Mistäpä sitä taas aloittais? No joo, viime päivityksen lopussa tultiin takaisin Bluffiin Stewartinsaarelta. Kaippa tämä tarina sitten siitä jatkuu.

Sen verran tässä tarinassa täytyy takaisin päin palata, että kun tultiin pois Stewartinsaarelta niin autoon päästyämme huomattiin, että Villen puhelimeen oli tullut viesti. Viesti sitten kertoi, että sinulle on jätetty vastaajaan viesti. Eikun kuuntelemaan. Meidän iloksi sen viestin olikin jättänyt yksi kiinteistönvälittäjä Wanakasta, jonka luona oltiin aikaisemmin käyty kyselemässä asuntoa talveksi. Nyt hänellä oli tarjolla meille yksi pieni yksiö ja oli jättänyt takaisin soittopyynnön. :) Hyvin nukutun yön jälkeen ajeltiin takaisin Invercargilliin. Pak'n Savesta, joka on halvin ruokakauppa täällä, täydennystä ruokatarvikkeisiin ja tankki täyteen bensaa, joka taisi olla alennuksen kanssa halvinta mitä ollaan koko reissun aikana tankattu 2.019 NZD/l. Täällä on yleistä, että kun ruokakaupoista ostaa tavaraa niin sitten kuitin mukana saa alennuslipun jollekin bensikselle. Lisäksi mitä enemmän ostat sitä isommam alen saat. Tällä kertaa meillä taisi hurahtaa ostoksiin reilu 100 dollaria niin saatiin sitten 10 senttiä/litra alennusta (yleensä ale on 4 senttiä). Keskittäminen siis kannattaa, Hahhah. No meille jokainen säätetty sentti on vain plussaa.

Kun oltiin täydennykset tehty niin oltiin vähän sitten, että mihis sitä sit lähetään? Päätettiin jatkaa matkaa itä-rannikkoa ylöspäin. Ensimmäinen stoppi tulikin, kun muistettiin, että sille välittäjälle piti soittaa. No tietenkään siinä kohdassa ei ollut verkkoa, joten sitten puhelin kourassa jatkettin matkaa kunnes antenninkuvan viereen nousi yksi pykälä. Välittäjä lupasi laitella kuvia mailiin. Ehkäpä se kämpän saaminen ei tule olemaan niin hankalaa kuin oletettiin. Toivottavasti! Sitten vuorossa olikin etelä-saaren eteläisin kohta. Sinällään hassua että se ei ole Bluff vaan Slope Point. Sinne piti taas kerran kävellä halki peltojen ja varoa olla astumatta tuhansiin lampaiden paskoihin. Sinällään siinä paikassa ei olltu mitään ihmeellistä, meren ranta, jossa kyltti, joka kertoi missä ollaan. No mutta tulipahan käytyä. Ilta rupesi saapumaan ja kartta ja DOC-esite käteen ja majapaikkaa etsimään. Läheisin DOC-paikka olikin n. 15min matkan päässä, joten päätettiin yöpyä sitten siellä. Matkanvarrelle sattui Niagara Falls of New Zealand. Nyt oli muuten odotukset korkealla.. No joo siis vesiputous oli saanut nimensä siitä, kun putouksen löytäjä oli joskus aikoinaan käynyt Niagara putouksella. Ei ollut ihan samaa kaliperiä :)

Niitä aarteitahan ei sieltä Stewart-saarelta löytynyt, mutta emme olleet haudanneet ajatusta aarteen etsinnästä kokonaan. Aamulla lähdimme ajamaan rannikkoa pitkin jossa pitäisi aarteita löytyä. Ja niitähän löytyi. Ensimmäisenä kuitenkin pysähdyttiin Jacks Blowhole:lla. 55 mertiä syvä ja noin 200 metrin päässä merestä oleva, onkohan se nyt sitten ilmareikä??. Paikka on syntynyt siten, että kallion uumenissa menee ristiin rastiin luolia jotka ovat täyttyneet merivedellä ja jossain vaiheessa "katto" on antanut periksi ja on syntynyt tämä "ilmareikä". Oli muuten aika mahtava paikka ja se ääni mikä tulee kun merivesi ryöppyää kallion reunoille sekä luolastoon. Tällä kertaa oli kävelyn väärtti :) Lisäki pysähdytiin muutamalla vesiputoksella, en oli taas kerran ihan hienoja. Sitten olikin aika jo löytää ensimmäinen aarre ja sehän löytyi Cannibal Bay:ltä, johon hetken mielijohteesta kurvattiin kun paikan nimi kuulosti kivalle. Biitsi ja sää oli todella hienoja ja päätettiin käydä vähän rannalla kävelemässä. Sitten tulikin WOW-efekti, hyvä että ei kävelty suoraan merileijonan päälle. Hetki katseltiin ympärille ja bongattiin niitä sitten useampia. Olivat muuten isoja. Siinä ne vaan rannalla makoili ja otti aurinkoa. Muutamat oli yksinään ja toiset oli ryhmässä. Veti aika hiljaiseksi, no olihan nekin hiljaa :D Ranta oli upea ja merileijonat kruunasivat sen. Tai ainakin me oletetaan niiden olevan merileijonia. Merileijonat, siis Uuden-Seelannin merileijonat (ei ne joilla on ne isot hampaat) ja isot hylkeet ovat hämmästyttävän saman näköisiä jos ne ei ole ihan vierekkäin. Mutta se kyltti sanoi, että ne on merileijonia :) niin sitten ne on niitä. Kyllä ne oikeasti niitä oli.

Seuraavaksi suunnattiinkin Nugget Point:lle. Sieltä pitäisi löytyä hyljettä, merileijonaa ja pingviiniä. Nugget Point majakoineen itsessään on jo nähtävyys, koska siinä näkee niin ihanasti kuinka meri ryöppyää kummallekin puolella majakkaa. No siellähän olikin tosi paljon hylkeitä. Mutta missä ne pingviinit piileskelee??? Tahtoo nähdä pingviinin. Salakuunneltiin vähän saksalaisia turisteja ja tällä vähäisellä saksankielen opiskelulla tultiin tulokseen, että toinen niistä oli nähnyt neljä keltasilmäpingviiniä läheisellä kyttäyskopilla. Joten ehkä meidänkin aarre meitä vielä odottelee. Äkkiä autoon ja bongaa pingviini alkakoon. Ajeltiin vähän alaspäin Nugget Pont:lta DOC:n rakentamalle pingviinien bongaus paikalle kyttäyskoppiin. On muuten tosi hyvä, että näitä paikkoja on niin ei häiritä pingviinejä. Ja siellähän sitten oli kaksi pingviiniä :) Ne oli aika kaukana, mutta silti me nähtiin ne, siinä sitten aikamme niitä kytättiin. JEE. Kruunasi kyllä päivän. Tai oikeestaan ne merileijonat oli kyllä parasta mitä päivässä tapahtui, ne tuli niin yllättäen ja etsimättä meidän matkanvarrelle :)

Sitten olikin jo hyvin myöhä ja piti etsiä seuraava DOC paikka. Se olikin jo haastavampi rasti, ajo-ohjeet oli hieman hämmentävät ja lisäksi kumpikin oli väsyneitä ja nälkäisiä. Mutta paikka löytyi ja unta tupaan. Aamulla herättiin vähän haikeisiin ajatuksiin, tässä vaiheessa matkaa alkoikin jo matkaväsymys painamaan pahemman kerran Mari-Eliinaa. Sitten siellä keskellä korpea käytiin vakava keskustelu lähteäkö kotiin vähän suunniteltua aiemmin vaiko yrittää päästä matkaväsymyksen yli. Sitähän kun oli jo pariviikkoa ollut ilmassa. Niin paljon vielä nähtävää, mutta kokoaikainen siirtyminen paikasta toiseen alkoi jo olemaan osittain liikaa. Peruspostiviinen Ville sai Mari-Eliinalle taottua järkeä kalloon, että katsellaan vähän aikaa josko niitä töitä löytyisi ja se asunto talveksi. Muutahan ei tarvittaisikaan :)

Mutta ei auta, matkan on vain jatkuttava. Kamat kasaan, aamupala ja matka kohti tuntematonta jatkuu. Tai no oltiinkin jo niin lähellä Dunedinia/Otago Peninsulaa, että sinne siis. Loppuviimein ei haluttu vielä Dunediniin mennä joten otettiin suunnaksi Portobello. Otago peninsula on aluetta jossa tietty oli taas hyvät mahdollisuudet löytää lisää aarteita. Parin päivää siellä vierähti. Sandfly Bay:llä nähtiin tosi läheltä Keltasilmäpingviini (melkein törmättiin siihen, ei hyvä) ja merileijonia, sekä kuuluisan albatrossi kolonnan lähellä yksi tosi iso albatrossi. Otago peninsulan alue oli taas nättiä, mutta haluttiin jo Dunediniin ja vähän työpaikkoja katsastamaan. Seuraavat pari päivää menikin kaupungilla kierrellen. Käytiin museossa, Otago yliopiston kampuksella, kirkossa, maailman jyrkimmällä kadulla, sekä kaikissa mahdollisissa työnvälitystoimistoissa. Töitähän ei löytynyt ja muutenkin vastaukset oli luokkaa "ei teille" tai "koittakaa jotain omenien keräystä etsiä". Näistä innostuneena laitettiin vielä viimeistä kertaa telttakin pysyyn, kun Warehousen "laatu"teltan kepit alkoi olemaan jo aika rikki ja teipillä fiksattuina :) Kaupungilta palatessa meitä odotti taas kiva ylläri, kas kummaa ruuat oli taas hävinneet jääkaapista. Ei hajuakaan monesko kerta, mutta ketutus siitä taas tuli. Eli takaisin ruokakauppaan ja ruuhkaan. Ei ois ihan huvittanut, mutta tämä on näitä reissun ihanuuksia välillä. Kateltiin vielä paikan pomon kanssa turvakameranauhalta kuinka meidän ruuat viedään, mutta eipä se mitään auttanut kun kukaan ei tiennyt kuka se oli, epäilivät taas, että joku paikallinen. Illalla sitten käytiin läpi kaikki backpackertyöpaikkailmoitusnettisivut ja laitettiin kaikkialle mikä vain kuulosti hyvälle niin hakemuksia. Josko joku tärppäisi jossain vaiheessa, luultavasti ei! Odotukset eivät valitettavasto olleet kauhean korkealla. Villelekin nousi vielä kuume joten otettiin vielä yksi yö kyseiseen leirintäalueeseen.

Ensimmäinen huhtikuuta, aprillipäivä alkoikin soitolla Annalle ja tietenkin aprillipilalla. Mari-Eliina oli aamulla jemmannut ruuat ja Ville tuli hivenen säikähtäen kysymään missä meidän ruuat ovat. Heheheh. Huumoria pitää etsiä sieltä missä sitä on :) Mutta oli siinä päivässä jotain hyvääkin mitä aprillipäivä toi tullessa. Se oli kutsu työpaikkaesittelyyn/haastatteluun :) :) Jee. Viimeinen hakemus joka oltiin edellisenä iltana laitettu menemään silmät ristissä poikikin jotain. Meidät kutsuttiin perjantaiksi sinne, lisäksi oltiin saatu mailiin Wanakan asuntovälittäjältä kuvia kämpästä, sekä kutsun myös sitä katsomaan. Työpaikka olisi Glenorchyssä, lähellä Queenstownia ja samalla reissulla voitaisiin poiketa Wanakaan kämppää katsomaan. Tästähän taitaa vielä tullakin jotain, voi sitä iloa mikä valtasi kummankin. Ompahan taas luvassa uusia juttua, mutta niistä lisää myöhemmin.

Mari-Eliina ja Ville

Blanket Bay Staff House

Glenorchy