Kesäfiilis, korvia kuumottaa.

Jostain kumman syystä minulla on aina ollut tällainen sisäinen kello vuodenaikoja kohtaan. Tätä kelloa voisi hyvin verrata kalenteriviikkoon.

Talvi on arki.

Arkea painetaan suurimman osan viikosta. Ajatus on tulevassa viikonlopussa ja päivät kulutetaan leuka rinnassa ja eteen päin itseään tökkien. Siitä ei kukaan halua puhua.

Kevät on perjantai .

Tänä päivänä ovat suupielet virneessä. Töistä kotiin kulkiessasi saatat jopa käydä matkanvarrelle sattuneessa kuppilassa naukkaamassa oluen, tai ainakin hakea paikalliskaupasta hieman virvokkeita. Pientä pirpaloa on joka suunnassa. Täytyy kuitenkin muistaa, että perjantai ei ole vielä täysin kesää. Olihan siinä puolikas työpäiväkin. On kuitenkin useita (itseni mukaan lukien), jotka juoksevat ulos t-paidoissaanja shortseissan, tuntien olonsa aurinkoiseksi. He juovat itsensä liian humalaan ja palelluttavat itsensä ja mahdollisesti kärsivät osan lauantaita. Mutta perjantai on päätösten päivä, jolloin voit saavuttaa itsellesi huikean lauantain ja lämpöisen sunnuntain, tai menettää kaiken. Kevät on uuden alku.

Kesä on lauantai.

Lauantai, oi lauantai. Heräät linnunlauluun. Ei ole töitä, eikä kiirettä. On lauantai. Lauantaina kuuluisi herätä myöhään, oli krapula tai ei. Lauantaina tehdään kaikkea kivaa, jota ei arkena pystytty tekemään. Lauantaina voi vetää päiväkännit ja grillata. Launtaina ihmiset ovat usein iloisia kaiken tämän grillauksen, päiväkännien ja kiireettömyyden seurauksesta. Jos keväällä jäit veneestä ja jos et Juhannuksena huku, on kesä optimaallisimpaa aikaa kaiken maailman parisuhteille ja muulle päämäärättömälle tai päämääräiselle venkoilulle. Voit ajaa vesiskootterilla (lue, vetää sosselia), chillailla, ihan mitä vaan. Anteeksi nyt kaikki hihnatyöläiset, joilla ei kesälomaa tai lauantaita ole, mutta kesällä ihmiset ovat lomalla ja monilla on kivaa.

Syksy on sunnuntai.

Sunnuntaina ei oikein jaksa. Sunnuntaina ollaan kotona ja juodaan teetä ja syödään pizzaa. Sunnuntaina toivutaan ja valmistaudutaan arkeen. Sunnuntai voi olla tylsä, mutta myös maaginen. Alku sunnuntaina, eli aamulla, herätä ja krapularakastella vieressäsi makaavaan feminisen kaunottaren kanssa (jos oli hyvä tuuri). Tai vaikka valmistautua tulevaan arkeen takkatulen ääressä vaakamamboillessa loppusunnuntaina. Kaikille keinonsa. Sunnuntai on myöskin yleisesti ylistetty ulkoilupäivä. Muistan hyvin nuoruuteni sunnuntait, jolloin hukkasimme lukuisia esineitä golfkentille. Sunnuntaita muistetaan lämmöllä, mutta sunnuntaina monesti myös masentaa.

Tällainen on minun sisäinen kalenterini. Kummallista tai ei, on kalenterini Lappilainen. Olin minä paikassa missä tahansa, mieleni kulkee Lapin talven ja kesän kehää.

Nyt on kuitenkin kelloni mukaan loppu kevät, tai jopa kesä ja suunnitelmia on paljon. Itseasiassa ikävöin Suomea ja silmät hohtaen mietin saunaa ja peilityyntä järveä. Myöskin vaimon soisin kokea eurooppaa ja tietenkin kotimaatani, Suomea.

Kaikki tämä tietenkin edellyttää rahaa,mitä ei minulla liiaksi ole. Eikä tilannetta helpota myöskään se, että en jostain syystä meinaa millään pystyä työskentelemään yhtä kokonaista viikkoa kerrallaan.

Joka perkeleen viikolla on joku ongelma tai tekeminen. Ongelmat johtuvat useista syistä ja niiden oireet ovat yleensä puhelimen, faxin, internetin tai jonkin muun työnteon kannalta kriittisen asian toimimattomuus. Sitten ovat nämä tekemiset. Jos minun täytyy käydä esimerkiksi lasku maksamassa, vie tämä toimenpide vähintään puoli työpäivää. Taksimatkat venyvät tunteihin ja jonot jopa moniin tunteihin. Tämän lisäksi täällä Manilassa kohtaat usein hyvin saamattomiin ja hidasliikkeisiin ihmisiin, mikä ei ilmeisestikkään edesauta kiirettäni.

No, itsepäs olen valintani tehnyt ja elämässä mielestäni pitää tehdä valintoja. Oli ne vääriä tai oikeita, niitä vain pitää tehdä. Muuten pysyy paikoillaan, eikä voi saavuttaa minkäänlaista määränpäätä.

Määränpäitä ihmisellä on varmasti elämänsä varrella useita. Ja elämähän on kuin peli. Täytyy vain selvitä kenttä kerrallaan, loppuun asti. Tasot on selvitettävä, mutta tallentaa ja ladata ei voi.Normaali taktiikka on alkaa pienillä rajojen tunnustelemisella ja oppia virheistä. Täytyy myöskin pitää kontaktit ja sosiaalinen elämä kunnossa. Siitä se sitten etenee.

Kun toiset tunnustelevat rajojaan, toiset taas ottavat vauhtia ja juoksevat rajan yli niin pitkälle kuin pääsevät. Tämä strategian valinneista suurin osa epäonnistuu, mutta panokset ovat suuret ja mikä sen parempaa, kun rajojen ylittäminen.

Niin kuin pilkkimisessä ja onkimisessa, myöskin elämässä, itse kannatan nykytystaktiikkaa. Tökitään sitä rajaa loppumattomasti pienillä jabeilla ja välillä vedetään kunnon voimaoikea.

Kuin trampoliinissa, ei pieni hyppy aiheuta suurta reaktioita, vaan pysyt aina jaloillasi. Kun taas isommissa ja arvostetummissa liikkeissä, joudut hyppäämään lujaa ja korkealta. Tämä tarkoittaa sitä, että palkinnot ovat kalliimmat, mutta riskit suuremmat.

Näiden valintojen kanssa joudumme kaikki pähkäilemään. Kuinka syvälle uskallan työntyä elämän peräaukkoon, jotta selviäisin hengissä. Kuinka kovista vauhdeista uskallan keinusta hypätä.

Niin, itse valintani teen.

Myöskin, tai jopa erityten sosiaalisessa elämässä on tökkimiset, ryntäilyt, jabit ja voimakoukut tuttuja. Milläs muulla tavalla kaikki nämä voimahenkilöt kutem, Hitler, Guevara, Lenin, Mandela, Nixon ja Marley ja Gaddaffi saavuttavat asemansa.

Eli tökkimistä ja tunnustelua, mutta eritoten ryntäilyä korkeita hyppyjä, on sosiaalisella rintamalla tehty. Mutta varsin taktisia ja laskelmoivia ovat nämä miehet varmasti.

Eli niin kuin minunkin kulmassani sanotaan, nykytystekniikka ja riuhtaus on vastustajan kiusaus. Täytyy vaan suojata itseään muistaa ajoittaa oikein ne kovat.

Itselläni on muutamia onnekkaita onnistumisia lukuun ottamaat yleensä ajoitus pielessä. Ehkä tämä johtuu liiallisesta päihteiden käytöstä ja huonosta itsekurista. Toisaalta, uskoakseni myös edellä mainitsemistani miehistä löytyy päihteen käyttöä ja itsekurittomuutta. Eli mitäpä minä tiedän. Tuuria, kauneutta ja ajoitusta, niin pitkälle pääset.

Vertaanko minä sitten itseäni näihin suurmiehiin.

Vertaan, miksen vertaisi. Minä tiedän, että meistä kaikista on samaan kuin näistä herroista. Jos ei älyllisesti (kukaan ei ole todistanut, että nämä miehet olisivat olleet viisaita), niin ainakin sydämmesä. Kaikki me mielessämme olemme kovia jätkiä, mutta jotkut tuovat sen vaan esille oikealla tavalla.

Minullakin voisi olla parempaa kirjoitettavaa, jos vain osasin kanavoida paremin sen tälle kannettavan tietokoneen näytölle.

Minkäs teet, jos ei kirjoitettavaa ole. Muusa on toisessa maassa ja inspiraatio on haettava pullosta. Miksi en kokeilisi terveitä elämäntapoja, tai ainakin terveellisimpiä. Irtoaisiko sillä juttua ja huulta. Jaa, en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että jos Filippiineillä asutaan, on Manila haihdutettava näköpiiristä. Ehkä Cebu voisi olla parempi.

Olen kyllästynyt tähän noin kymmenen miljoonan ihmisen kaupunkiin. Jos haluat johonkin erityiseen paikkaan, on taksimatka keskinmäärin neljäkymmentäviis minuuttia. Toisiin menee puolitoista tuntia, toisiin puoli.

On toki ihmeellistä ja kiehtovaa, että kaupunki jatkuu ja jatkuu. Tulimme kerran bussilla Manilaan.

Olimme matkanneet noin tunnin, tai puolitoista, kunnes saavuimme Manilaan. Ihmettelin mielessäni, että tämähän tuli nopeaa, kunnes tajusin todellisuuden. Itseasiassa, en ikinä tajunnut todellisuutta. Viiden tai kuuden tunnin ajan kaupungissa ajaessamme, ajattelin, että joka kulman takana täytyy olla bussiasema.

Filippiinit on täynnä kauniita paikkoja ja ihmisiä, mutta Manilassa ne ovat hyvin vaikeita löytää.

Nyt on kehoni ulkopuolinen kello 4.20 ja tunnen oloni väsyneeksi. Taidan lähteä katsomaan kieron mieleni tuottamia taidepläjäyksiä. Ne on kivoja, ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Eilen olin laivan kapteeni ja matkasin maailmaa, vedin pillurallia liikuntahallin ympärillä ja pelasin Suomen jääkiekkojoukkueessa. Myös zombeja oli.

Sen verran täytyy vielä sanoa, että on ihmeellistä kuinka paljon zombiunia minä näen. Ainakin kerran viikossa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Ne voivat olla pelottavia, tai hauskoja. Olen jokseenkin tottunut niihin, joten olen oppinut myös jossain määrin hallitsemaan niitä. On hienoa ampua haulikolla zombia naamaan, mutta turhauttavaa, ettei ne koskaan kuole. Mitään ei tapahdu. Hitaita kun kuitenkin ovat, on niitä on helppo väistellä.

HuiJari