Profile
Blog
Photos
Videos
VAROITUS! Teksti saattaa sisältää voimakkaita kohtauksia, joita ei suositella kaikille.
Toinen viikko Kabwata klinikalla sujui hyvin. Kätilöiden kanssa ystävystyimme ja jo viikon ensimmäisestä päivästä lähtien he surkuttelivat meidän poislähtöä. Torstaiaamun kunniaksi pidimme klinikan raskaana oleville "health talkin". Aiheinamme olivat "dangersigns in pregnancy", "labour signs" sekä imetys. Edellisenä päivänä esityksen pitäminen jännitti ja mietitytti hurjasti! Osaammeko puhua oikeista asioista? Osaammeko ilmaista ajatuksemme englanniksi? Ymmärtävätkö paikalliset englantia tai meidän sanomaa? Osallistuvatko he yhtään keskusteluun?
Esitys meni kaiken kaikkiaan hyvin. Kuuntelijajoukko vaikutti kiinnostuneelta. Toimme esille mielestämme tärkeitä asioita. Puhe oli suhteellisen sujuvaa eikä poukkoillut edes takaisin. Saimme kätilöiltä hyvää palautetta ja arvostelupapereihinkin ilmaantui kiitettävää. Kuuntelijajoukossa oli fiksuja, aktiivisia sekä omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneita naisia. Muutamat esittivät kysymyksiä. Yllättävin sekä kivoin kysymys oli "voiko raskaana ollessa harrastaa seksiä?". Olimme innoissamme, että joku uskalsi kysyä tällaisen kysymyksen!
Kabwatalla ollessamme kävimme syömässä viereisellä markkinapaikalla. Löysimme vakkari katukeittiön, jossa ystävälliset keltaisiin hattuihin sonnustautuneet leidit meitä palvelivat. Saimme täyttävän aterian: kanaa, nsimaa ja vihanneksia hurjalla 85 sentin hinnalla. Eräänä päivänä kävimme syömässä lounaaksi "villikanaa". Liha oli tummaa ja punaista, maku mehevää ja pehmeää. Tuotettu kana ei maistu tuohon verrattuna millekään! Tämä oli taatusti luomukamaa! Tuliaisia saatiin ostettua jälleen markkinoilta rahojen loputtua vaihtokauppana toimivat kuulakärkikynät! Saksiakin himoittiin, mutta kun naisille lausahdettiin, että eihän kukaan halua kätilöä ilman saksia, saatiin hyväksyvät ja myöntyvät katseet puolellemme.
Keskiviikkoiltana kävimme opiskelijakaverimme kanssa opiskelijoiden järjestämässä raamattupiirissä. Hmm. V ei saanut kovinkaan suurta silmiä avaavaa kokemusta. J ei pidä vain tällaisista seuroista. Ei halua mennä uudestaan. Illan tarkoituksena oli lukea raamattua sekä tavata tuttavia.
Perjantaiaamuna oli viikonloppureissun aika. Matka alkoi tutun kaoottiselta City Market minibussiasemalta. Yllättävänä seikkana oli, että bussi lähti saman tien emmekä kuultujen tarinoiden mukaan joutuneet odottamaan kahta tuntia bussin täyttymistä. Onneksi! Suuntasimme Siavongaan, Lake Kariballe. Matka kesti sitten 4,5 tuntia, koska kiersimme toisen kaupungin, Chirundun, kautta. Chirundussa meidät työnnettiin toiseen bussiin, jonka kerrottiin jatkavan Lake Kariballe. Tässä vaiheessa Janitan otsasuoni tykytti ja Valpu survoi lissahtaneet banaanit suuhunsa ja veti sikeitä nojaten viereiseen kaveriin. Poika raukka! Ja miten niin kuuma?! Ai pikkasen! Janita ihmetteli, miten minibussin jokainen ikkuna on suljettu tiiviisti.
Kuski olisi halunnut viedä meidät Siavongan kaupunkiin asti, mutta tytöt heittäytyivät ulos "EaglesRestResort"- kyltin kohdalla. Kiitti moi! Siinä sitten ollaan keskellä ei mitään. V käy puskapissalla ja J soittaa hotellin respaan, jossa ehdotetaan 3,5 km kävelyä tai taksia. Tilasimme taksin SEKÄ lähdimme kävelemään J Taksi ei ikinä löytänyt meitä, mutta valkoisten saksalaisten LandRover ohitti meidät ja nappasi meidät kyytiin sillä olivat menossa samaan paikkaan. Vaikka 3,5 km ei kuulosta pitkältä - tikkarisuussa, neljän kilon vesikanisterit kainaloissa sekä vaatteet hiestä märkinä - jokainen askel oli liikaa!
Vihdoin perillä! EaglesRestin vastaanotto oli mitä lämpimin. Huone ihana, siisti, lämmitä vettä!, hyvät sängyt ja moskiittoverkko. Tosin kahden yön hinta "chaletissa" vastaa hotellissa vähiten tienaavan kahden kuukauden palkkaa. L Kävelimme paikan ympäri. Napsimme kauniista maisemista valokuvia. Istahdimme rantabaariin ja palkitsimme itsemme punaviinipullolla. Paikka oli täynnä paikallisia VALKOISIA ihmisiä. Ajatus Afrikkalaisesta valkoisesta ihmisestä tuntuu vieläkin uskomattomalta. Emmehän me heitä juurikaan Lusakassa ja "meidän ympyröissä" tapaa. Tämän maan mittapuulla he elävät varsin leveästi. Perheen omistuksessa hotelliketju, alla hieno auto ja talossa 74 huonetta! Hämmästykseksemme ilmeisesti "vakioasiakkaat" ja omistajat nautiskelivat alkoholijuomia ympäri vuorokauden pienten lasten leikkiessä hiekkakakkuleikkejä baarin terassin portailla. Kummallista meininkiä!
Tutustuimme viikonlopun aikana kumminkin hyviin tyyppeihin, joiden kanssa vietimme aikaa. Kävimme tutustumassa isoon patoon, joka on Sambian ja Zimbabwen väliin rakennettu, meidät vietiin ILMAISEKSI lyhyelle "sunsetcruisille" sekä kävimme vierailulla toisella hotellilla, jossa juomat ja ruoat tulivat hotellinomistajan piikkiin. Välillä tämän kaiken vastaanottaminen tuntuu vaikealta. Johtuuko tämä suomalaisuudesta vai hyvästä kasvatuksesta?
Padolle pääsy ei mennyt aivan meidän suunnitelmiemme mukaan. Soitimme kavereilta saatuun numeroon, josta kysyimme taksikuski Mathiasta. Hän oli iloisena ja valppaana viemässä meitä vaikka minne "hyvään hintaan". Halusimme vain padolle, mutta kuljetus paikan päälle ei sujunut mutkitta. Vierailimme ökyhienossa hotellissa ja laivassa, kävimme kylän pankissa lunastamassa shekin, kaupassa ostamassa juotavaa sekä tankkaamassa. Vihdoin olimme rajalla ja padolla. Loppujen lopuksi saimme hienon esittelykierroksen ja kyydityksen ympäri laajan patoalueen. Ilman kuskia ja autoa olisi tämä reissu ollut vaikea. Tuntui kuitenkin, että kaikki tehtiin meidän puolesta ja meitä vedettiin perässä.
Viikonloppu oli rentouttava. Aurinkoa otettu, altaassa uitu, naurettu ja heitetty vitsiä. Sunnuntaina matka kotiin alkoi, eikä mitenkään mukavasti. Taksikuski Mathias kertoi meille, että minibusseja kulkee pitkälle iltaan. Tytöt olivat klo 16.00 valmiit lähtemään kotiin, mutta minibusseja ei näy missään. Ainut bussi, johon meidät istutettiin, osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi. Kuski tuli kaljapullo kädessä kertomaan, että lähtee ajamaan kohti Lusakaa klo 04.00 aamuyöllä eikä NYT! Ehkä ihan hyvä juttu! Seuraavaksi tytöt istuivat bensa-aseman mukavassa miljöössä kaljaa lipittävien ihmisten ympäröivänä auringon laskiessa selän takana. EI HYVÄ! Onneksi huoltoasemalla työskentelevä ystävällinen mies otti auttajan roolin vakavasti. Tankkaaja mies kysyi jokaiselta asiakkaalta, josko olivat matkalla Lusakaan. Ja pian löytyikin jo kyyti Kafuen kautta Lusakaan. Janita oli skeptinen ja tivasi kalsarin numeroa myöten keitä autossa istuvat ovat ja minne ja mitä kautta olivat matkalla. Valpu ilmoitti hotellikaverille, että tyttöjen ei tarvitse pummata yhtä yötä, sillä cash oli lopuillaan.
Autossa ei ollut turvavöitä, ainakaan Janita istumapenkillä. Janita istui takapenkin keskimmäisellä paikalla ja itku kurkussa. Kuski ajoi vähintään tuhatta ja sataa. Onneksi nopeusmittari oli rikki, joten todellista lukemaa emme ikinä saa tietää. Tiet ovat täällä paikoin todella huonossa kunnossa. Välillä ajetaan vastaan tulevan kaistaa ja pitkän matkaa! Puolessa välissä matkaa kuuluu kauhea kolke ja kolina. Olimme varmat, että pakoputki pamahti. Jäisimme pilkkopimeään tienposkeen keskelle EI MITÄÄN, molempien akut aivan finitot. EI NÄIN! Onneksi kyseessä oli vain vararenkaan boxi, joka lerpatteli puoliksi irrallaan. Kun se saatiin kiinnitettyä, jatkui matka samaan malliin, pala kurkussa. Valpu sulkeutui omaan maailmaan musiikkia kuunnellen. Lusakan rajan häämöttäessä pysähdyimme hakemaan kuskille hieman olutta! Tietysti, rankan ja pitkän päivän jälkeen?! "In Siavonga everyone drinks and drives!". VOI KUINKA KIVAA! Jopa kyydissä olijan kannattaisi ottaa muutama, että uskaltaa ja kestää ajomatkan. Kiitos vain Teddy ja mr Kuski. Pääsimme UTH:nkotiportille ehjinä, mutta hieman traumatisoituneina.
LOPPU HYVIN KAIKKI HYVIN!
- comments
Sara Jokinen Hui ku työ meette riskillä :O !