Siellä lepää!

Nyt on maanantaiaamu ja kello on Miamissa 10.50. Kirjoitan tätä blogia hotellillamme ilman internets-yhteyttä, mutta lätkäisen tekstin tulille taas myöhemmin. Juuso ja Seppo lähtivät juuri altaalle ja Antti on menossa myös, mutta itse ajattelin tällä kertaa jäädä maalailemaan kuvaa eilisestä.

Eilen oli siis viimein Wrestlemania 28, jonka pääottelu, The Rock (näyttelijä Dwayne Johnnson) vs. John Cena oltiin poikkeuksellisesti julkaistu jo viime Wrestlemanian jälkeisenä päivänä. Näin aikainen julkistaminen teki ottelusta käytännössä kaikkien aikojen pisimpään pohjustetun kohtaamisen. Koko reissun ajan on Miamin painifaneilla ollut sellainen yhteyshenki, että kun on kohdannut jonkun jomman kumman faneista, niin nämä ovat yhtyneet Let's go Cena -huutoon sanomalla "Cena sucks". Näin ainakin isommissa porukoissa.

Ennen maksettua bussikuljetustamme Wrestlemaniaan Sunlife Stadiumille kävimme syömässä ja lataamassa paljon puhutun Smackdown-jakson loppuun. Yllättäen sunnuntaina oli aika vaikeaa löytää mitään varteenotettavaa ruokapaikkaa. Tämä on siitä kiero maa, että varsin usein hintoja saa arvuutella tai kysellä erikseen, kun niitä ei ole merkitty mihinkään. Ruuan tilaamisessakin on usein riskejä, kun hinnat ovat luokkaa "alkaen" ja hyppäävät vielä verojen lisäämisen jälkeen askeleen ylöspäin maksuvaiheessa. Lopulta päädyimme kuitenkin Sedici-ravintolaan, josta kaikki Anttia lukuun ottamatta tilasivat listalta "Burger with shoestring chips". Nämä chipsit osoittautuivat perunalastuiksi... wtf? Burgeri oli ihan syötävä gourmet-annos. Tuolta Sedicista bloggasin siis eilen, kun Antti, Juuso ja Seppo jo suuntasivat kohti hotellia.

Minulla oli hieman vaikeuksia löytää takaisin hotellille omin avuin. Olemme kierrelleet Downtownia paljon seikkailumielessä, joten jokainen nurkka alkaa näyttää tutulta - oli se sitten lähellä tai kaukana tätä tukikohtaamme. Toisaalta nautin suuresti yksin eksymisestä, sillä kivahan tuolla on yksin taivastella maisemia ja ottaa aikansa. Kadulta minut kutsuttiin syömään ilmaista jäätelöä juuri avatussa jäätelömestassa... kyllä sitä jäbää nyt löytyy, kun ei edes etsi! No, meidät oli kutsuttu tuohon samaiseen paikkaan jo silloin, kun kuljimme nelistään, mutta nyt yksin päätin piipahtaa katsomaan, mistä olisi kysymys.

Sisältä löysin pienen putiikin, jossa minua tervehdittiin iloisesti. Pyysivät valitsemaan maun, ja päätin ottaa kookosta. "Do you want this, too? Only 50 cents more!" En oikein tajunnut, mitä se tyttö osoitti, mutta sanoin "Yeah, sure!" Menin maksamaan, ja myyjä pujotti kaulaani kaulanauhan, jonka kukin helmi muistutti diskopalloa. Jätskin hinnaksi tuli 54 senttiä: se 4 senttiä oli ilmeisesti siis "sales tax" eli ilman rahanmenoa ei annosta olisi periaatteessa saanut, mutta mitäpä siitä. Käytännössä ilmainen kupillinen maistui kerrassaan jumalaiselta. Lähdin hyvillä mielin ulos.

Helteisessä säässä jatkoin hotellin etsimistä. Vastaani käveli tummaihoinen, melko yrmyn näköinen mies.

Yrmy: Where did you get that ice cream?

Minä: Oh this? Just down this street and to the left!

Yrmy: Down this street and to the left, huh?

Minä: Yeah, and actually this was free! So you go straight this street and you'll find girls who are shouting about free ice cream!

Ei-niin-yrmy: Okay, thanks man!

Ihmeellisiä kohtaamisia! :D

Seuraavaksi käännyin harhaan ja vastaan tuli toinen tummaihoinen.

Tummaihoinen: Excuse me, sir. Do you know where I can find [en saanut selvää] hotel?

Minä: Sorry, man, I'm lost, too. I wouldn't know...

Tummaihoinen: Oh, okay, man.

Minä: Actually... Do you know where I can find the Hyatt Regency Hotel?

Tummaihoinen: Hyatt Regency... Sorry, sir, no idea.

Minä: Oh, okay.

Tummaihoinen: Heh heh... Take care, man.

Minä: Yeah, you too!

En onneksi ollut ainoa eksynyt sielu. Hetken päästä kävelimme uudestaan toisiamme vastaan ja naureskelimme asialle. Tässä vaiheessa Juuso soitteli ja kysyi sijaintiani, ja vähitellen löysinkin takaisin hotellille, jossa sain sarkastisen sankarin vastaanoton.

Smackdownissa ei ollut paljon nähtävää. Pari ottelua ja tukku hypevideoita. Kun jakso oli ohi, olikin jo pian aika lähteä bussilla kohti Wrestlemaniaa!

Bussissa tunnelma oli katossa, kun porukalla chantattiin kaikenlaista. Juontajaroolinen mies ohjasti meitä oikeisiin huutoihin, ja wrestling-imitaattori viihdytti matkimalla useita eri tähtiä järkyttävän tarkasti. Sunlife Stadiumilla jonotin kahdesti John Cenan upeaa Rise Above Hate -t-paitaa, mutta ensimmäisessä kojussa ei ollut kuin XL:ää ja toisessakin vain L:ää. Itse täytin aikanaan kaappini L-koolla, mutta laihtumisen myötä olen ruvennut suosimaan M:ää. L-koko istuu edelleen löysästi, mutta koska tarkoitus on ennemminkin edelleen vähentää painoa (tosin lisätä lihasta), niin en enää sorru ostamaan L-kokoa. Säästyipähän rahat, mutta kyllä minä tuon paidan vielä hankin. Rise above hate on sanomana vain niin mahtava.

Jotkut vanhat naiset alkoivat jutella kanssamme ja luulivat meitä suomen kielemme perusteella brasilialaisiksi...?

(Nyt olemme Emily'sissä. Kävin tuon äskeisen kirjoituksen jälkeen suihkussa ennen siirtymistämme tänne.)

Noiden vanhojen hienostorouvien jälkeen näimme itsensä John Cenan kävelemässä alhaalla stadionin ulkopuolella. Vuhuu!

Sitten olikin aika vähitellen siirtyä omille paikoille. Kylmät väreet juoksivat käsivarsia pitkiä, kun Wrestlemanian upeat puitteet avautuivat edessäni. Paikkamme olivat hintaansa nähden varsin hyvät, vaikka eipä tuolla areenalla järin paljon näyttänyt huonoja paikkoja olevankaan, jos ei hattuhyllyjä oteta huomioon. Vielä piti odottaa lähes tunti ennen kuin show alkaisi kokonaisuudessaan...

En käy tapahtumaa läpi blogissani kuin hyvin pintapuoleisesti, koska kohderyhmäni on liian laaja siihen. Sen verran kuitenkin totean, että olihan tuo jotain aivan uskomatonta. Osittain olen sitä mieltä, että wrestlingiä seuraa loppujen lopuksi mieluummin kotisohvalta ja teatraalisesti kuvattuna, mutta silti fiilikseen pääsee eri tavalla kiinni paikan päällä. Tapahtuma oli elämys, joka jää mielen perukoille elämään ikuisiksi ajoiksi. Vasta näin seuraavana päivänä alkaa oikeasti ymmärtää, mitä oikein silmillään todisti. Cenan ja Rockin kamppailun aikana huusin ääneni käheäksi 78 000 muun ihmisen kanssa. Vaikea tuollaista on tajuta. Erityisen suuren ilahduksen tuotti Wrestlemania-teemojen kuuleminen livenä. I GOT A GOOD FEELIN'............ YEAH! Taas on kuvaa ja videota yllin kyllin, kunhan kerkeää lisäämään!

Matka takaisin hotellille taittui nuutunein, mutta silti energisin fiiliksin. Hotellilla kävimme heittämässä kamat huoneeseen ennen yöpalan etsimistä. Hississä törmäsimme kahteen Alabamasta kotoisin olleeseen typykkään. Hauskaa huulta siinä heitettiin.

[Juuso tekee tilaa hissistä lähteville nevareille.]

Alabama-tyttö: You're so cute. [Nipisti Juusoa poskesta.]Seppo: Are you crazy, drunk, or from Alabama? [Oli kuullut jo aiemmin heidän olevan Alabamasta.]

AT: All of the above... How'd you know?

Seppo: I could tell from your accent.

AT: Where you from?

Me kaikki: Finland... Europe.

AT: FINLAND?! That's cool...

[Hissi saapuu 15:een.]

Minä: This is our floor...

AT: Aww... Peace out!

Minä: Peace out!

AT: Wow, that's awesome!

Kuvitelkaa nuo alabamalaistytön kommentit sellaisella eteläisellä aksentilla. :-D Semisti jäin haikailemaan tuota hauskaa kaksikkoa, heh hee... No, ei muuta kuin unta palloon ja kohti uutta päivää!

...ja täällä sitä nyt sitten tosiaan ollaan Emily'sissä nelistään ja neljän läppärin kanssa. Tänään vielä RAW-nauhoitukset, joissa käydään läpi eilisen Wrestlemania 28:n jälkipyykki. Sitten matkan wrestling-urakka onkin viimein ohi ja viimeiset päivät pyhitetään ruskettumiselle, shoppailulle ja yleiselle auringonpalvonnalle. Hieno reissu, hieno jengi, hienoja muistoja... GOOD FEELIN'.

Peace out!