Maanantaiaamu alkoi uudella osastolla UTH:lla, B03:lla, joka suoraan sanottuna tulvii raskaana olevia, synnyttäneitä ja vauvoja. Naisia makaa vähintään kaksi kappaletta yhden hengen sängyssä. Lattialta löytyy kyllä tilaa: patjoilla makaavat he, joille ei riitä vuodepaikka. Täällä sairaala ei tarjoa petivaatteita, ei ruokaa eikä edes hygieniatarvikkeita. Naisilla on mukana pieni matkalaukullinen tarvikkeita itselleen ja vauvalle. Omaiset tuovat asiakkaille ruokaa ym. tarpeita. Kaiken muun kivan lisäksi saimme kuulla, että osastolla on vain yksi kätilö aamuvuorossa. Yön töissä ollut kätilö jäi avuksi, muttaemme saaneet minkäänlaista ohjausta tai työtehtäviä. Kun kysyimme, miten voimme auttaa kätilö työnsi meidän mammojen keskelle ja ohjeisti mittaamaan vitaalit ja merkitsemään kaavakkeisiin tulokset.

Siitä alkoi V+J tiimin "sä kirjaat, mä kuuntelen s-äänet ja mittaan verenpaineen".Paineet siis mitataan manuaalisesti ilman stetoskooppia, joten sormet vaan ranteeseen ja pumppaamaan. TÄMÄ EI OLE TARKKAA!! Jokaisen alapaine on 50 tai 70! Yllättävän monen naisen paperissa lukee, ettei ole tuntenut vauvan liikkeitä päivään tai kolmeen, eikä kätilö ole kuullut sydänääniä. Naiset siis odottavat ihmettä, joko synnytys käynnistyy tai sektoidaan. Kukaan ei kuitenkaan itke, ole hysteerinen tai näytä harmiaan.

Meitä kohtaan asiakkaat ovat ystävällisiä, kertovat mielellään, miksi ovat osastolla tai mikä heitä vaivaa. Papereista ei todellakaan saa aina selvää, koska lääkäreiden käsiala on mitä järkyttävintä ja myös, koska jotkin termit ja lyhenteet ovat vielä uusia ja tuntemattomia. Päivän aikana ehti oppia naisten nimiä ja tilanteita ulkoa. Nämä naiset tuntuvat tietysti läheisiltä ja heidän tilanteensa edistyminen oikeasti kiinnostaa! Välillä tuntuu vaikealta seurata vierestä, kun mitään ei tapahdu naisen terveyden edistämiseksi. Lapsi on jo menetetty, toivottavasti ei menetetä myös äitiä.

Esimerkkeinä tapaamisistamme naisista yksi harmillisimmista tapauksista on noin kolmekymppinen kolmas synnyttäjä viikolla 29, jolla on taustalla kardiologisia ongelmia. Nyt hän on osastolla vaikean pre-eklampsian vuoksi. Nainen on kauttaaltaan aivan turvonnut, verenpaineet nyt yllättäen kuitenkin stabiilit, vauvan liikkeitä hän ei ole tuntenut nyt viiteen päivään eikä kukaan ole osastolla kuullut sikiön sydänääniä. Mutta mitään ei ole asialle tehty. Yhtenä päivänä tytöt saivat tivattua sen yhden ja ainoan dopplerin koko äityispuolelta, jonka haimme synnytysosastolta lainaksi. Mutta silläkään emme kuulleet mitään. Pyysimme lääkäriä katsomaan potilaan ja sen teki pikaisesti ja lupasi pyytää toisen lääkärin konsultaation, joka ei kuitenkaan koskaan tullut. Naislääkäri kuitenkin totesi, että pattitilanne! Nainen ei voi synnyttää alakautta eikä yleisanestesiassa sektiolla, sillä molemmissa on omat riskinsä sydäntaustan takia. Ja kaiken kukkuraksi, jos sikiö nyt sattuisi olemaan elossa, ei tämän verran ennenaikaista vauvaa pystyttäisiin täällä hoitamaan.

Toinen esimerkki on jo synnyttänyt 24-vuotias ensisynnyttäjä. Tyttö oli sitten päättänyt reippaana synnyttää kotona. Synnyttäessä hän oli saanut vakavan eklampsian eli kouristuskohtauksen, jonka seurauksena aivoverenvuoto. Tästä johtuen hänellä on nyt vasemman puoleinen hemipareesi eli halvaantuminen. Naisen äiti hoitaa hänet ja vauvan osastolla. Äiti on osastolla yötä päivää ja tekee kaiken sen työn, minkä hoitajat tekisivät Suomessa…

Todella harmillisia ja surullisia tapauksia olemme joutuneet kohtaamaan. Niitä on niin vaikea ymmärtää ja niiden yli on vaikea päästä. Täällä kun ei vain ole resursseja hoitaa! Naisten verinäytteet ja ultraäänipyynnöt odottavat pöydillä päiviä, sillä heillä ei aina ole varmaa maksaa niitä. Ja ne maksavat maagiset 5000-10000 kwachaa eli 70 senttiä - 1,5 euroa. Janitan teki mieli maksaa koko osaston naisten näytteet sun muut, jotta he saisivat hoitoa, mutta kun ei niin voi tehdä…

Töiden jälkeen kävimme Sambian nopeimmassa nettipaikassa, mikä ihmeeksemme sijaitsee UTH:n pääaulassa. Sen jälkeen ei otsasuoni tykyttänyt, vaan olimme oikein iloisia J Yksi positiivisimmista nettikokemuksista täällä ehdottomasti. Kävelimme uuden tuttavuuden Dalen kanssa Woodlandsiin kauppaan. Isot vesikanisterit ovat katoava luonnonvara täällä, yhdessä kanisterissa on siis 4l vettä, eikä niitä jostain syystä löydy melkein mistään kaupasta! Kotiin päästyä Janita päätti siirtyä hanaveteen ja toistaiseksi hyvin pyyhkii ;) Tulee halvemmaksi ja säästytään taksimaksuilta.

Tiistaina käytiin perinteisellä Tuesday-marketilla ostamassa vihanneksia seuraavaksi viikoksi ja keskiviikon illallista varten. Keskiviikkona V oli valmis laittamaan itsensä lihoiksi. Ennen lounastaukoa puski tuskan hiki ja pääkipu töissä. Kotona lounas ja kolmen tunnin päikkäritburanan kanssa. Ilta oli jo parempi ja Wednesday-dinner onnistui hyvin. Jälleen kerran taas tehtiin liikaa ruokaa ja vieraitakin oli niin paljon etteivät lautaset tai tuolit meinanneet riittää. Seuraava yö oli taas Valpulletuskaa, joten nyt nukutaan kaks päivää ainakin vaan kotona ja parannutaan. Ei huolta kotiväki, ei kuumetta ja tuntuu samalta kuin suomi-flunssat yleensä. Ja kaikki tiesivät, että joku tauti täälläkin on pakko sairastaa, niin mieluummin tämä kun jotain pahempaa.

Torstaina Finskit lisääntyivät kahdella sairaanhoitajaopiskelijalla. Janita lähti kauppaan tyttöjen kanssa ja näytti paikkoja, kun Valpu ikävöi äitiä Strepsils kurkussa. Seuraavien viikkojen ajan tulee kämpillä siis asumaan 4x suomalaista tyttöä ja 2x saksalaista poikaa. Tuntuu hassulta, kun joku muukin puhuu ja ymmärtää suomea. Odotetaan kyllä innolla uusia tulokkaita. Melkein joka päivä saadaan uusi tuttavuus. Ja vanhat pitävät meistä hyvää huolta, V:lle tuotiin mm. uusia imeskelytabletteja!

Lauantaina vietimme päivän Adventure City - vesipuistossa isolla porukalla. Matka sinne kesti taas sambialaiseen tapaan tuntikausia. Mukana oli grillattavia ja paljon juotavaa. Joukkoon iloiseen liittyi välillä vähän random tyyppejäkin. Laskettiin J + V peräkanaa vesiliukumäestä. Janita kiljui täyttä kurkkua ja Valpu meinasi tikahtua kirkumisen takia…

Seuraavalla viikolla ovat presidentti- ja eduskuntavaalit, joten paikalliset opiskelijat ovat saaneet viikon vapaaksi. Varovaisuuteen on kehotettu moneen kertaan ja suunnitelmana onkin vain kirjoittaa meidän projektityötä ja istuskella parvekkeella. Rentoutua kunnolla. Ollaan oltu aika aktiivisia viime viikkojen ajan, joten tekee ihan hyvää välillä olla vaan kotona. Kerätä voimia Malawia varten!

Antenataalijakso on nyt purkissa. Opittu on kyllä paljon ja kädentaidot on lisääntyneet huimasti verrattuna siihen kun tultiin tänne. Torvella kuuntelu, verenpaineen mittaaminen manuaalisesti, sf-mitan mittaaminen käsin?? Kätilötyönkirja pursuaa epäsäännöllisiä raskauksia ja muita tapauksia. Aika on mennyt todella nopeasti, enää noin kuusi kokonaista viikkoa ja ollaan taas takasin koto-suomessa. Kunnollista koti-ikävää ei olla podettu, mutta heikkoja hetkiä on meillä kummallakin ollut.

Pusuja ja rakkautta sinnepäin maailmaa…