Ei riemulla ole rajaa kun kummallisella autolla ajaa!

YAY MATES!! Taas on viikko vierähtänyt ihan hintkutin nopeaa koulujuttuineen, ekojen luentojen, seminaarien ja tutorialsien kanssa. No joopajoo, ollaampa nyt rehellisiä ja myönnetään, että ehkä on jotain muutakin puuhailtu!

Sunnuntaina oli lättypäivä ja roudasin kaupasta kaikkea jutskulihässäköitä ja vietin meidän Hells' Kitchenissä (yeap, Allun Hollantiajoilta lanseerattu termi karsealle kommuunikeittiölle) monta tuntia taikinaa tehden ja paistaen ihan himopinon suomalaisia lättyjä! Syötin niitä melkei 11 kämppikselle ja kutsuin luonnollisesti Niinan ja Lassen etuoikeutettuina euralaisina nauttimaan mun aikaansaannoksista. Hilloa päälle ja vaniljajätskiä, voi pojat. Aussithan kyllä yrittivät vängätä kaikenmaailman siirappia ja muuta humpuukia siihen päälle, mutta sanoin, että ne on mun lätyt mun säännöt ja nyt ne syödään suomalaisittain, hah! Mutta hyvin kelpas ja aussit makasivatkin sohvalla koivet sojossa syönnin jälkeen: "Emaaa.. do u make often these lhaatty (lätty) in Finland?" Ilmeisesti koittivat vähän kalastella, et koska kokkaan taas.

Tämä alkuviikko menikin sitten ihan leipomiseksi kun se seinäkiipeilyssä tavattu runopoika Antony laittoi mulle linkin Facebookkiin muffinssikisasta, jossa voi voittaa kaks kertaa satasen arvoiset festariliput Stonefesteille. Munhan oli pakko liittoutua jonkun kanssa, joten tein Scottyn kanssa sotasuunnitelman. Me herättiin tiistai aamuna kahdeksalta kauppaan kun eka yöllä googletettiin cupcakereseptejä. Kaupassa meinattiin jo melkein luovuttaa ja ostaa valmismuffinsitaikinapakkaus, mutta sitte heitettiin semmoset ajatukset ostoskorin pohjalle ja lompsittii kassalle trolley täynnä leipomishässäköitä. Keittiö olikin aika hauskan näkönen ku päätettiin koristella tomusokerilla myös lautaset ja kaikki. Tämä on hauska paikka asua. Ihan ku lastentarha! Voi sotkea niin paljon ku haluaa ja poikien vastaus mulle on aina, kun mietin, että voiko näin oikeastaan tehdä "Hey mate ur in f***ing Australia not home." Tomusokeria oli siis lattiat, pöydät täynnä ja osa osui jopa pöllömuffinsiin ja muihinkin muffinsseihin. Meidän liittouma ei kyllä auttanut mitään kun joku rasittava mämmikoura voitti sen kisan ja vielä muffinssikaupasta ostetulla tortulla! Loput muffinssitkin olivatkin maagisesti "kadonneet" jonnekin kun tulin kahvittelemasta Niinan ja Lassen luota kotiin. Ja arvatkaa vaan, ketkä ne makasivat taas koivet sojossa sohvalla....

Tiistaina suuntasin ensimmäisille luennoille. Mua kyllä vähän jännitti. Jännitti eniten se, että en tajua yhtään mitään ja joudun ekana puhumaan monen sadan ihmisen edessä. Mutta oikeastaan se oli aika turhaa. Luennoilla ei tarvitse kun kuunnella. Ja ranskalaisen Gaultierin harhautusoppien kanssa siellä voisi (huom äiti isi-muoto, voisi) vaikka nukkua. Hiukset naamalle, lehtiö tiskiin, kynä sillai sormien väliin, ettei se pääse tippumaan ja kevyt etunoja sekä toinen käsi poskelle, ettei pää vain nuokahda. Mun Legal Systems -kurssilla mennään seuraamaan oikeudenkäyntiä, se raportoidaan, siitä pidetään esitelmä, pitää kirjoittaa essee ja sitten leikitään yliopistolla olevassa leikkituomioistuimessa käsittelyjä. Varmaan aika huvittavaa alkaa leikkimään tuomioistuin käsittelyä täällä, koska ei mulla ainakaan vielä ole mitään käsitystä, kuinka common law -systeemissä homma toimii. Muut kurssit ovatkin International Human Rights, joka on aika mielenkiintoista. Toisaalta mun mielestä vähän turhan jaarittelua, kun nämä rakastavar small talkia ja analysointia ja kaikkea. Piru vie, se laki on laki ja se on siinä. Ketä kiinnostaa, mitä kaikki seminaarissa tai tutorialeissa olevat ajattelevat laista ja sen tärkeydestä. Lisäksi opiskelen International Relations -kurssin ja Young People And Crime -kurssin. Eka tutorial mulla oli perjantaina ja se on aika metkaa opiskelua. Suomeksi sanottuna jaarittelua ryhmissä. Jokainen voi vuorollaan päteä ja kertoa mielipiteensä kaikille muille. Hahah, no ei tässä nyt niin kauhea angsti niitä turolialeja vastaan ole. Ihan hyödyllisiä, mutta enemmänkin yläaste- tai lukiomaista opiskelua. Voisin käyttää aikani ehkä muuhunkin, mutta toisaalta oppiipa ainakin keskustelemaan vaikka jäätelötikun paksuudesta vieraiden ihmisten kanssa. Eniten välillä (ärsyttää on liian vahva sana, mutta..) ihmetyttää, kun esittelen itseni/joku esittelee mut niin ihmiset, luennoitsijat ja muut kursseilla olijat takertuvat siihen, että olen Suomesta ja yleisin reaktio on: "wow, how long you're here for?" Sen jälkeen on varma, ettei Gaultierin nukkumisoppeja juuri tarvitse soveltaa käytäntöön, sillä luennoitsijat varmasti muistaa minut, hahah! Mutta jälleen kerran kaikki on ystävällisiä ja siitä saa ainakin paljon puhuttavaa uusien ihmisten kanssa. Yleensä ensimmäinen mitä aussit alkavat kommentoimaan on se, että koska he ovat kiertäneet Eurooppaa ja missä maissa ja, että noh Suomihan kyllä jäi välistä sillä reissulla. Mutta long story short: luennoilla, seminaareissa ja turorialeissa on ihan jees! Ainakin kurssit ovat mielenkiintosia, vaikkakaan eivät todellakaan helpoimpia.

Tiistaina luentoja oli puol 8 saakka illalla ja mulle viestiteltiin kämppiksien toimesta, että ois paras saapua Lightyyn (lähipubi, Canberran Tivoli, opiskelijabaari) heti, kun pääsen luennoilta. Sinnehän suuntasin ja luvassa oli Trivia night. Meidän joukkue melkein pääsi palkinnoille tietokisassa, mutta jäätiin neljänniksi. Musta ei kauheasti ollut apua. Jepjep, ei ole tämä yleistieto Australiasta ihan kauheasti hallussa. Mutta ainakin osasin rakkaille ausseille kertoa, että vastaus kysymykseen "Missä entisessä Neuvostoliiton maassa on eniten lukutaitoisia ihmisiä?" EI ole Pohjois-Korea. Eipä, reps!! Illan päälle tapasin mexicolaisen Carloksen ja jenkkiläisen Chrissyn ja päätinkin lähteä niiden kanssa ranskalaisten "veljesten" Gaultierin ja Francoisin (kutsi ja fransuaaa ja oikeasti sielä asuu vain kutsi) luo viettämään vapaa-aikaani ranskalaisen seurapelin merkeissä. Siinähän se ilta vierähti pelikapulasta taistellen ja minä ja Niinahan siinä taidettiin eniten hävitä (lue: voitimme eniten goonia). Keskiviikkona luennoilla olinkin varma, että olin saanut tarpeekseni seurapeleistä.

Keskiviikon teemana oli Back to School. Puin ihan normaalit normaalin ihmisen kuteet niskaani, vaan ei se miellyttänyt Trishaa ja Miriamia kovinkaan paljon. Hokkuspokkus tuossa tuokiossa mun päälle olikin kieputettu ja niitattu paikalleen hiuuuukkasen liian iso koulutyttövekkihame ja henkselit ja hiuspampulat ja mitä lie. Täälä ei varmaan tarvis edes ostaa vaatteita, kun mua puetaan kun nukkea. Ihan kätevää! Meidän kämppä oli taas place-to-be ilmeisimmin ja koulutyttöä sekä-poikaa oli joka kolkka täynnä. Siitä suuntasin Gaultierin luo ja vekkihame prässissä Lightyyn. Gaultierin luona oli kyllä hauskaa porukkaa juhlimassa, joita en ollut koskaan ennen nähnyt. Yksi Sydneyläinen jätkä on ihan Nylli Nymanin kaksoisolento (kertokaa joku Nyllille terveisiä!), olemukseltaan, jutuiltaan ja ulkonäöltään. Tutustuin illan aikana moneen uuteen tyyppiin ja oli superhauskaa! Siellä pyöräiltiin rikkinäisellä pyörällä parvekkeella viikset vahassa ja tiukat koulupuvut päällä, soitettiin kitaraa ja pelattiin jalkapalloa (ei foodie, ei rugby union, ei rugby league vaan soccer).

Torstaina olikin taas normaali arkipäivä: nukuin pommiin, horioppia luennoille, luennoilta kirjakauppaan, pesin pyykkiä, kävin ruokakaupassa. Ihan ihan normaalia arkielämää. Aamulla yleensä keittelen kahvia ja läppään keittiön telkkarin päälle, koska näiden oma "huomenta suomi"-ohjelma on aika kiva! Juon aamukahvit yksin, koska kukaan muu ei täällä juo kahvia. Koko 12 ihmisen solussa olen ainoa, joka koskaan keittää kahvia. Eihän tuo instantkahvi nyt mitään kovin kummosta ole, mutta kyllä sitä nyt täytyy saada silti.

Tällä viikolla Iiris, Kirsi ja äiti soitti mulle ja yay ihan supersiistiä! Jotenkin niin koomista kun tuo lankapuhelin pärisee tuossa hyllyssä. Sitäpaitsi lankapuhelimeen on outo vastata, uskokaa tai älkää! Koska pienenä kotona siihen piti aina vastata etunimellä ja sukunimellä ja täällä senkin voi tehdä miten vaan. Ihan pöyristyttävää. Eikä ikinä tiedä, kuka soittaa, vastaisiko englanniksi vai suomeksi vai sanoisko vaan oman nimen vai mitä tekis. Voi jukupätkäjätkät, kuten huomaatte ehkä, mullon nii suuret huolet tällä hetkellä täällä reissussa, että oksat pois! Mutta sekin kyllä varmaan tulee vielä joskus muuttumaan. Tällä hetkellä vaan tuntuu niin kivalta kun alkukankeudet alkaa ehkä vähän jo taittumaan. Ihmisiä ymmärtää jo muitta mutkitta (ainakin ajoittain, heh!) ja alkaa todenteolla kyllä vahingossa puhumaan juuri niinku nämä täällä. Huomaan käyttäväni sanoja ja sanontoja, joita en ollut ikinä ennen Australiaan tuloa kuullutkaan. Välillä kyllä pännii, että olen alkanut käytämään sanaa "like" joka väliin. Varmaan, koska Scotty sanoo kaikkeen täytesanana like like like. Toinen juttu on "heaps" ja tottakai "mate". Kaupassakin olen alkanut välillä huomaamatta sanomaan "thank you" sijasta "chears!". Mutta aussiaksenttia mulle ei kyllä varmasti tule koskaan, se on ihan mahdotonta!

Kiitos muuten Niinalle siitä huipusta haisulikirjan tilalle lahjaksi saadusta pikkumyymatkakirjasta! Siinä on jo niin monta sivua täynnä kaikkea hauskaa. Eli pikkumyykirjan (pieni kirja, jossa on yksinkeraisesti pikku myyn kuva) tarkoitus on, että ihmiset ketä matkallani tapaan kirjoittavat, piirtävät, ihan mitä vain mun kirjaan. Tässä pari otosta: "Voi vitu who let Emma drive?" "Hope you enjoy d-bot life THE FINLANDIAN" "However you sound like Roger Federer with slightly more feminine voice" "It's chappo here. Make sure you don't make crocs any food" "Australia <3's you but not ur candy"

Tällä viikolla ajoin myös ekaa kertaa autoa täällä!! Wohow! Käytiin Scottyn kanssa hakeen mulle mun australialaiset henkkarit (jossa lukee isolla 18+) ja kun tultiin ulos virastosta, viskas se mulle avaimet: "Heyy Em, who's drivin 'cause i'm not!" No siinä sit änkesin Nissan Pulsarin kuskin paikalle ja koitin miettiä, että miten hemmetti, onko ne polkimet kuitenkin ihan normaalilla tavalla. Kyllä oli Scotty pojan naama aika valkonen kun aloin viraston parkkipaikalta ruuhka-aikaan sitä Pulsaria vänkäämään tielle päin. Tosi vaikeaa hahmottaa aluksi autoa, kun istuu väärällä puolella. Tuntuu koko ajan, ettei tajua ottaa tarpeeksi tilaa sinne vänkärin puolelle. Automaattisesti ajattelematta löi oikean käden oveen, kun muka aloin vaihteita vaihtamaan. Onneksi se auto on automaattivaihteinen, ettei niitä vaihteita ajaessa tarvi vekslailla. Ei meinannut Scotty uskoa, että mulla on myös kuorma-autokortti, koska se mun ajaminen ei kuulemma ollut varminta mahdollista. No en ihmettele!! Vilkku ja pyyhkijätkin on väärin päin ja ajamista ei auta yhtään, että yks ulvoo naurusta etupenkillä joka mutkassa samalla kun pyyhkijät soklaa pitkin lasia kun koitan kääntyä johonkin. Nyt olen jo ajanut vähän lisää ja alkaa menemään tajuntaan, että missä mikäkin on. Meinaa ärsyttää, etteivät nämä usko, että ihan oikeasti osaan ajaa autoa. Mutta uskokaa te vaan, ettei se aluksi ole kovin helppoa täällä.

Perjantaipäivä hurahti tuossa tukiossa yliopistolla tutissa (tutorial) ja kahvitellessa Niinan ja Lassen luona puolalaisen Sylwian kanssa. Melkein kaikki kämmpikst lähtivät parin tunnin päässä olevaan kaupunkiin, Wollongongiin, juhlimaa yhden Georgian vanhempien talolle ja oli tosi kivaa, että muakin pyydettiin mukaan. Siinä ne pakkaili kolmea autoa kasseilla ja kylmälaukuilla täynnä bisseä. Aussit rakastaa kylmälaukkuja jostain ihmeen syystä. Tällä hetkellä pihalla on yhtä viileää välillä ku jääkaapissa, mutta on silti mukava saada kylmälaukku messiin. Varmaan yhtä imagojuttu kun lakikirjojen kantaminen yliopistolla. Päätin jäädä kuitenkin reissulta kotiin ja suunnitella viikonlopuksi ihan oikeasti ohjelmaa, muuta kuin juhlimista. Passitin Timin ja Scottyn (ainoat, jotka olivat kotona) keittiön pöydän ääreen ja avasin suunnittelukokouksen. Poijjaat eivät ihan vielä ole tottuneet mun tapaan tehdä lähes kaikista asioista lista, mutta kyllä ne pikkuhiljaa alkaa oppimaan tavoille. Scottyki on jo kerran tehnyt jopa kauppalistan! Mulla oli ihan esityslista siinä edessä ja tuntu, että ne välillä luuli, että olen ihan haudanvakavissani nyt tämän viikonlopun ohjelman kanssa. Mutta kuinka ollakaan, homma toimi ja saatiin kokoon lauantain ohjelmanumerot. Tosin myönnettäköön, että se kokous kesti eli 6 tuntia ja välillä askarreltiin Scottyn töistä (lasten after school care) lainaamilla välineillä semmoset hienot nimikylttilätkät, joihin kirjotettiin tussilla ja sitten laitettiin ne uuniin niin ne kutistu puoleen kokoon ja kovettu. Lisäksi poikien mielestä kokouksessa oli oltava jätskiä ja koska pakasteessa oli vain yksi peppermint magnum, oli ajettava kauppaan ostamaan lisää. Kokoustauolla istuttiin kolmestaan jalat ristissä lattialla uunin edessä ja odotettiin nokka kiinni uuninluukussa nimilätkiä valmiiksi ku pikkulapset. (Äiti muuten, näitä voisit tehdä pikkupartiolaisten kanssa!) Tein Scottyn puulle oman kyltin. Scotty on ostanu bonsaipuun ja me on tehty vedonlyönti täällä, kauanko se saa sen pidettyä hengissä. Se ressukka syö sen puun kanssa aina aamupalaa ja lounasta, koska kerroin sille, että kasveille pitää jutella, että ne saa hiilidioksidia. Meinasin kirjoittaa siihen kylttiin "kuollut pikkupuu Xavier", mutta mietin, että se on liian julmaa. Kirjoitin siis "pikkupuu Xavier". Mistäs se olisi tiennyt, mitä siinä lukee. Ja to be honest, toivon sen pysyvän elossa koska se on nätti puu!

Tänne on tullut myös toinen Emma Suomesta. Vaihtarit kutsuu sitä nimellä "Emaa two", mikä on musta aika epäsovinnaista. Emma kakkonen toi kuitenkin Niinalle turkinpippureita ja sitten tiistaina ranskalaisen seurapelin erätauolla päätettiin Niinan kanssa tulla meille hakemaan vähän lisää virvokkeita ja tarjoamaan aussikämppiksille suomalaisia karkkeja. Video, jonka otin kun ne laittoivat turkinpippurit suuhun on aika priceless!!! Tytöt yökkii ja kiljuu ja jätkät ei usko millään, että tässä nyt on oikeasti karkki kyseessä, jotka suomalaiset syövät vapaaehtoisesti ja vielä tykkäävät siitä. Mun ja Niinan naurusta ei kyllä tullut loppua myöskään kovin helpolla. Jackinkin (yks kämppiksistä) karkki meni suuhun ja tuli ihan 20m/s nopeudella takasin kouraan, jonka jälkeen aloi ihan uskomaton naaman vääntely. Crokerin (aka. Ace ventura) puolestaan yllätin jääkaapin oven takaa kittaamasta maitoa 2 litran pullosta kaksinkäsin. Makaronilaatikko, jota kokkasin perjantaina oli puolestaan paljon menestyksekkäämpi tarina uusien ystävieni keskuudessa. Tosin sana makaroonilaatikko tuntuu ylivoimaiselta. Olen päättänyt etten aio edes sanoa nuita asioita englanninkielisillä sanoilla, jotta niiden on pakko oppia ne suomeksi. Eli makaronilaatikko-sanassa on edistytty tällä hetkellä tälle tasolle: "maaaccallonillaakalaaathing".

Seuraavassa jutussa kerronkin, mikä oli perjantaina kuusituntisen suunnittelukokouksen lopputulema ja toteutus! Australia kiittää ja kuittaa!