11.7. Pokhara - Jomsom - Marpha

Herätys neljältä, phuhf. Kylppäriin oli muuttanut iso ruskea hämähäkki. Kamat pikana kasaan, taksi kentälle puoli kuudelta. Helpotus, kun rinkat painoivat yhteensä juuri sallitun 30 kg. Mielenkiintoinen turvatarkastus ja -politiikka: mukaan sai ottaa avoimetkin vesipullot ja aamupalaeväät. Kentältä näimme ensikertaa Annapurnan lumihuiput.

Koneessa kaikki paikat olivat ikkunapaikkoja. Hieman jännitti ennen nousua, mielessä elävästi samaisen Agni Airin viime joulukuinen crash, jossa kaikki 22 kuolivat, YouTubesta löytyy mukavaa pätkää silpoutuneista korvista ja jäsenistä.

Hienot postikorttimaisemat, lumihuiput. Harmillisesti vain olimme vasemmalla puolella konetta, josta avautui näkymät alemmille vihreille vuorille, Phewa Talille ja laaksoihin. Parhaiten huiput näki lähestymisvaiheessa ohjaamon ikkunan läpi, sillä kone lensi niin matalalla, että vuoren kohdalla ei oikein nähnyt 7-8 kilometrin korkeuteen. Lähempänä Jomsomia astuttiin kuumaisemaan, jota hallitsi silminkantamattomiin jatkuva, karu hiekkaerämaakaistale, Kali Gandaki -jokilaakso tai ehkä paremmin sanottuna syvänne, "river gorge". Rajut vuorituulet nousevat Kali Gandakin pohjilta viimeistään aamuyhteentoista mennessä, siksi tänne voi lentää vain noin aamuyhdeksään saakka.

Koneesta näki vuoristoasumisen kaavat: Kali Gandakin laitaan, vuorijonon juurelle oli heitelty samanlaisia pikkukyliä arvattavasti muutamien, ehkä kymmenenkin kilometrin välein.

Jomsom oli lentokentän päästään lähinnä yksi katu, jonka varressa oli yllättävän tiheässä german bakeryitä. Poikettiin mahtipontisesti nimettyyn shopping centeriin, kuppaisin kioskikauppa ikinä. Syötiin lemon sugar pancaket Hotel Alka Marco Polossa, epic fail, maistui vessaraikasteelta taikinamuodossa. Minttutee oli hyvää.

Kasilta lähti passelisti bussi Marphaan, pomppuisin kyyti koskaan uskomattomien kuoppien ja tien keskelle vettyneiden jokien läpi. Olisikohan kestänyt puoli tuntia, hinta euron per pää. Meidät pudotettiin omenaviljelmien laitaan, käveltiin niiden läpi pääkadulle. Kiva tunnelma, kapeita kujia ja valkoiseksi kalkittuja tiibetiläishenkisiä taloja.

Marpha on ollut Nepalista Tiibetiin kulkevalla suolareitillä yksi pääkauppapaikoista, siksi tiibetiläisvaikutteet ovat vielä vahvempia kuin lähikylissä. Legendan mukaan Marpha olisi myös tiibetiläisten perustama. Tosin kaikkialla Mustangissa tiibetiläisyys on vahvana läsnä ja alueella on edelleen suht autonominen asema Nepalissa.

Kurkattiin Basun suosittelema Dhaulagiri, mutta päädyttiin tien toiselle puolelle uudempaan ja vähän siistimpään Sunriseen. Huoneemme on uudehkossa lisärakennuksessa aivan viljelmien laidalla, kivat näkymät kahteen suuntaan vuorille ja omenapuille, kolmannesta suunnasta vielä sisäpihalle. Paljon valoa, lautalattiat, yksi parisänky ja kaksi pientä, ei pöytää tai tuoleja, vessa kaakeloitu ja oikea pönttö, pitäisi saada aurinkoenergialla myös kuumaa vettä. Ei todellakaan luksusta, mutta puhtaat lakanat, jotka eivät haise. Kylppärin verhon virassa jonkin kaupunkihotellin laundry bag, pari ikkunaa tehty niin kieli poskessa, ettei niitä saa haalla kiinni, oven alla parin sentin tuuletusaukko, oksanreikä ovessa palkattu maalarinteipillä. Ei voi valittaa, hinta kahdelta 350 rupiaa yöltä (3,5 euroa).

Kasattiin itseämme hetki, ei vuoristotaudin oireita, mutta vähän heikko happi ja väsymys. Portaissa huomaa hengästyvänsä. Käveltiin pääkatua alas, jakkicurry ja omenapiiras Marpha Bakeryssä. Itse curry erinomaista, mutta jakki niin sitkeää, ettei pystynyt nielemään. Lisukkeeksi saatu sambalin tyyppinen mausteseos herkullista. Paikallinen omenamehu freesiä ja sopivan makeaa, pohjalla paksu sakka.

Yhdistetty kokki&tarjoilija oli ystävällinen ja puhui hyvää englantia. Hassua sinänsä, että näissä alkeellisissa vuorikylissä jo kaksi ihmistä on puhunut parempaa englantia kuin alhaalla Pokharassa tai Bandipurissa, tai edes Kathmandussa. Juuri nyt Marphassa on meidän lisäksemme vain kaksi turistia, mutta trekkisesonkina kadut ovat varmaan melko täynnä.

Käveltiin pääkatua toiseen suuntaan kylän laidalle, kohdattiin kadulla purovedessä pyykkääviä paikallisia, lisää edestakaisin raksalle kuormia rahtaavia aaseja ja pari lehmää, poikettiin temppelin pihaan.

Neljän tunnin päikkärit tuli todelliseen tarpeeseen, tuuli hakkasi laseja, yksi kiinnipysymätön ikkuna tilkittiin repulla. Heräiltiin iltahämärissä, sähköt meni poikki juuri kun oltiin lähdössä ruokametsälle. Pääkatu pimeänä, vain muutamissa siistimmissä ravintoloissa yksi tai kaksi valoa. Syötiin hotlalla, kohtuullisen mautonta kasviscurrya aka nepalilaista kaalikeittoa muutamalla peruna- ja paprikasattumalla.

Löydettiin huoneeseen linkkarin taskulampun avulla sisäpihojen ja portaiden läpi, saatiin kynttilä korvikkeeksi. Hauska tunnelma, hauska pikkukylä. Hiljaista, tuulikin jo vaimentunut. Taivas kirkkaana tähdistä, otava roikkuu väärin päin pohjoisten huippujen yllä.