Viime viikolla ei siis tapahtunut oikein mitään. Olimme viikon ART-klinikalla josta HIV positiiviset saavat HIV lääkkeet ilmaiseksi. Potilaita on arkistossa 19 000 ja joka päivä tulee uusia. Tämä on siis vain tämän alueen klinikka.. Päivässä käviöitä oli toista sataa...

Tämä viikko onkin ollut mielenkiintoinen. Aloitimme pediatrian harjoittelun lasten syöpäosastolla. Vaikka tämä paikka jännittikin valtavasti on ollut ilo huomata miten mukava lasten kanssa on työskennellä. Tuntuu ettei ne lapset ikinä luovuta! Koska täällä ei ole radioterapia -mahdollisuutta on ennuste joskus melko lohduton, myös se että syövät huomataan hyvin myöhäisessä vaiheessa heikentää paranemis mahdollisuutta. Mutta nämä lapset ei luovuta.

Tämän viikon olen seurannut erityisesti seitsemänvuotiasta lasta joka tiistaina käveli leikkaus saliin ilman että hänestä olisi mitään pelkoa havainnut. Munuaisen poiston jälkeen ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä lapsi jo istui ja seisoi. Tänään eli toisena leikkauksen jälkeisenä päivänä lapsi jokäveli. Lapsi nyyhkytti vain hiljaa silloin kun hänen äitinsä lähti hivenen pidemmäksi aikaa jonnekkin, kysyttäessä hän ei ikävää myöntänyt vaan kertoi olevansa kipeä. Tällä osastolla kipulääkkeitä annetaan hyvin, mitä nyt välillä joutuu hoitajia muistuttamaan että nyt on taas se aika kun tuo potilas tarvitsisi suunkautta otettavaa (vihreää) morfiinia.

Lasten kanssa kommunikointikin on paljon hauskempaa. Päivässä saa monta ujoa hymyä ja kun potilaat on oppinut sinut tuntemaan saa jo reippaita hymyjä. Monta lasta on kotiutettu niin että heillä on ollut esim. aivokasvain jota ei voi hoitaa, mutta hyvän kioulääkityksen turvin laset lähtevät kotiin.

Mutta onhan niitä vaikeitakin lapsia jotka yleensä ovat vaikeita koska he pelkäävät. Tämä lasten syöpäosasto on ainut malawissa joten lapsia tulee ympäri maata ja koska täällä puhutaan 14 eri kieltä ei esim pohjoisen lapset osaa lainkaan sitä kieltä mitä hoitajat puhuvat, myös vanhemmilla voi olla ongelmia. Tänään laitettiin yksi lapsi kotiin kun ei hoitajat saanut laitettua kanyylia paikoilleen. Lapsi tulee huomenna uudestaan ja tällöin lääkäri antaa ketamiinia ja diapamia jotta lapsi saahaan rauhalliseksi. Kanyylin laitot ovat välillä aika hurjaa katsottavaa, kolme ihmistä pitelemässä pientä lasta joka huutaa kurkku suorana ja sätkii kuin vimmattu. Välillä hoitaja aina läpsäisee lasta josko tämä sillä lopettaisi huutamisen...

Tänään yksi lapsista huusi kanylin laiton yhtydessä englanniksi täyttä kurkkua "te tapatte minut, te tapatte minut.". Jos vain osaisi kieltä ja pystyisi kaikessa rauhassa näyttämään ja kertomaan lapselle mitä tapahtuu seuraavaksi. Eräs lapsi huusi kun syötävä kun vaihdoin tippa pussin. En siis ede koskenut lapseen: otin tippa pussin telineestä, irrotin letkuston pussista ja laitoin toiseen pussiin silti lapsi huuti kuin olisin jalkaa aputoimassa. Samaan aikaan n.5v lapsi alkoi huutamaan yhtä kovaa ihan vain siksi kun se toinenkin lapsi huusi. Ketjureaktio.

Hoitajat ovat ihania samoin osaston lääkäri joka on vanhempi rouva luultavasti englannista joka puhuu sujuvasti paikallista kieltä ja on ollut osaston lääkärinä monia vuosia. Lapset ovat ihania, rohkeita ja eivät koskaan anna periksi.

Ps. Eilen oli pitkä sähkökatko eikä saatu edes ruokaa kun ei ollut sähköä millä ruokaa voisi tehdä, selvisi että koulu ei ollut pystynyt maksamaan sähölaskuja ja lyhyet katkot olivat varoituksia tulevasta. Nyt on vissiin laskut maksettu tai joku sopimus tehty sillä tänään meillä on ollut valoa koko päivän.