Luiro - Sokosti - Luiro

Jostain syystä levottomasti nukutun yön jälkeen heräilin klo 8:15. oli sumuista ja tihkusateista lämpömittarin näyttäessä 5 astetta. Iltapäivää kohden sään pitäisi kuulemma parantua. Tänään oli ohjelmassa Sokostin valloitus kevennetyllä varustuksella. Odottelin lähdön kanssa aina klo 13 saakka. Sää ei ainakaan parantunut, pikemminkin päinvastoin. Päiväreppu selkään, sadelahkeet ja sadeviitta päälle ja menoksi klo 13:10. Tunnin patikoinnin pitkin pitkospuita ja polkua koilliseen olin Sokostin juurella. Kiipeys reitiksi valitsin Jaulutuskurun Sokostin puoleisen reunan jottei nousukulma ole niin jyrkkä kun jos nousisin suoraan. Jaulutusku olikin näkemisen arvoinen. Siellä tunsin itseni pieneksi tunturin seinämien kohotessa joka puolella ympärilläni. Alkumatka oli hyvää sammaleista maastoa nousta. Sitä mukaa kun kasvillisuus väheni. lisääntyi myös kivikko ja tuuli lisääntyi. Luirojärvi näkyi hienosti kokonaisuudessaan kuten myös Luirojärven kaakkoispuolella oleva suoalue, Mitä ylemmäs kapusin, sitä huonompi oli näkyvyys, kovempi tuuli ja sade, sekä vaikeampikulkuinen louhikko. Paras reitti ole hienosti merkattu siellä täällä kivikasoilla. Huvittavaa oli kun luulin näkeväni huipun, näkyi sen takaan taas uusi, vielä korkeampi kohta. Tunnin kiipeämisen jälkeen 15:24 lopulta valloitin huipun huomatakseni että joku oli ehtinyt ensin. Nielin pettymykseni ja hetimiten korkkasin oluen, jota olin varta vasten kuskannut ensin autolla 1100 km ja rinkassa yli 50 km. Ja kyllä se maistuikin. Kyyhötin huipulle kasatun "monumentin" suojassa ettei tuuli veisi minua mukanaan. Yritin kuitenkin saada kamerallani itselaukaisulla joitakin kuvia näille nettisivuille. Näkyvyys vaihteli suuresti. Huipulta 270 metriä itä-koillissuuntaan sijaitseva soneran tukiasema hävisi välillä kokonaan näkyvistä. Mutta kerrankin kännykässä oli hyvä kenttä! Luirojärveä ei huipulta näkynyt kertaakaan. Päätin käydä katsomassa tukiasemaa. Pohjoistuulen riepotellessa sadeviittaani matkalta löytyi muutaman neliömetrin kokoinen kivistä koottu "sääsuoja". Tukiasemalla olikin hulppean kokoiset aurinkopaneelit. Tukiaseman takaa itäpuolelta löysin hirsisen rakennuksen. Ajattelinkin mennä hetkeksi sisään myrskyltä suojaan, vaan enpä mennytkään. Ovi oli tiukasti lukossa. Rakennus oli ilmeisesti tarkoitettu vain Soneran väelle. Koillispuolelle avautui välillä komeat näkymät kuruun, josta Muorrakkavaaran joki lähteen. Seuraavaksi kävelin laella pohjoiseen. Olisin halunnut nähdä Riitelmäpäät, jossa viime vuonna kaverini kanssa kävimme. Silloin oli tarkoitus tulla Sokostille, mutta huono keli esti aikeemme. Riitelmänpäistä ei näkynyt vilaustakaan, joten palasin huipun tuntumaan, josta aloitin laskeutumisen suoraan länteen Luirojärveä kohden jyrkänteiden pohjoisreunaa pitkin. Jälleen oli reitti hienosti merkattu ja laskeutuminen sujuikin ongelmitta. Luirojärvelle palasin 5 tunnin ja 13,5 km retken jälkeen klo 18:15. Luirojärvellä olin koko illan ja yön, yllätys yllätys, yksin. Lämmitin totta kai saunan ja naatiskelin Luirojärven isäntänä olosta. Unihiekkaa alkoi satamaan kaatamalla klo 22 joten päätin nukahtaa.