Great Great Great Ocean Road

Miehistön suuruus: 3 henkilöä

Miehistön jäsenet: Emma x 2, Scotty x 1

Matkan ajankohta: perjantai 3.9 - maanantai 6.9.2010

Matkustamiseen kulutettu aika: noin 90 tuntia, neljä päivää

Liikkumiseen käytetty väline: Nissan Pulsar, pirun hyvä vielä kun kiihtyisi edes alamäessä

Ajetut kilometrit: 2148km

Lisätietoja: lisätietoja matkasta antaa allekirjoittanut. Yhteydenotot facebookitse 24/7.

Matkustuspäivä #1

"Untsiumtsiumtsiumstikiuntsi.." (=poikien uudet bassokajarit) säestivät mun herätyskellon ääntä 05.15 perjantai aamuna ja niin ponkasin pystyyn ja maleksin suihkuun. Pojilla ja yläkerran asunnon tytöillä oli "big night out" ja se ilta jatkui edelleen kun heiteltiin moikkamoit Scottyn kanssa ja käveltiin parkkipaikalle uljaana piakkoin paistavassa aamuauringossa kiiltävälle matkaratsulle, keski-ikäiselle (tähän asti) luotettavalle Nissanille. Hurautettiin kullannuppu Nissani käyntiin ja ajettiin hakemaan Emma-number-two sen kämpiltä. Auton hansikaslokerosta (onko tämä sana oikeasti totta.. hansikaslokero?!) löytyi turkinpippureita ja Fazerin salmiakkimixpussi! JEHEE! Scotty oli löytäny niitä sellaselta fresh food marketilta ja päättäny ostaa meille matkaevääks. Aika jalo ele, varsinkin kun se ite vihaa niitä yli kaiken!

Mun väsytti vieläkin niin paljon kun päästiin moottoritielle ja aamuaurinko ei enää ollutkaan ainakaan mun silmien paras ystävä kaikessa kirkkaudessaan. Sattui nimittäin sellainen hassu vahinko, että menin käymään Gutsin luona Nipan (Niina) kanssa ja siellähän ranskan velikullat, Gutsin kämppikset ja Jase (Lasse) olivat vähän viihtyneet toistensa ja halvan viinin seurassa ja niinhän liityimme mekin seuraan iloiseen. Tosin viiniosuuden skippasin kaikessa viisaudessani ihan täysin, mutta päätettiin Nipan kanssa kuitenkin lähteä poikia ohjaistamaan Maccersiin (mäkkäri) kun nälkä löi poikia mahaan isolla kouralla. Lopputulema kuitenkin oli se, että saavuin kotiin yhden-kahden aikaan yöllä ja aloin pakkaamaan sekä luonnollisesti kuuharoimaan+jaappaamaan ympäriinsä. Aamulla alkavaa retkeä pohjusti siis muutaman tunnin yöunet. Seuraavaan 9 tuntiin tässä ei kauheasti kerrottavaa ole, sillä se yhdenksäntuntinen koostui lähissä alaraajojeni päättymispisteeseen (tai alkamispiste kummin vain) sijaitsevan ruumiinosan puutumisesta, niska könössä nukkumisesta ja omenoiden, porkkanoiden ja muiden matkaeväiden tehosyömisestä. Nimittäin osavaltiota vaihdettaessa New South Walesista Victoriaan, täytyi kaikki autossa olevat hedelmät ja vihannekset hävittää (tyyli vapaa). Tällä vältetään hedelmissä eläven itikoiden leviämistä osavaltiosta toiseen. Siinä nakersin ikenet kipeänä Granny Smith omenoita ja katselin varoitustauluun paiskatun jättiläiskärpäsen surullisia silmiä ja mutrusuuta.

Melbourne ohitettiin moottoriteitä ihan kivuttomasti ja kaupunkiin emme edes halunneet mennä, koska meillä ei ollut tietulleihin tarvittavaa tagiä, joka lähettää laskun tietulleista perässä. Mitäpä me Melbourneen nyt humputtelemaan.. parempaakin tekemistä tarjolla!

Ennen auringonlaskua olimme Torquayssa Great Ocean Roadin alkupäässä. Kaupungin tulen muistamaan pahimmista, yököttävimmistä ja rasvaisimmista fish&chipseistä ikinä! Olisin oikeastaan ollut ehkä jopa iloinen, jos ne rumaääniset lokit merenrannalla oikeasti olisivatkin väistelyistäni ja ja ison-korppikotkan-ääni-pelottelu-rääkäisyistäni huolimatta saaneet napattua sen rasvaisen kalaköntsän mun paperikääröstä. Mutta kuten tavallista, ranskalaiset söin kuitenkin kaikki. Oikeasti ekan kerran meren näkeminen 9 tunnin ajon jälkeen oli aikas siistiä!

Niille, joiden hallussa tieto ei ole, voin selventää, että Great Ocean Road on merenrannalla mutkitteleva tie Victorian osavaltiossa. Siellä on ihan lololoistavia maisemia, hienoja surffauspaikkoja ja paljon rantaa. Tien varrella on erilaisia pikku towneja, joista kyllä aina tapaa turistin jos toisenkin. Turismista kertoo myös se, että se on tähän menessä ainoa paikka, jossa on liikennemerkkejä kertomassa, että Australiassa on vasemmanpuoleinen liikenne.

Eka yö vietettiin Lornessa. Lornea luonnehtisin Australian Leviksi. Kiva pikkupaikka, joka varmaan kuhisee surffareita kesäaikaan. Illalla käytiin pitkällä laiturilla katsomassa auringonlaskua, mitä sitä nyt pilviltä erotti ja ihmeteltiin vanhapartoja narraamassa vonkaleita. Olen ihan varma, että se ykski oli oikea merimies. Ihan niinku siinä.. onko se nyt Abba sillipurkissa vai kaviaarituubissa vai missä.. Harmaa pitkä parta ja semmoset kalastuskumpparitki. Lornessa oltiin YHA Erskine backpackersissä dormissa yötä. Suosittelen tätä hostellia kyllä kenelle tahansa! 25 dollarilla saatiin todella siisti dormi mökin tyyppisessä ratkaisussa, jossa oli kiva yläparvi ja ihana kuisti. Hostellissa oli myös mökkejä samalla alueella ja kaikki tämä oli korkeiden puiden, nättien kukkien keskellä sellasen puron lähettyvillä. Suihkussa olin ihan taivaassa, koska meidän kämpän suihku ei ole mitään siihen hostellin suihkuun verrattuna (tästä voitte päätellä mimmosessa paikkaa asun kun backpackerhostellin suihku on luksusta). Kuumaa vettäkin tuli tasaisesti. Ei tarvinut shampoot silmissä hyppiä suihkun alta pois ku selkä palaa ja kinuta takaisin kun puolen minuutin päästä hiljaa liruva vesivana on jääkylmää. Kokattiin tortillan tyyppistä ratkaisua ja heitettiin sitten siinä kokkauksen ohessa ihan läpällä telkkari keittiöstä päälle. Tittididiidiii: "Victorian osavaltioon odotetaan suuria tulvia ja tuhansia ihmisiä tullaan evakoimaan lähipäivien aikana" GREAT! Me just ajettiin tänne ja nyt meidät sitten evakoidaan?! Eka ajatus oikeastaan oli, että toivottavasti tämä ei oo uutisissa Suomessa, koska äiti ei muuten nuku kolmeen yöhön! Koitettiin saada jostain langatonta nettiä läppäreihin, että voitaisiin vähän enemmän googlettaa aiheesta. Scottyn mielipide aiheeseen oli, että noooh ei tässä nyt mitään käy ja taas se veti hihasta "it will be fine" -peruskortin. No nettiä löytyi sen verran, että ehdin facebookista lukea (first things first = facebook), että Kipanderi on ryövätty Etelä-Afrikassa ja siihen se mun tulvatietouden kartoittaminen tyssäsikin. Asian selville ottamista helpotti myös se, ettei mulla oikeastaan ollut puhelimessa kenttiä koko reissun aikana. Varmaan myrsky runnoi jonkun Vodafonen puhelinmaston. Muttah, No worry chicken curry it will be fine!

Matkustuspäivä#2

Aamulla satoi vettä, kuten odottaa saattaa, jos luvassa on tulvia. Päätettiin ajella Lornessa sijaitsevalle Erskine Water Falls vesiputouksille ja wau. Sitä vettä tosiaan oli ja oli! Osa kävelypoluista lähemmän vesiputousta oli suljettu "matkailijoiden oman turvallisuuden vuoksi". Syötiin aamupala Nissanin peräluukussa sijaitsevasta eskystä (kylmälaukku) vesiputouksilla ja mietittiin päivän ajankäyttöstrategiaa. Emman kans vedettiin banaanijogurttia ja mysliä. Ihanan suomalaista! Aussipaukku mitäpä muutakaan ku paahtoleipää, hehe.

Suunnattiin valkoisella ratsulla rantatielle ja pysähdyttiin vähän väliä mutkaisilla teillä kuikuilemaan iso isoa merta, hienoja rantoja, kallioita ja kukkuloissa sijaitsevia hienoja taloja. Emma opiskelee arkkitehtuuria, joten niihin kiinnitettiin ehkä vähän normaalia enemmän huomiota tällä reissulla. Ennen auringonlaskua rantauduimme Cape Otwayn ja monen muun pysähdyspaikan kautta Apollo Bayhin ja taas Port Campbelliin. Cape Otwayssä näin monta Vili Vilperiä alle 10 metrin päästä. Ne söpöliinit roikkuivat eukalyptuspuiden oksilla ja mussuttivat lehtiä menemään. Ei niitä kiinnostanut vaikka niitä pällisteli ja ihmetteli. Olivat varmaan ennenkin nähdeet Nissanillisen hihkuvia ja salamavaloja räpsytteleviä road trippiläisiä. Jostain syystä mun oli vaan ihan pakko saada yrittää vetää Emmaa vähän höplästä aggressiivisten drop bearien kanssa, koska itse jymähdin siihen vitsikuoppaan niin täysin ensimmäisellä viikolla Canberrassa. Käytiin kurkkaamassa myös Great Ocean Roadin must-see-kohde The Twelve Apostoles. Mun on ihan turha edes yrittää selittää, miten hienolta ne kivipylkäreet näyttää kuohuvassa meressä. Laitan kuvakansioon kuvia, katsoo ken tahtoo! Mutta sanon vain, että nämä on yksi niistä paikoista, missä haluaa käydä ennen kuolemaansa.

Port Campbellissä alkoi ihan jär-kyt-tä-vä rankkasade. Meillä oli 150 metriä matkaa juosta autolle, mutta joka ikinen miehistön jäsen oli kuin uitettu koira kun lopulta saatiin ränkättyä auton ovet auki ja päästiin sadetta suojaan. Sateen lakattua hiippailtiin hostelliin, joka oli vähän kalliimpi (29dollaria), mutta uskomattoman siisti! Aiemmin olen reppureissannut Aasiassa ja huomaan, että kuvittelen matkailun täälläkin jotenkin siisteydeltään samantasoiseksi, vaikka tämä reissaaminen täällä painii ihan eri painoluokassa. Kuuden hengen dormiin respan kiva nainen ei laittanut muita kuin meidät ja siellä sitten saatiinkin esailla ihan omassa rauhassa. Haettiin pizzaa ja oltiin iloisia. Ulkona myrsky yltyi niin pahaksi, ettei ulos menemisestä olisi ollut puhettakaan. Kadut olivat ihan autiot ja hostellin ikkunasta katsottiin, kuinka asiat, kuten kukkapurkit, roskapöntöt, pienemmät liikennemerkit ja pikkupuut, lentelivät ympäriinsä kaduilla. Ulkona ei ilmeisesti satanut koko aikaa, mutta koska meri oli kohtuullisen lähellä hostellia, vaikkemme ihan rannalla olleetkaan, nostatti tuuli merestä vettä ja hostellin ikkunatkin olivat täynnä sea breezeä. Samoin oli auto aamulla!

Matkustuspäivä #3

Sunnuntaiaamu (auton vielä parkkipaikalla tuulen myrksyn jäljiltä olemassaolon tarkistamisen jälkeen) aloitettiin Emman kanssa istumalla kahvikupposet kädessä ja ihmettelemällä hostellin yhteiskeittössä samalla kun Scotty kokkas meille australialaista aamupalaa. Pahaa silmää saimme aasialaisilta perheenäideiltä ja vaimokkeilta, jotka häärivät pannut kalisten pitkin keittiötä kokkaamassa samalla kun perheen miehet istuivat pöydässä odottamassa ruokaa. Kummastuneita ilmeitä sai osakseen myös Scotty kyseisten perheiden miespuolisilta jäseniltä kun aamupalan jälkeen keräsi kaikki astiat ja painui tiskaamaan. Aamupala oli hyvää! Paahtoleivän keskelle leikataan reikä, jonka jälkeen paahtoleipä laitetaan pannulle ja kipataan kananmuna sen keskelle. Kananmuna paistuu siihen leipään kiinni ja on hyvää, varsinkin kun siihen leivälle heittää kattilassa vähässä vedessä kiehutettuja tomaatteja kera suolan, pippurin ja voin. Yam!

Kaikki tiet lähellä Great Ocean Roadia eivät myrkyssä tielle kaatuneiden puiden ja tulvien takia olleet auki. Meidän oli siis öljyn lisäilyjen ja auton ikkunoiden sea breezestä pyyhkimisen lomassa tehtävä taas uusia suunnitelmia, mitä kautta alamme vaeltamaan takaisin Great Ocean Roadin toiseen päähän, josta aloitimme rantatien ihmettelemisen. Port Campbell nimittäin sijaitsee Great Ocean Roadin jo toisessa päässä ja tarkoitus oli sunnuntain aikana valua hiljalleen rantatietä takaisinpäin ja lähemmäs Melbournea, jotta maanantain ajo takaisin Canberraan olisi mahdollisimman lyhyt. Olimme myös suunnitelleet, että menemme uudestaan Cape Otwayhin sellaiseen kävelyrataan kuin Otway Fly. Otway Fly on korkealla puiden latvojen korkeudella/yläpuolella killuva kävelyreitti sellaisessa sademetsässä. Mutta tokihan sekin oli suljettu myrskyssä kaatuneiden puiden ja arvaamattoman tuulen vuoksi. Uusi suunnitelma julistettiin ritarillisesti auringonpaisteessa tulvista huolimatta ja päätettiin ajaa vielä kauemmas sellaiseen kaupunkiin kuin Warrnambool, joka sijaitsee ihan ihan Great Ocean Roadin loppu/alkupäässä riippuen, miten päin sen kartan käteensä muljauttaa. Warrnamboliin mentiin, jotta päästään sieltä sellaiselle isommalle tielle, jolla voidaan nopeasti kiertää Great Ocean Road ja päästä takaisin Apollo Bayhin ja siitä taas Lorneen seuraavaksi yöksi. Matkalla ihmeteltiin kaikkea kaunista taas meren rannalla ja tuoksuttelin merituulta samalla kun aurinko häikäisi silmiä.

Warrnamboolissa vierailin varmaan lame:meimmässä turistikohteessa aikoihin. Juustotehtaanmyymälässä, jossa oli myös kätynen autotallia muistuttava juustotehdasmuseo. Täällä me opetettiin Scottylle: "phaskha reisu muta tuliphaa teehtya" Onneks siellä himskatin puljussa sattui edes olemaan menossa ilmainen juustomaistattelu! Jonotuskisassa voitettiin saksalaismummot kevyesti. Mummot olitvat varmasti lainanneet Berliinin kaupungin kirjastosta opuksen "100 things to see before you die". Mammojen iästä, kävelyn varmuudesta ja matkakohteesta (oikeasti kuka haluaa juustomuseoon?) päätellen mummot olivat opuskessa päässeet jo loppupuolelle saakka ja taklaaminen juustojonossa olisi voinut aiheuttaa vakavia vaurioita lonkkaluihin.

Käytiin tiirailemassa myös valaita, mikä ei sateessa ollut kovinkaan menestyksekästä. Willyt pysyttelevät jossain kauempana tällaisilla säillä! Pysähdyttiin myös turisti-infoon kyselemään, mitkä tiet ovat auki ja onko uusia teitä suljettu tai avattu. Take away -kahvien kanssa lähdettiin sitten ajelemaan isompaa "ohitustietä" kohti Apollo Baytä. Matkalla oli joissain kohdissa vettä tulvinut tielle, mutta lähinnä tulvat huomasin pelloilla. Vettä oli satanut vuorokauden aikana 600 ml eli 60cm. Se on aika paljon vettä! Lehmät kahlasivat vedessä joillain pelloilla. Yksi reissun jäskimmistä seikkailuista tapahtuukin seuraavaksi.

Nimittäin viidakkorallipeli! Säännöt ovat viidakkotiellä seuraavat: nopeusrajoitus on 20km/h, pelaajien tulee varoa vesiliirtoa ja jyrkkiä mutkia. Tie on kapea ja sen toisella puolella on todellatodella jyrkkä putous. Kaiteita tien reunoilla ei seikkailun tunnun lisäämiseksi ole. Advanced-tasolle haasteen antamiseksi peliin on lisätty kaatuneita rallipelin pelaajiakin paksumpia puita pitkin tietä. Tosin joku on käynyt niihin myrskyn loputtua tekemässä moottorisahalla aukkoja, joiden läpi pääsee ajamaan ja jatkamaan eteenpäin jonnekin todella kaukana tuntuisen olevaan kohteeseen. Pelin kesto riippuu täysin pelissä liikkuvat auton (Nissan Pulsar) kuskin kylmäpäisyydestä vain painaa kaasua ja ajaa puun ali/läpi huolimatta siitä, ettei puun romahdattomuudesta auton päälle ole takuita. Voittaja on se, joka pääsee elossa Apollo Bayhin. OH YEAAA MATES, LET'S PLAY!!!

Oltiin todella todella iloisia kun päästiin Lorneen ja menimme sitten samaan hostelliin yöksi kuin missä olimme ekan yönkin. Respan nainen kertoi, että he olivat olleet aika lailla valveilla yöllä vartioimassa, ettei mökkien ja hostellirakennuksen ympäristössä olevat isot puut kaadu talojen päälle, siihen malliin ne olivat tuulessa huojuneet. Saatiin myös hostelliyö halvemmalla ja oltiin ainoat siinä isossa dormissa varmaan myrkyistä johtuen ja siitä, että oli jo sunnuntai. Kokkailtiin ja painuttiin nukkumaan.

Matkustuspäivä #4

Aamulla nokka kohti surffikauppoja ja vielä rantaa kuikuilemaan. Suunnistettiin kohti Melbournea ja kuunneltiin välillä radiosta, onko uusia teitä suljettu. Muutama niistä pikkukaupungeista, jotka oli meidän ajoreitin varrella takaisin Canberraan oli suljettu. Matka sujui ihan leppoisasti. Emma istu takapenkillä läppärin kanssa ja rustasi kasaan sen seuraavan päivän esitelmää (vai miksi ne arkkarit sitä kutsuu) eli suunnitteli jotain musiikkimediatalotilaa. Scotty ajoi ja minä seurailin etupenkillä meidän liikkeitä kartalla Australia Road Atlasista ja välillä navigoin puhelimella reittiä, mihin mennä. Tykkään paljon enempi oikeista karttajutuista - jollei ajeta isossa kaupungissa! Ihan hyvää vauhtia köröteltiin suurinpiirtein aikataulussa (lue: jäljessä) kohti Canberraa.

…kunnes...

Näin jättiläiskokoisia Rip Curlin, Roxyn, Quicksilverin, Billabongin, you-name-it, liikkeitä! Mun suusta kuului aika kimeä käskynkaltainen pyyntö ottaa tiukka vasen ja antaa mulle puol tuntia kyseisessä paikassa. No pyyntökäskyyn taivuttiin, tosin ei ehkä hurraahuudoin. Juoksin kuin opossumi puuhun kaupasta toiseen, enkä edes jaapannut. Ei siinä oikein ehtinyt mihinkään sellaiseen ryhtyä. Ihan uskomaton paikka. Olisin voinut olla siellä kokonaisen päivän! ..no ei se reissu ehkä ihan puoleen tuntiin taittunut. Sittenpäs oltiinkin aikatauluista vähän myöhässä lisää ja todettiin, että kotimatkasta tulee tosi pitkä ja v-mäinen, koska joudutaan ajamaan pimeässä suurin osa matkasta ja aina välillä satoi vettä. Sopivasti osuttiin vielä Melbournen päiväruuhkaan ja pääsi autojonossa seisoessa meidän kuskin suusta harras huokaus: "voiiii vittthuu". Mua ja Emmaa nauratti, Scottyä ei. Matka jatkui ihan hyvin ruuhkasta eroon päästyämme ja auringonlasku oli niin mahtava. Autossa soi ranskalaisen bändin nimeltä Troy biisi 'Toi et Moi' ja mietin taas kymmenennen kerran tämän pidennetyn viikonlopun aikana, että yksinkertaisesti rakastan elämääni tällä hetkellä!

...kunnes...

"Blooooody hell maaaan!?!" Koitetaan kiihdyttää uljasta Nissania kiitolaukkaan Hume Highwayllä ja hullu rekkakuski yritti tehdä meidän reissusta "road trip from hell" niinku Scotty huusi. Käytännössä ilmeisesti joku rekkakuski ajoi huumeissa ja ärsyyntyi siitä, että me ohitettiin se ja kiihytti ku hullu meidän rinnalle, välkytteli valoja, kiilaili.. Scottyn strategia ois ollu kääntyä pois tieltä, mutta musta ja Emmasta se ei ollut yhtään hyvä idea, koska sitää kuskilla luultavasti on (toimiva) navigaattori, meillä ei ja se tuntee seudun tiet, me ei ja se on jossain piripäissänsä ja me ei. Päädyttiin siihen, että kiihdytetään ja karistetaan se kannoilta. No kappas, ei olekaan australialaisissa rekoissa rajoittimia. Minä: "Scottyy f***ck just press the escalator!! I'm not kiddin I'm going to s*** in to my pants seriously" Se oli niin pelottavaa. Rekka vain jatkoi temppuilemista ja meillä paloi bensavalo ja lievästi sanottuna olimme aika huolissamme siitä, että jäämme säkkipimeään sinne tienposeen auton kanssa ja se hullu tulee sen rekkansa kanssa - end of our story. Soitin hätäkeskukseen. Täällä muuten pitää jaaritella niitä näitä ennen ku voi sanoa, että mikä tässä niinku oikein painaa mieltä. Oman nimensä kirjainten luetteleminen, tavaaminen, ei ole mieleisintä puuhaa paniikin hetkellä. Laittoivat hätäkeskuksesta poliisit ratsaamaan sen rekan ja me saatiin se vihdoin harhautettua ja karistettua ja päästiin viimeisillä bensoilla huilautettua auki olevalle huoltoasemalle (täällä ei voi maksaa kortilla bensaa bensa-automaateissa). Mun jalat tärisi ja nii oli kyllä muutkin ihan kalpeita, kun pidettiin hengähdystauko siellä huoltoasemalla. Scotty: "But Emaa still.. "i'm gonna f*cking s*** into my pants" hahahah how ladylike is that!?" Vannoin, että tämä on vimppa kerta kun oikeasti ajan yöllä yhtään mitään pitkää matkaa.

Loppumatka nökötettiin autossa aika järkyttyneen hiljaisina ja kuunneltiin Norwegian Recyclingia esim. 'How six songs collide' joka on kiva! Loput sata kilsaa tuntuivat yllättävän kevyiltä kaatuneiden puiden, tulvien ja hullun sekopäärekkakuskin jälkeen. Ei olisi uskonut, mutta olin ihan PIRUN iloinen kun kaarrettiin Nissan Campuksen parkkipaikalle ja käveltiin Old Ressiesin D-Botin keittiöön, missä tutut naamat puhuivat tutuista jo puhkipuhutuista asioista. Olin tullut "kotiin".

Seikkailua lähdettiin etsimään ja sellainen todellakin saatiin!