Raglanin jälkeen pysähdyttiinkin ensiksi pieneen paikkaan nimeltä Otorohanga. Matka sinne oli aika hiljainen ja taisi kummallakin olla pieni haikeus matkassa. Oltiinkin sen verran väsyneitä kaikesta siitä "seurustelusta" Raglanissa, että vedettiin 11 tunnin yö unet ekana yönä :) Päätettiin sitten olla vielä toinenkin yö samaisessa paikassa jotta edes jotain matkan teosta tulisi. Camping alue oli Kiwi House paikan yhteydessä ja kuulimme yötä päivää erinäisten lintujen sulo sointuja. Taisi siellä Kiwi-lintukin laulaa luirautella :)

Aikomuksena oli, että olisimme menneet katselemaan Waitomon luolia, mutta turisti hinnat taas iski ja ei tehnyt mieli oikeasti maksaa alkaen 100 dollaria per naama jotta olisi johonkin luolaan kiiltomatoja päässyt näkemään, olisi ne tietysti muutakin aktiviteettia tarjonneet mutta passattiin ne tällä kertaa. Käytiin kuitenkin nähtävyydet matkan varrella jotka olivat ilmaisia. Joten näimme hienon "luonnon sillan", vesiputouksen ja Piripiri luolan ja paljon muuta. Kaikista hienoin oli kuitenkin salainen ranta ja tällä kertaa se oli oikeasti salainen. Karttakirjassamme luki vain, että pääsy rantatunnelin läpi.. Mitähän se tarkoittaa?? Meitä odottikin tien päässä oletettavasti käsin kaivettu Beach tunnel joka johti koskemattomalle rannalle. Nousuveden aikaan vesi loppuu ihan kallioon, mutta laskuveden aikaan rannalle pääsee. Maisemat olivat taas aivan sanoin kuvailemattomat ja siellä nautimmekkin sitten lounaan ja vain ihanasta elämästä.

Yksi pysähdys vielä ennen New Plymouthia jossa viettäisimme sitten aikaa vähän enemmän. Pysähdys ja yöpaikka oli SeaView camping paikka, jota meille jo Otorohangan I-sitellä suositeltiin. Sieltä näimmekkin illalla jo Taranaki-vuoren sekä yhden parhaimmista auringon laskuista matkamme aikana. Kyllä näillä maisemilla taas kelpaa matkaa jatkaa.

Aamulla oli pieni loppurutistus New Plymouthiin. Oltiin jo kartasa katseltu että se voi olla ihan kiva paikka mutta se olikin aivan mahtava paikka meidän mielestä. Kiva sopivan kokoinen kaupunki meren rannalla, hyviä surffi biitsejä ja tietenkin kaikki tämä on maisemaa hallitsevan Taranaki vuoren juurella. Vaikuttaisi jopa paikalle jossa voisi asuakin, olisi aallot ja vuori, mitä muuta sitä tarvitsisi :)

Tietenkin mentiin heti ensimmäisenä taas I-sitelle kyselemään perus jutut, missä voi nukkua ja mitä tekemistä siellä on. Tekemiset jo kutakuinkin tiedettiin, surffausta ja tietenkin vaellus Taranakin huipulle. Majoitus vaihtoehtoja ei kuitenkaan hirveästi ollut, mutta meille kerrottiin, että täällä Taranakin alueella saa vissiin nykyään kämpätä periaatteessa missä vain kunhan yleinen vessa on vähintään 200m päässä. Me oltiin että sehän sopii meille tosi hyvin, voidaan yöpyä rantojen tuntumassa. Siitä sitten lähdettiin katselamaan eri paikkoja seuraavaksi yöksi ja samalla tutustumaan kaupunkiin. Löydettiin sitten kiva paikka nimeltä Back Beach, ranta kaupungin ulkopoulella ja suosittu surffispotti. Sinne siis illalla. Päivällä käytiin kipuamassa pienen mutta tosi terevä huippuisen Paritutu kukkulan päälle. Ensin mentiin satoja rappusia ylös ja loppumatka roikuttiin ketjussa ja kivuttiin kalliota pitkin kukkulan päälle. Paritutun päältä avautui upeat maisemat New Plymouthin ylle. Illalla mentiin sitten meidän yöpaikkaan, Ville vielä kävi auringonlasku surffit ottamassa ja oltiin valmiita unille. No eipä sitä taaskaan keretty kuin hetki olla aloillaan kun vartija tuli oveen koputtelemaan. Saatiimpa sitten tietää että I-sitellä kerrottu fakta olikin ihan bulls***tiä. No saatiin kuitenkin se yö siinä olla, hyvä niin edes.

Päivä aloitettiin aamujumpalla rannalla. Oltiin päätetty että ruvetaan edes jotain liikunnallista tekemään aamuisin. Saa nähdä kuinka pitkään sitä jaksetaan :) Loppupäivä menikin oikeastaan kaupungilla, eläintarhassa (pieni ja ilmainen) ja surffimuseossa pyörimiseen. Tällä kertaa päätettiin sitten mennä ihan oikeaan holiday parkkiin yöksi, joka oli ihan yhden toisen, Fitzroy rannan vieressä. Aamu alkoi taas jumpalla, hyvä me :) Ville vielä kävi hyvännäköiset aallot rannalla kokeilemassa, kyllähän niiltä muutamat ihan hyvät kyydit sai :D

Surffin jälkeen kohti Edgemontin Kansallispuistoa (siis toiselta nimeltä Taranaki, jostain kumman syystä tänne aikoinaan tulleille briteillle ei ole kelvannut Maoreiden antamat paikkojen nimet ja joillakin paikolla on 2 nimeä!? Ei mitään järkeä! No britit on brittejä!) ja sen juurella olevaan Volcano View "campingiä". Paikka olikin viereisen ravintolan omistajan etupiha jossa sai käyttää vessaa ja suihkua. Halpa oli ja vain 6 km Taranaki vuoren valloituksen aloitus paikasta. Yksi syy miksi edes New Plymouth:iin mentiin on juuri Taranaki vuori, vaellus sen päälle on Uuden-Seelannin vaarallisin vaellus. Sinne ja takaisin mentäessä ymmärsimme miksi.

Aamulla meillä oli kello viideltä herätys, mutta silloin olikin vielä ihan yö! On jotenkin tottunut nyt aikaisiin aamuihin, mutta niin sitä täälläkin vain talvea kohden mennään. Herättiinkin sitten vasta puoli kuuden aikaan jolloinka aurinko jo vähän meille valoa antoi. Itse vaellus aloitettiin 6:40. Oltiin jo sovittu ettei nurista toisen hitaudesta, mutta Mari-Eliinan aamujalat eivät toimineet ja nurinaahan Villeltä tuli, "voitaisko mennä tämä alkumatka vähän nopeampaa, ennenkuin aurinko kunnolla nousee?". Siitä sitten ensimmäinen 700m nousu mentiin omaan tahtiin :) Ensimmäisen ja helpon etapin jälkeen Villelle oli taas tullut mieleen sovitut asiat ja loppumatka mentiin sitten jotakuinkin samaan tahtiin. Siitä alkoikin sitten vähän jyrkempi nousu, oli kiveltä kivelle hyppelyä, pari- kolme- ehkä neljäsataa rappusta, irtosoraa ja loppussa taas tosi jyrkkää lohkareelta toiselle ja kalliota ylös kiipeily. Mutta loppujen lopuksi 4,5h kipuamisen jälkeen kuitenkin päästiin huipulle asti. Tai siis ensin jäätiin syömään eväät vuoren kraateriin, jossa oli vielä lunta. Kraaterista oli vielä pieni rutistus kohti huippua ja 2518 metriä. Ja ne maisemat, ne jotka sieltä päältä avautui. Siis jotain ihan uskomatonta, tuntui kun taas olisi ollut maailman äärissä. Nähtiin Tongarirolle ja Ruapehulle asti, sekä myös etelä-saarelle ja paljon muuta :)

Eikun takaisin alas. Jos ylöspäin meneminen on rankkaa niin on alaskinpäin meneminen. Loppuviimein oltiin takaisin alkupäässä reilun 9 tunnin taapertamisen jälkeen, mutta oli se sen arvoistakin. Seuraavat pari päivää meni jalkojen palautumiseen ja kaupungilla pyörimiseen. Käytiin shoppailemassa (tai siis Mari-Eliina shoppaili vaikka ja mitä ja Ville sai tyytyä yhteen kaakaoon) ja museossa, josta jo oltiin surffi osuus kierretty aikaisemmin. Viimeisenä päivänä vielä kierreltiin paikallisia nähtävyyksiä ja valmistauduttiin taas jatkamaan matkaa kohti etelää ja Wellingtonia, Surf Highway 45:ttä pitkin. Saa nähdä mitä se meille tarjoaa.

Mari-Eliina & Ville

Waipipi Beach

Waverley