Kolmanneksi viimeinen päivä on käynnistynyt!

Nyt istutaan taas Miami Hostellin terassilla. Sisäänkirjaaminen alkaa vasta kolmelta. Kello on nyt 12.39. Kohta lähdetään safkaamaan toivon mukaan Subwayhin, mutta nyt on aikaa kertoa sananen eilisestä.

Maanantai 2.4. oli aivan uskomaton päivä. Heräsin aamulla kaihoisaan Wrestlemania 28 -fiilikseen. Edeltävän illan nelituntinen tapahtuma oli ohi ja nostalgiset fiilikset puskivat pintaan heti aamusta. Netti kertoo, että moni piti tapahtumaa onnistuneena show'na, joka lunasti odotukset joskaan ei aivan ylittänyt niitä. Itse olen jokseenkin samaa mieltä tästä, mutta periaatteessa maanantaiaamun tuntemukset olivat ne, joita olisin odottanut jo sunnuntaina. Kai sitä ei vain osannut oikein suhtautua asiaan vielä, kun oli kuitenkin odottanut enemmän tai vähemmän kahdeksan kuukautta.

Lähdimme seikkailemaan Downtowniin ennen iltaa ja RAW-ohjelman suoraa tv-lähetystä. Kävimme myöhäisellä aamupalalla ja jäätelöllä, minkä jälkeen olimmekin vähän ymmällään siitä, mitä tehdä. Pian muistimmekin jo ennen matkaa googlaamani Miami-risteilyn, jonka oli määrä kuljettaa meitä ympäri Miamia ja miljonäärien luksusasuntoja. Löysimme nopeasti putiikin, joka tarjosi tätä 90 minuutin huvitusta kohtuulliseen 27 dollarin hintaan. Jani kävi hakemassa kameransa hotelliltaan, minkä jälkeen hyppäsimme jollan kyytiin. Harmillisesti kannella oli katto, joka esti ikävästi ultraviolettisäteiden tunkeutumisen ihon alle.

Risteily oli mukavaa ajanvietettä. Otimme runsaasti mahtavia kuvia ja näimme esimerkiksi Jennifer Lopezin, Shakiran, P. Diddyn ja useiden muiden ökyrikkaiden rantahuviloita ja -koteja. Opas kertoi puujalkavitsejä ja mainitsi rennonoloisesti kiinteistöjen miljoonahinnoista. Kyllä niistä taloista olisi mieluusti itsekin asunut... Ehkä sitten, jos joskus aloittaa Euro Loton (vai mikä onkaan) tekemisen tai ryöstää pankin tai keksii syöpälääkkeen tai...

Kun pursi saapui satamaan, oli aika lounastaa. Jani ja Mika tiesivät mainostaa Largo-nimistä paikkaa, jossa piti saada runsaita ja herkullisia annoksia. Käväisimme kuitenkin pikaisesti Hard Rock Cafen putiikissa, josta mukaan tarttui minulle hieno haalarimerkki! Pitää ommella kiinni mahdollisimman pian Suomessa! Lisäksi kävimme Juuson kanssa tiedustelemassa, olisiko hotellin respan suosittelemassa Off The Hookah -paikassa saatavilla halpaa Mojito-juomaa. Eipä ollut, mutta illalla piti tulla saataville...

Emme Juuson kanssa olleet järin nälkäisiä, joten tyydyimme tilaamaan Largossa pelkät alkuruuat (appetizer). Valikoimme listalta kevyen 8 dollarin "overloaded friesit", joissa piti olla pekonia, ranskiksia ja juustoa. Verisuonet tukkoon! Maalailimme uhkakuvia alkupalojen pienuudesta, mutta voi sun perkele: nätti tarjoilijatar tyrkkäsi eteemme jumalattoman määrän maistuvaa. Melkein jäi kesken. Pöydässä heitettiin tuttuun tapaan laadukasta huulta syömisen lomassa.

[Tässä välissä kävimme Subwayssa syömässä. Herkkua oli! 10,63 maksoi Roast Beef lounaana... lounaaseen kuuluu täällä ison juoman lisäksi kaksi keksiä.]

Nyt istutaan hostellin ala-aulassa taas. Kello on 14.01. Check-inniin siis vajaa tunti. Juuso ja Seppo pelaavat bilistä, Antti, Mika ja Jani taisivat mennä hostellin tietokoneille. Itse blogaan tässä varjossa ja pienen pienessä tuulenvireessä omalla Acerillani. Kohta täytyy itsekin pelata biljardia. Olen pelannut oikeastaan ensimmäiset pelini täällä. On se hauskaa puuhaa, vaikka lyömistekniikassani onkin luonnollisesti tässä vaiheessa vielä hiomista. Kunhan saamme huoneemme käyttöön, niin heitämme kamat sinne ja suuntaamme kenties kaupan kautta biitsille löhöämään. Mielenkiintoista nähdä, saammeko tällä kertaa oikeasti kuuden hengen huoneen, kun viime kerralla jouduimme tyytymään kahteen erilliseen makuusaliin.

Palataan nyt vielä eiliseen. Kun olimme syöneet, lähdimme hotellille valmistautumaan RAW-lähetykseen. Juuso tippasi vahingossa tarjoilijatarta liian paljon, ja tuli vähän minun, Antin ja Sepon perässä. Jani ja Mika menivät omalle hotellilleen. Meitä kolmea vastaan tuli parrakas pummi, joka aloitti keskustelun sanomalla "Relax, I just want to talk". Rahan perässähän se saakeli oli, mutta kun Seppo sanoi suomeksi "Anteeks, me ei ymmärretä yhtään mitä sä puhut", niin irlantilaiseksi itsensä esitellyt heppu raivostui. "I know your tricks. I heard you talking English a moment ago! You better not mess with me!" Samalla äijä nosti hihaa ja paljasti tatuoidun olkavarren. Joko jätkä piti itseään kovana, koska oli uskaltanut neulan alle, tai sitten kyseessä oli jokin vankilatatuointi. Ylitimme tien, ja se äijä huuteli tyyliin "f*** you! One day you will be miserable and poor as well and you will get the same treatment... f*** you!" Antin mukaan oli uhannut lyödäkin.

RAW-nauhoituksen oli määrä alkaa 20.15, mutta kun ehdimme kasin maissa areenalle, oli jono aivan järkyttävä. Harmittelimme, että emmekö kerkeäisi show'n alkuun, mutta kun jututin taaempaa jonottajaa, hän kertoi, että Superstars-nauhoitukset (Superstars on netissä pyörivä pienempi show) olisivat ensin ja RAW alkaisi vasta ysiltä. Tämä tieto huojensi meitä, kuten myös tieto siitä, että jonoja oli myös enemmän ja lyhyempiäkin. Kumma juttu, kun jengi ei ollut tajunnut levittäytyä, vaan suurin osa oli keskittynyt siihen näkyvillä olevaan megajonoon.

Emme missanneet paljon, mutta koimme aivan uskomattoman show'n. Olen katsellut RAW'ta sen kahdeksan vuotta, mutta tämä oli kyllä oikeasti yksi parhaista jaksoista ikinä. Puolentoista tunnin show oli mestarillisesti käsikirjoitettu ja eräs aivan uskomaton paluukin nähtiin. Ultimate Fighting Championshipissä (UFC... siis vapaaottelua, MMA:ta, oikeaa kamppailua) mestariksi noussut mutta MMA-uransa alkuvuodesta päättänyt Brock Lesnar teki paluun 8 vuoden poissaolon jälkeen. USKOMATONTA! Yleisö huusi, mylvi, nauroi, itki... Täysin surrealistinen kokemus! Itsekin vedin show'n aikana ääneni aivan käheäksi. Tänään on vähän vaikea puhua muuten kuin pihahduksittain, mikä on muuten aika turhauttavaa. :-D

Eräänä huvittavana yksityiskohtana voin mainita uudemman kerran blogissani miehen nimeltä Daniel Bryan. Daniel Bryan on pahis, joka tulee kehään huutaen "YES, YES, YES". Wrestlemaniassa hänen ottelunsa aloitti tapahtuman ja useat ihmiset - mukaan lukien matkaseurueemme Mika - olivat tulleet Miamiin asti katsomaan hänen esiintymistään. Yllättäen ottelu kesti vain noin 15 sekuntia, kun Bryanin vastustaja, irlantilainen Sheamus, teki yllätyspotkun "tyttöystäväänsä" suutelevalle pahikselle ja selätti hänet saman tien. Tämä käsikirjoitus turhautti yleisöä niin, että hyviksen roolia vetävälle Sheamukselle buuattiin sydämen kyllyydestä. Edessäni istunut poikakin hyvin ilmaisi "That was just stupid". Tällainen aloitus oli todella ärsyttävä, joten Daniel Bryanin nimeä ja tuota "YES, YES, YES" -chanttia huudettiin varsin pitkään. RAW-nauhoitusten aikana tämä huutelu jatkui, mutta Daniel Bryan ei ollut ottelukortissa mukana.

Kun kamerat olivat sammuneet ja Brock Lesnar poistunut näyttämöltä, käytiin eräs niin sanottu dark match eli nauhoitusten ulkopuolinen bonus-ottelu. Daniel Bryan oli mukana tässä ottelussa ja sai aivan korvia huumaavat suosionosoitukset koko areenalta. Mahtavaa! Lopussa Bryan vielä kiitti kaikkia ja sanoi, että hän tulee varmaankin pian saamaan uuden paidan. Bryan ei edes rikkonut hahmoaan paistatellessaan yleisön suosiossa.

RAW'n lopusta lähtien on "YES YES YES" kaikunut Miamissa. Missä ikinä näkeekään jonkun WWE-paitaisen hepun (ja heitä on täällä vielä paljon), voi lyhyellä huutelulla saada nämä mukaan juhlimaan yhdessä. Tätä on tehty jo bussissa, kaduilla, yökerhossa... Toimii aina ja kerää aina mukavia hymyjä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ilmaisevia katseita. :-D Kävimme sitten tosiaan vetämässä yhdet pinã coladat Off The Hookahissa. Laskua sai odotella iät ja ajat ja vielä maksettuammekin eräs tarjoilija lähti perään kyselemään, että mitenkäs se maksu. Oli kyllä mielissään kuulleessaan, että emme olleet ainoastaan maksaneet, vaan myös jättäneet jokusen sentin tippiäkin. Nukkumaan mentiin kahden jälkeen.

Fantastinen päivä kerrassaan! Perjantaina iltapäivällä saavumme Suomeen!