Nyt on oltu puoli vuotta naimmisissa ja noin vuoden verran asuttu Filippiineillä. No, jos joulukuun alussa muutin, niin ei siitä ihan vuotta tule. Sen takia noin.

Tätä kirjoitan nyt vihdoinkin hieman poikamieselämää avioliitossa saaneena. Emäntä käy välillä töissä Hong Kongissa, mikä on aina mukavaa poikkeusta.

Ei pidä käsittää väärin, tottakai vaimoani rakastan, mutta mikä sen parempaa, kun juoda bisseä ja pelata xboxia ihan yksinään (tai kavereiden kanssa).

Mitä nyt tähän Filippiineillä asumiseen tulee, niin, en malta muuta kun muuttaa pois täältä. Minulle ei nämä isot kaupungit ole ikinä toimineet...

Itse olen ainatykännyt käydä ulkona. Jos ei nyt luonnossa, niin ainakin kahviloissa ja muuta. Mutta tämä 20 miljoonan ihmisen epäjärjestys saa minut välillä todella koti-ikäväiseksi. Minkä takia näin suuressa kaupungissa ei oikeastaan toimi mikään?

Anyway, luulen, että tämä kortti oli katsottava. Miten ikinä voisin tuntea vaimoani , ilman kokematta hänen kotimaataan. Niin huonossa, kuin hyvässä.

Filippiinit on mahtava maa ja ihmiset erittäin kelpoisia, mutta Manila on perseestä.

Tietenkin voin aina ajatella, että olenko ikinä kokenut sitä oikeaa manilaa.

Olen tapellut kadulla ja saanut siitä kissan palkkioksi. Olen käynyt baarit läpi ja nähnyt niin alamaailman, kuin pintaliitoelämänkin.

Mutta perhe on se, mikä täällä ratkaisee. Se on vähän kuin mustalaisilla, kun perhettä ollaan, niin yhtä pidetään. hmiset vain ottaa sinut niin kuin sinä olet ja se siitä. Aina kätellään tai halataan ja katsotaan silmiin.

Luulen, että se varmaan johtuu tästä köyhyydestä. Jos ei muuta, niin ainakin sinulla on hyvä joukko kulmassasi katsomassa perään.

Tietenkin saan paikoitellen erityiskohtelua, koska olen valkoinen. Mutta perheessä sinulla on ihan samanlainen persereikä, kun muillakin. Ja suu myös...

Itse en ole tykännyt täällä Filippiineillä olosta, muusta kuin, saareilla käynnistä ja perheen kanssa olosta.

No, onhan tämä Manilan suuruus aika cool...

Tämä perheen kanssa olo antaaa hienon lisämausteen tähän miljoonakaupunkiin..

Se on vähän niin kuin lisäisi vähän chiliä perus makarooni-jauhelihaan. Jos tiedät, että se on sielä, odotat sitä...

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että minun oma perhe olisi mitenkään huonompi.

Tämä tarkoittaa sitä, että minä ja minulla ja vaimollani on nyt sama perhe. Ja toivottavasti suomen viranomaiset päästävät myös Nicolen tutustumaan suomen ja perheeni vieraanvaraisuuden.

Miten voi olla mahdollista, että Suomi on niin vitun hyvä maa, ettei sinne muita päästetä?

On perkele jo kolme kertaa yritetty päästä Eurooppaan, mutta se ei onnistu.

Vain sen takia, koska olet köyhästä maasta ja sinulla on niin sanottu "no pass" statuutti.

"Ne varmaan tulee tänne viemään meidän työpaikat"

Oih, voisin jatkaa pitempäänkin, mutta miksipäs niin tekisin...

Siis, tottakai pitää olla jonkinlaista valvontaa. Mutta kamoon!!!

Enkö minä nyt voisi mennä naimisiin kotimaassani? Eikö äitini voi ikinä nähdä miniäänsä (vai miksi nitä kutsuttiin) Eikö Vaimoni voi ikinä nähdä minun kotikaupunkia...

...

Anyway, Rakastan vaimoani ja pysyn hänen rinnoillaan siihen asti kun ne ei enään kiinnosta... Tai sitten kun ne menettää terhakkuutensa...

He Hee, Hih hi hiih hi.....

Puoli vuotta jo.... Kuka olis edes ikiniä uskonu... en ainakaan minä... Että olisin edes mennyt naimisiin...

Kivat kaikille ja hävetkää Suomen valtio!

Mitäkähän minusta itsestä tuntuu...

Eli eläminen täällä Filippiineillä....

En tideä..

Pääsääntöisesti minuilla vituttaa tämä rahattomuus.

Ikinä ei oikein ole rahaa. Ei edes vuokraan.

Työ on perseestä. Jos on haluja tehdä töitä, ei ole mahdollisuutta.

Emäntä vittuilee...

Perseestähän tämä on...

Mutta kuitenkin.

Tunnen itseni etuoikeutetuksi päässessäni joihinkin takakyliin...

Kuinka moni turisti tänne tulee?

Myöskin seisoessani keskellä maantietä, kaikenmaailman rekkojen ja bussien ohitseni kaahatessa, tunnen jonkinlaista mielihyvää. Ehkä se on puolen metrin päässä, etten kuole, mutta ehkä se juuri se juttu. Siinä tuntee jotenkin olevansa osa maailmaa...

(suojateitä ei ole)

Tai pidellessä sadetta sillan alla asunnottomien kanssa.

Voi kuullostaa epäpyhältä, mutta se on hauskaa.

Mitä ihmisiä.

En nyt halua kirjoittaa kenellekkään muulle kun minulle. Joten ryhdistäydy...

Miten oli se tulva? Eikö se ollut hauskaa? Joku kysyi, että onko nyt hauskaa.

Pari viikkoa aikaisemmmin oli ollut polviin asti vettä ja se oli minusta hauskaa... Nyt noin 40 000 ihmistä joutui ulos kodistaan. Eli eri tilanne. Se oli kuitenkin mielestäni hauskaa. Ihmiset toimivat yhdessä ja missä muuten olisin voinut kokea tämmöistä.

Eikö se ollu coolia kahlata vyötäröä myöten kauppaan... No melkein vyötäröä, jossain enemmän. Jossain vähemmän..

Ja kaikki ne Village people vierailut.

Aina semmoinen tunne, että kaikki ei tule tätä näkemään.

Jos joku saa turpaansa, niin ensinmäinen kohde olen minä, Ja minä voin ottaa sen, koska mulla on kulmassani tyypit, jotkamahdollistavat alkoholin kanssa minun pelottomuuden.

Eikä sielä kukaan turpaan saa kuitenkaan. Kavereitahan me...

Kaikista näistä huolimatta, tulee mieleen Kemijärvi. Tyypit haluaa pois, mutta heillä ei ole voimaa, rahaa, tai mahdollisuutta tehdä sitä.

Olenko minä jotenkin etuoikeutettu? En, minä ole vain aina halunnut matkustaa.

Suomessa tyypit ajattelee, että minä elelen täällä herroiksi. Vittu, ei minulla ole varaa edes vuokraan...

Kädestä suuhun, mutta silti parempi kuin Suomi.

En tiedä miksi minulla nyt näin tämä Suomi vituttaa...

Onko se tämä viisumihomma vai mikä?

Totuus on se,että vaikka elämäni menettäisin, en Suomeen enään tule. Moikkaamaan voin tulla.

Toinen totuus on se, että nyt kun olen naimisissa ja vastuussa naisestani, saatan jopa tulla...

Siksi naimisiin meno oli ehkä virhe.

Voisko meillä olla semmonen suhde, että oman yksityisen elämän ja omien haaveiden eläminen olisi mahdollista?

Minä uskon, että on...