentiin, Mari-Eliinalta lähti ääntä todella paljon Ville vähän hiljaisempana vieressä. Itse tiputuksesta ei paljoa muistikuvia ole, kuin että kovaa mentiin ja keinuminen oli kivaa. Kaikki oli hyvin nopeasti ohi. Justin Timberlaken Senjorita alkoi soida, kun lähdettiin ja loppu hetkutukset soi, kun tulimme takaisin :) Oli muuten isoin keinu missä ollaan koskaan oltu ja on isoin keinu (tällä hetkellä) koko maailmassa :) Joo, mutta menkää koittamaan itse ja yrittäkää kuvailla miltä tuntuu, ei ole sanoja muuta kuin jalat ja kädet sheikkaa hirveästi sen jälkeen :)

Bussimatkalla takaisin aloitettiin miettimään Stewart Islandille menoa. Mari-Eliina oli sinne koko matkan alusta asti halunnut, joten päätettiin kaikkien rahojen laskujen yms. jälkeen, että enemmän harmittaa jos ei mennä kuin se raha mikä sinne menee. Ja kumpikin vähän halusi jo "viikonloppu lomalle". Eikun soittelemaan majapaikkaa. Tahdottiin jo lauantaina mennä, koska viikonlopuksi oli hyvää keliä luvattu. Ja lopputuloksena koko saaren backpacker paikat ovat täynnä. Ketutus.. No onneksi yksi sanoi, että sunnuntailta tiistaille olisi yksi kahdenhengenhuone vapaana. Jep siihen tartutaan ja äkkiä. Sitten taas I-sitelle ja lauttamatka varaamaan. Ja sitten oltiinkin yhtä hymyä. Stewart Island on myös paikka missä pitäisi kiwi-lintuja ja pingviinejä nähdä jos on nähdäkseen. Sormet ristiin ja toivottavasti edes toinen näistä mystisistä eläimistä nähtäisiin...

Sitten olikin aika soittaa kotiin, koska Mari-Eliinan isällä oli syntymäpäivä (ikää ei kerrota, mutta kuulemma pyöreitä… (38 omien sanojen mukaan) mitä onko isi jo vanha?) ja kello Suomessa olisi jo seitsemän aamulla… Kyllähän ne nyt on jo hereillä.. Tai sitten ei. Isin, äitin eikä kotipuhelimeen vastattu… Voi ei. No saatiin varmaan koko talo ylös ja viidennellä kerralla isi vastasi :) Hyvää syntymäpäivää :) joo ja lahja tulee sitten joskus, kortista varmaankin pidit jo erittäin paljon :)

Soiton jälkeen takaisin yöpaikalle ja ruuan tekoon. Aivan ihana päivä takana johonka riitti paljon aurinkoa, uusia kokemuksia, tulevaisuuden suunnittelua ja pientä kiukkua =)

Aamulla taas hitaampi lähtö. DOC-paikat on siitä hyviä ettei niissä ole uloskirjautumis aikaa. Saat olla niin pitkään kuin haluat ja jos meinaat uuden yön olla niin riittää kun maksat ennen nukkumaan menoa. Todella vapauttavaa ja helppoa tämmöisille loivaliikkeisille matkaajille. Matka tosissaan jatkui aina Invercargilliin asti. Ja sieltä tietysti valittiin leirintäpaikaksi lähimpänä rantaa oleva. Vieressä olikin moottoriurheilukeskus ja päästiinkin sitten ilmaiseksi katselemaan harjoituksia, oli autoja ja pyöriä. Seuraavana päivänä oli kisat joten ääntä lähti. Jos olisimme olleet vielä yhden yön leirintäpaikassa olisi päässyt kisatkin katsomaan ilmaiseksi. No mutta me halusimme jo Bluffiin, koska huomenna alkaisi meidän seikkailu Srewart Islandilla (suomeksi Stuuartin saari =) hahah). Invercargillissä käytiin museossa ja katseltiin vanhoja taloja. Kummallakin oli vähän flunssainen olo joten ei kauhesti jaksanut panostaa turismille.

Mari-Eliina ja Ville

Stewart Island Backpacker

Halfmoon Bay