Profile
Blog
Photos
Videos
Tästä se alkaa! Miamin-matkaani on enää vaivaiset kolme päivää jäljellä. Kello on nyt 22.46, ja kirjoitan tätä merkintää kämppäni turvista. Keskiviikkoaamuna kello 07.35 puolestaan lentokoneen pyörät irtoavat Helsingin maankamarasta ja matka kohti Pariisia saa kahdeksan kuukauden odotuksen jälkeen alkaa. Alkumatka tehdään Finnairilla, mutta tunnin Pariisi-vaihdon jälkeen hypätään Air Francen talliin. Lentoaikaa kertyy näiden kahden siirtymän aikana yhteensä noin 12 tuntia. Näillä näkymin suunnitelmana on valvoa yö ja nukkua koneessa. Aikaeron vuoksi olemme Miamissa jo ennen kolmea päivällä. Eipä mene ensimmäinenkään vuorokausi ihan hukkaan!
Tässä matkassani on monta melko mielenkiintoista ja ehkä eriskummallistakin yksityiskohtaa. Matkaporukkamme on ensinnäkin tuttu lähinnä niin sanotuista pellepaini- eli show-paini eli vapaapainipiireistä. Olen seurannut WWE:n ohjelmistoa aktiivisesti vuodesta 2003. Yläasteella naureskelin restlinkiä katsovien kaverieni innostukselle, mutta kun digiboksi tuli kesällä taloon, niin pakkohan se oli itsekin silmäillä, että mistä oikein on kysymys. Ensimmäisen jakson jälkeen olinkin jo koukussa. En ehkä pitänyt lajia kovin kummoisena, mutta se mahtipontinen draama teki minuun saman tien lähtemättömän vaikutuksen.
Jotkut pilkkaavat vapaapainia - tai siis pilkkasivat: aika yhdentekevänähän tuota lajia Suomessa nykyään kaiketi jo pidetään - ja vertaavat sitä sirkukseen. Jossain määrin laji on kuitenkin saanut vähän turhankin paljon haukkuja osakseen. Itse suhtaudun WWE:n ohjelmistoon melko samalla tavalla kuin kaikkeen muuhunkin TV:hen. Minulle vapaapaini on viihdettä ja vieläpä pirun mielenkiintoista sellaista. Laji itsessään on toki vuosisatoja vanha ja nykypäivänäkin kovaa huutoa Pohjois-Amerikan lisäksi esimerkiksi Japanissa ja Meksikossa, mutta itse elän pitkälti World Wrestling Entertainment -kuplassa. Niin, ja onhan Suomessakin Fight Club Finland, jonka laadukkaissa tapahtumissa käyn tavallisesti muutaman kerran vuodessa.
Oli miten oli, tämä professional wrestling on ollut minulle kova sana jo hyvän tovin. Kun tämä sitten yhdistetään nykyiseen elämänasenteeseeni (elä!), niin voilá - meikä on matkalla Miamiin! Miamissa nimittäin järjestetään 1.4.2012 maailman suurin wrestling-tapahtuma, Wrestlemania 28! Ja kyllä: se on siis kahdeskymmeneskahdeksas laatuaan. Viimeiset seitsemän vuotta olen jännittänyt tapahtumaa kotonani, mutta tänä vuonna suuntaan suoraan paikan päälle! Tätä tempausta voitaneen verrata viime vuoteen, kun matkakohteena oli Saksan Düsseldorf ja Euroviisut. Miksipäs ei!
Käytännössä minua ja matkatovereitani odottaa Miamissa paljon erilaista WWE-tekemistä. Wrestlemania Axxess -nimisiä sessioita järjestetään useana päivänä, ja meille tuli niin sanotun travel packagemme kanssa liput kahteen eri sessioon. Näiden sessioiden aikana pääsemme ikään kuin WWE-messuille kummastelemaan kaikenlaista fanikrääsää ja mahdollisesti tapaamaan bisneksen suurimpia staroja... jos vain jaksamme jonottaa. Näiden sessioiden lisäksi on kolme suurempaa tapahtumaa: lauantain Hall of Fame -seremonia (gaalatilaisuus, jossa uudet ja vanhat starbat ovat paikalla ja jakavat muistojaan... paikalla puhumassa on myös julkkissiiven uusin jäsen, nyrkkeilijä Mike Tyson), sunnuntain Wrestlemania ja maanantain RAW-nauhoitukset. Kaikkiin näistä meillä on vähintäänkin kohtuulliset istumapaikat.
Tekemistä siis totisesti riittää, mutta totta kai olemme varanneet aikaa myös biitsillä lekotteluun, shoppailuun ja juhlimiseen. Miami on maailman bilepääkaupunki, minkä aiomme myös pitää visusti mielessä! Alustavasti olemme puhuneet eräästä pikkuristeilystä, jonka aikana pääsee ihastelemaan julkkisten rantatontteja ja huviloita.
(Mutta että joo. Johan tämä blogi jo venähtikin. 29 minuuttia olen tätä nyt takonut.)
Vielä lyhyt sananen matkapoppoostamme, jonka tarina on myös melko ainutlaatuinen. Köörimme koostuu vapaapainifaneista, sillä eihän tuonne matkalle voisi lajin saloista tuiki tietämättömässä seurassa lähteäkään. Olemme tutustuneet netin kautta ja neljää noista viidestä en ollut tavannut ennen lippujen ostamista kertaakaan... oikeastaan neljästä noista viidestä en tiennyt lähestulkoon yhtikäs mitään ennen lippujen ostamista! Niin, no sen viidennenkin olin tavannut vain kertaalleen ohimennen eräässä tapahtumassa. Lähdin ajamaan tätä jaloa hanketta viime kesänä ja lopulta sain kuin sainkin viisi tarpeeksi hullua heppua messiin. Liput varattiin heinäkuussa, ja sittemmin ollaan tavattu kahdesti tässä alkuvuoden aikana... molempina kertoina vapaapainin merkeissä. Hiton nopeasti ollaan hitsauduttu yhteen, joten senkään puolesta ei epäilytä lähteä tässä sakissa isoon maailmaan! Matkailu avartaa ja tämä kokemus varmasti erityisen paljon!
Siinäpä se pohjustus! Lisää matskua tulee todennäköisesti keskiviikkoiltana hostellin perukoilta. Kiitos lukemisesta! Yritän ottaa myöhempiin blogeihin vähän rennompaa otetta, vaikka tästä nyt tuli vähän tällainen vakavahenkinen lässynlää. 47 minuuttia meni kasata homma kokoon.
Tässä vielä video, josta saa vähän tatsia siihen, mitä olen menossa katsomaan: http://www.youtube.com/watch?v=BP5TcgijqWY Hyvä musiikkikin, mutta tämä ei anna laittaa suoraa linkkiä. Eli eikun maalaamaan. :) Ja tästä vielä kylmät väreet: http://www.youtube.com/watch?v=FAu3GJ6oAtg
Näkyy!!
- comments


