Aina ei voi olla kivaa...Mutta saa olla onnellinen kun murheet ovat niinkin pienia kuin alkuhuuman haihtuminen! Ja perusasiat kunnossa: terveena ollaan, ruoka on hyvaa ja sita on riittavasti, tavallisti pahemmin en ole vararikossa, saa on ihana ja mukavaa puuhaa riittaa. Harmitusta aiheuttaa oikeastaan vain se ettei toistaiseksi juuri minkaanlaista ohjausta tai kontaktia tutkijaporukkaan ole ollut. Niihin opiskelijoihin, jotka taalla jo ovat (luennot alkavat vasta kahden viikon paasta) ollaan kylla tutustuttu, hyva alku kai sekin! Ja viime viikolla tormasimme Dariukseen proffa-vaimonsa kanssa sushi-ravintolassa. Ehka sen takia etta meilla oli tavattoman suuret bisset edessamme, emme kuitenkaan juurikaan keskustelleet sen syvempia:)

Kokemusarkkun sisalto kuitenkin karttuu, ja parhaani koitan joka paiva. Olisi aika tavatonta jos talla tavalla toimien olisin huomenna vahemman valmis ihminen kuin tanaan...