(Kuva tällä kertaa itse ottamani.)

Suomessa taas!

Kello on Suomessa 1.37 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Löysin viimein aikaa ja jaksamusta kirjoittaa reissusta lyhyttä yhteenvetoa.

Viimeinen päivä Miamissa oli arvatenkin melko hektinen. Aamusta pakattiin kamat kasaan ja kirjauduttiin ulos hostellista. Eipä siinä sen ihmeellisempää draamaa ollut, mitä nyt blogin kävin vippaamassa tänne. Sitten lähdettiin kohti lentokentän bussipysäkkiä, jonne olikin ihan jonkin verran matkaa.

Oli varsin raskasta kanniskella kaupasta saatua ja pakattua Miami-kassia yhdessä kädessä, täyttä matkalaukkua toisessa kädessä ja vielä lisäksi muun muassa läppärin ja kaksi kameraa sisältävää reppua selässä. Onneksi Seppo tarjoutui ottamaan Miami-kassin kantoonsa, niin minä pystyin lähes kymmenen kilon matkalaukun kanssa vuorottelemaan käsiä. Kiitos helvetin paljon, Seppo! Helpotti kummasti!

Pistäydyimme matkalla syömässä jossain mestassa, josta tilasimme Philly Cheese Steakin with Fries. Eteemme tuotiin järkyttävä määrä ranskiksia ja rullakebabin näköinen, kahdessa osassa oleva käärylä. Ruokaa oli niin runsaanlaisesti, että otimme käyttöön legendaarisen folioratkaisun. Mukava tarjoilijatyttönen toi vielä pyytämättä pienet paperipussit meille. Olimme tästä niin mielissään, että osa meistä kävi heittämässä vapaaehtoista tippiä lasikulhoon. Pääsipä niistä hiluistakin eroon!

Ruokapaikka oli suhteellisen lähellä bussipysäkkiä ja vaatekauppoja, joten meillä oli hyvää aikaa vielä shoppailla. Itse en alun perin aikonut ostaa enää mitään, mutta koska Antti ja Janikin, niin miksen sitten minäkin. Mukavasta vaatekaupasta tarttui mukaan paita, jossa luki I WAS IN MIAMI b****. Myöhemmin himassa osoittautui, että M-koko oli tässä paidassa turhan kireä minulle. Jäänee kaappiin odottamaan parempaa päivää tuo hepene.

Jani halusi vielä tonkia erästä liikettä, joten käväisin pikkukaupassa ostamassa virvokkeita. Coca Cola Zero oli liian halpa maksettavaksi kortilla - Yhdysvalloissa ei useinkaan voi maksaa alle 5 dollarin (noin 4 euroa) ostoksia kortilla. Ladoin mukaan Gatoraden, maapähkinä-Snickersin ja purkkaa, jolloin hinta kipusi kuuteen dollariin. Hyväntuulinen miesmyyjä hyräili radiossa soivaa tanssibiisiä ja kysyi, olinko koskaan tanssinut salsaa.

- No man, I don't think I have.

- You should try it.

- I'm actually leaving the country today. Going to Finland.

- Oh... but you live in Miami, right?

- Nah, I'm from Finland. Going back to the homeland, so to speak.

- I see, man. Take care!

- You, too. Thanks!

Oli kyllä mukavaa sakkia ja paljon tuollaisia lyhyitä kivoja kohtaamisia Miamissa. Kun tulin ulos kaupasta, isokokoinen tummaihoinen hoppari käveli vastaan.

- Hey, man!

*tarjoaa kättä... tarjuin siihen*

- Hi.

- You relaxin' today or what?

- Yeah, sure am.

- You want some good s***? I got some good s*** here. Twenty dollars.

- Oh, I don't think I'm interested at the moment.

- Oh yeah? Well keep my face in mind, man. Hollar if ya need sumthin'.

- Okay, man. Thanks!

- See you around!

Uskomaton kohtaaminen! Aivan kuin elokuvasta koko häiskä! Ilmeisesti olisi pilveä kaupitellut. Kannabis on kuitenkin kielletty Floridassa. Ei siinä, mukava kohtaaminen ja miellyttävä mies. :-)

Jani oli tullut kaupasta (ostikohan se mitään, en muista), joten lähdimme jatkamaan matkaa. Päädyimme eräälle pysäkille, mutta oikeaa bussia ei näkynyt. Jossain vaiheessa eräs C-bussi tööttäili pysäkillä aikansa, kunnes tummaihoinen naiskuski ilmeisesti huusi jotain lentokentästä ja lähti. Juuso kummasteli, että eihän C mene lentokentälle. Eteläistä aksenttia keskenenään jutustelleet tumma- ja valkoihoiset heebot totesivat meille, että pääsee C:lläkin. Mitä v****a nyt oikeasti?! Joku meksikaanikin tuli paikalle ja kertoi halustaan päästä kentälle. Siinä sitten yhdessä odoteltiin ja kuunneltiin, kun se etelästä kotoisin oleva heebo lauleskeli jotain eeppistä kantribiisiä itsekseen ja kaverinsa kanssa.

Airport-bussi saapui, mutta kuski sanoi, että meillä oli väärä pysäkki, vaikka Juuson kartta kertoi toista. Ylitimme tien ja löysimme jostain apteekin edestä oikean pysäkin. Väärästä pysäkistä puhunut kuski ajoi lopulta paikalle ja otti meidät viimein kyytiin. Matka kesti 50 minuuttia ja kului Angry Birdsiä ja kännykkää näpelöidessä. Otinkohan lie pienet torkutkin, en muista.

Kentällä sekoiltiin jonkin aikaa jonojen kanssa, mutta päästiin lopulta turvatarkastuksiin asti. Tarkkaa oli, kun piti ottaa kengät pois ja jossain skannauslaitteessa nostaa kädet ilmaan ja poseerata. Heitimme perinteisen väsynyttä läppää siitä, kuinka joku varmaan joutuisi pahamaineiseen perstestiin.

Lento Miamista Pariisiin kesti yli kahdeksan tuntia, mutta Air Francen tytöt ja pojat olivat tehneet kaikkensa, jotta olo ei tulisi pitkäksi. Nukuin koneessa muistaakseni vain hyvin vähän, sillä pääasiassa kuuntelin jaetuilla kuulokkeilla hittimusiikkia, rokkia, Michael Jacksonin levyä ja muita nostalgisia sävelmiä. Musiikin lisäksi tarjolla oli jaksoja tutuista tv-sarjoista sekä varsin tuoreitakin elokuvia. Ilahduin kovasti, kun jopa useilla Oscareilla siunattu The Artist oli katsottavissa. Ranskalainen mykkäelokuva kuulosti omaan korvaani toisaalta aivan liian taiteelliselta, mutta olihan se pakko katsoa, jotta olisi ajan hermolla.

The Artist oli sanalla sanoen... aivan upean mahtava filmi! No, oli siinä sitten hieman useampikin sana. Mutta kuinka mainio elokuva se olikaan! En aavistanut, kuinka hauska ja hellyyttävä raina olisi kyseessä. Nauroin ja itkin, ja se jos jokin on mielestäni erinomaisen ja kaptivoivan (sori anglismi) elävän kuvan merkki! Oscarinsa ansainnut, sanoisin. Kannattaa katsoa, vaikka ennalta kuulostaisikin vain taidesnobien viiksienhivelyhömpältä - sitä se ei suinkaan ollut!

Ilma Ranska tarjosi lennollaan myös hyvää ruokaa ja ilmaisia virvoitusjuomia. Ei hassumpata. Ei ollenkaan.

Pariisissa vaihdettiin konetta, mutta Antti jäi nalkkiin turvatarkastukseen, kun oli kadottanut matkalippunsa koneeseen. Muut tietysti heittivät huulta siitä, miten Antin joutuisi takahuoneeseen tutkimuksiin, mutta ei hänen tarvinnut kuin käydä jonottamassa uusi lippu. Lentoa odotellessa keskusteltiin muun muassa siitä, onko Frendit-sarja paskaa, perustuuko huumori aina ennalta-arvattavuuteen ja onko agnostismi mainstreamia ja mainstream neutraali vai positiivinen sana.

Lento Suomeen ei kestänyt kuin noin kolme tuntia. Lentoemäntä kyseli, että oliko tarjoiltu välipala meille aamupala vai myöhäinen lounas. Jälkimmäinen vissiin.

VIIMEIN SUOMESSA! Nostin automaatista 20 euroa, jotta näkisin tilini saldon. Ilahdutti! Ei kaatunut rahatilanne tuohon reissuun! Otimme matkalaukut hihnalta ja erkanimme lyhykäisen miehisten jäähyväisten jälkeen. Veljeni tuli hakemaan minut kentältä äitini kanssa. Kiitos! Kävimme nopeasti Helsingissä kämpilläni ja suuntasimme sitten Lohjalle, jossa jaoin koko perheelle vähän tuliaiskaramelliä.

Kello on nyt 2.19. Perjantaipäivä meni viime viikon sekä tämän viikon Voice of Finland -jaksoja katsellessa. Myös saunassa tuli käytyä, vaikka paloinkin reissussa pahasti. Sauna ei vaikuttanut punaiseen ihooni juurikaan, mutta unen päästä oli lähes mahdotonta saada kiinni, kun iho rupesi yhtäkkiä kutisemaan infernaalisen paljon. Herätin äipän ja sain häneltä ihottumavoidetta, joka ehkä pienesti helpotti kutitusta. Lisäksi pidin yön ajan kylmää pyyhessä vatsallani. Lopulta sain unta puoli kuuden aikoihin.

Heräsin vasta neljältä päivällä ja silloinkin siihen, kun minulle ilmoitettiin, että minulle oli haettu kaupungilta ruokaa. Söin osan ruuasta ja kävin ruokalevolle, josta heräsin lopulta vasta puolikymmenen illalla. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?! Taisi olla pienet lagit. Nyt olen sitten edelleen hereillä, enkä taida ihan äkkiä saada unta. Onneksi on maanantainakin vielä vapaata ennen töitä ja luentojen jatkumista!

--

Lopuksi piti kai vetää jotenkin reissua yhteen. Sanottakoon, että oli aivan loistava reissu - ehdottomasti yksi parhaimpia koskaan. Lähdin matkaan viiden lähes tuntemattoman ihmisen kanssa, mutta koen tulleeni takaisin viisi upeaa uutta ystävää rikkaampana. Mainiota porukkaa, joiden kanssa kyllä pääsi kahdeksan päivän aikana aivan eri tavoin juttuun. Emmeköhän tapaa vielä toisissa tai kenties joskus jopa samoissakin merkeissä toisiamme. Ties vaikka ennemmin kuin myöhemmin. Kiitos paljon Antti, Jani, Juuso, Mika ja Seppo! (Aina aakkosjärjestyksessä.) Miami oli kaupunkina mukavan lämmin, mutta en ehkä Yhdysvaltojen mittakaavassa lähtisi sinne enää uudestaan, koska ihanan ilmaston lisäksi siellä ei ole aivan hirveän paljon nähtävyyksiä tai koettavaa (ainakaan kun vertaa esimerkiksi Kanadan Torontoon, josta olen myös blogannut). Lämpöä halajavat auringonpalvojat pääsevät halvemmalla esimerkiksi Espanjaan. Mikäli fyrkkaa riittää ja Miamilla on kuitenkin syystä tai toisesta jokin erityisarvo itselle, niin tuskin tuolla pahakaan mieli tulee. Wrestlemania-reissun kevyenä kulissina Miami ainakin oli omiaan!

Kuvia ja videoita tulen lätkimään tänne vielä jonkin tovin. Ensimmäistä prosessoidaan jo, joten se ilmestynee näkyville aivan tuota pikaa!

En ole varma ketkä kaikki (jos kukaan) tätä blogia oikein ovat lukeneet tai lukevat, mutta lämmin kiitos teille! Tai ei, ei lämmin, vaan kuuma kiitos! Kuuma kuin Miamin aurinko!

Kello on 2.33. Vajaan tunnin tätä kirjoitin. Aika nopeaa toimintaa, vai mitä?

=)