BANG BANG BANG "Hoomentaa Emaaa!" Jahas, suurien suunnitelmien aamu ja nukuin taas pommiin! Mitäh?!

(nämä on herättäny mut jo niin monesti, että ne osaa sanoa "huomenta". Yks aamu multa pyydettiin anteeksi kun kukaan ei ollut mua muistanut herättää. En edes pyytänyt, että mut olisi pitänyt herättää.. Ja itseasiassa sinäkin aamuna Tim herätti mut)

Supernopea suihku, eväsleipien teko, repun pakkaaminen ja autoon ahtautuminen. Suuntana Tidbibilla Nature reserve, joka siljaitseen jonkun ehkä 50 km päässä Canberrasta. Täällä kaikesta puhutaan aikoina, joka matkantekoon kuluu, ei kilometreinä. Joten sinne menemiseen meni alle tuntu, yli puolituntia suurinpiirtein. Aurinko paistoi niin kivasti, mutta tuuli oli ihan jäätävä ja collegehousut, pitkähiainen, huppari ja ulkoilutakki, hanskat ja buffi päähän ei ollut kyllä yhtään liikaa vaatetta. Scottylle tyypilliseen tapaan reitti Tidbinbillaan oli "ihan selvä" ja autossa moottoritiellä se tajusi, että autossa oleva kartta loppuukin ennen koko Tidbinbillaa ja kartat ovat juuri päinvastaiseen suuntaan Canberrasta. Onneksi olin sitä mieltä suunnittelukokouksessa, että Google mapsista printataan reittiopas ja sain ehdotelmani pienen kyseenalaistamisen jälkeen kuitenkin läpi. Kuinka ollakaan sitä reittiopasta tarvittiin. Välillä pysähdyttiin Gibraltar Fallseilla. Se oli semmonen kiva vesiputous. Varmaan Canberran ahdistuneiden teinien ykkös itsemurhamesta, koska turva-aidat ei ehkä olleet ihan EU-direktiivien mukaiset.

Ajeltiin valkoisella Nissan Pulsarilla pitkin maaseutua, vuoria ja kapeita mutkaisia teitä. Varokaa kenguruja -merkkejä oli vähän väliä ja lehmiä sekä lampaita melkein joka pellolla. Scotty sanoi, että mun pitää tunkea pää ulos ikkunasta ja huutaa niin lujaa kuin keuhkoista lähtee "Heyyyyy COW!!" Tein toki työtä käskettyä, koska jokaisesta lehmästä, joka nostaa katseen ja katsoo autoa, saa pisteen. Minulle kun on sattumoisin luotu hieman kantavaisempi ääni, veivasin ikkunan auki ja karjaisin mullikoille pari totuuden sanaa. "Oh god Emaa, you yell so loud" Vein voiton ihan keveästi Scottysta ja pisteitä vain ropisi. Ei oo mitään kovin viisaita nämä australialaiset lehmätkään.. tai sitten vaan seuran kipeitä. Iloisia kun joku idootti turisti roikkuu pää ulkona autosta ja mölisee kitarisat helisten.

Meidän oli tarkoitus mennä patikoimaan 8 kilsan lenkki, mutta se tuuli oli niin jäätävä, että tyydyttiin aikas paljon lyhyempään bush walkingiin. Sitä ennen käytiin jossain kätysessä kuolleessa turistikohteessa moikkaamassa vanhaa ukkoa, jolla oli niin outbackaussiaksentti, etten meinannut ymmärtää kyllä yhtään mitään. Mutta toverilla oli vanhoja suksia siellä seinillä ja sehän olin ihan mielissään, että minä tulen lumenmaasta Suomesta. Päätettiin tukea ukkoparan bisnestä ja käytiin laskemassa sellanen kesäkelkkarata alas. Luulin, että se on sellanen ihan hardcore rata, jossa mennään jotain 100km/h alas ja kyselin, että ihanko tosissaan tässä ei nyt laiteta mitään kypärää päähän. Tajusin kyllä kun kytkytin sitä kituutusvauhtia mäkeä alas, miksi rinteen juurella oleva hissipoika muljutteli silmämuniaan mun ihmettelylle... Koitin veivata vauhtia lisää ja haasteen lisäämiseksi kiihdytellä mutkiin sillä kelkalla, mutta ei siitä lonttanasta kyllä kauheasti kaasua irronnut. Potkurillaki pääsee kohta lujempaa Karungin kirkon mäessä. Mutta oli se kyllä ihan hauskaa ajanvietettä!

Jatkettiin matkaa sellaselle isolle padolleja tekojärvelle. Siellä oli jäätäviä tulvavesikanavia, joisin ne ohjaavat tulvavettä. Tai niin sen ainakin pähkäilin Scottyn kanssa, että niiden on pakko olla sellaisia. Käppäiltiin mäkeä ylös ihan hyvät pitkät pätkät keskellä puskia. Sain ihan hirveät hepulikohtaukset, kun Scotty sano, että varo sitä hämähäkkiä ,mikä tuossa on ja just sillä samalla sekunnilla astuin siihen heinäkasaan, mihin se hämähäkki meni ja olin ihan varma, että se koski mun jalkaan. Sain ihan kauhean inhotushepulikohtuaksen ja naisellisen kiljaisun sijasta pääsi mun suusta karjaisun muodossa "hyi s****na!!" kuorrutettuna käsien heiluttelulla ja jalkojen ravistelulla. Vähän aikaa selitin siinä ihan hädissäni kunnes tajusin, että puhun suomea. Scotty: "Emaaa just calm down calm down I can't understand u.. let's just keep going.." Tarvoin kyllä puskaa edelleen ylös ja alas, mutta voin kertoa, ettei se ollut enää hämäkkiepisodin jälkeen kovin mielekästä puuhaa. Olin lähinnä iloinen kun mentiin takas vuorelta alas ja kuitattiin nimet listaan, että ollaan tultu pois reissulta ja sain mennä istumaan autoon. Huh! Joka kävelyreissulle pitää siellä kirjoittaa listaan, minkä reitin aikoo tehdä tai kuinka kauan arviolta aikoo viipyä sekä nimet. Mikäli joku ei kuittaa itseään takaisin saapuneeksi, lähtee illalla jokin partio etsimään kadonneita pitkin puskia. Hyvä systeemi!

Samassa paikkaa oli nelihenkinen lapsiperhe etsimässä lunta. About viisivuotiaan ja seitsemänvuotiaan silmät suurenivat kun kerroin, että minäpä tulen semmoisesta maasta, jossa on tosi paljon lunta, poroja ja joulupukki. Musta tuli sankaritar silmänräpäyksessä. Mutta ihan todentotta, sen perheen äiti ja isä olivat ottaneet lapsensa etsimään lunta vuorille. Tosin siellä ei kyllä mitään lunta ollut, mutta kuulemma joskus saattaa olla. Ja lumenetsimisreissun tarkoitus näytti perheen isälle ainakin enemmänkin olevan mättää mahdollisimman monta sausagea naamaan ennen kuin äiti ja lapset pääsevät osingoille. Isä tyytyväisenä grillaili makkaroita, kakarat huusivat ja äiti kehui, kuinka kivaa tällainen perheen yhdentäminen on.. Teki mieli sanoa, että OOPPA NY REHELLINEN. Mutta on kai siinä oma viehätyksensä pukea lapset talvisaappaisiin ja toppatakkeihin säällä, jolla hämähäkkikin on kykenevä liikuttamaan raajojaan horroksen sijasta ja kusettaa jäkikasvuaan, että lunta on löydettävissä.

Jänskään on myös huomata, että täällä kaikki ihmiset sanovat hei ja kyselevät kuulumisia. Scotty myös sanoi esim tällä reissulla jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle hei ja jäi juttelemaan niiden kanssa. Mun naama vääntyy vieläkin puolestaan hieman enemmänkin vaivalloiseen hymyyn, kun yritän vastailla ystävällisesti kaikkille "hyvää kuuluu kiitos ja teille?" Ei ehkä ihan perin suomalaista käyttäytymistä, koska yleensä mua ei vois vähempää kiinnostaa esimerkiksi, mitä sille lunta etsivälle perheelle oikeastaan kuuluu. Ja aina on vastattava, että hyvää kuuluu. Koska, jos vastaa jotain muuta, se on vähän niinku merkki siitä, että haluaa virittää keskustelua pidemmälle. Toisaalta musta tämä on kivaa! Täällä voi jutella kelle vain vaikka kassajonossa ja esimerkiksi hississä ei todellakaan nökötetä hiljaa jokainen seiniä pälyillen. Olen alkanut jo tottumaan ja osaan ihan luonnollisesti jopa virittää keskustelua opiskeluista ja säästä. Siinäpä ne lempiaiheet.. Niin ja tietysti valit ja äänestäminen. Vaalit loppuivat täällä lauantaina, siis juuri tänä suurien suunnitelmien lauantaina.

Matka jatkui varsinaiselle Tidbinbilla Nature Reservelle. Se on siis iso luonnonsuojelualue, johon voi ajaa autolla sisälle porteista kun ensin ostaa lipun. Tässä vaiheessa me vaihdettiin kuskia ja olihan se aikas hassua siellä ajella taas jälleen väärinpäin ja katsella, ettei aja pomppivien kengurujen päälle. Autolla saattoi mennä eri reittien varrelle ja reiteille sitten mentiin kävellen. Me käytiin Eucalyptus forest -reitti, jossa oli koaloita siellä vain vapaana, kenguruita ja wallabeja ja ainakin yksi tosi ällöttävä bush rat. Luulin sitä pusikkorottaa pikkuwallabiksi ja hihkuin Scottylle, että katso nyt kuinka lähelle sitä syömään kumartunutta pikkukengua pääsen ja Scotty olikin vähän ihmeissään, että mitä tuo finlandian taas horisee. Sitten tajusin, että se on sellanen ällöttävä ruma pitkähäntänen jättiläisrotta! Otin jalat alleni aika nopeaa. Koalaherra oli puolestaan erityisen söpö ja kiva, vaikka se oikeastaan vain nukkui ja nuokkui puun oksalla.

Nature reservessä oli tosi paljon katkenneita, kaatuneita ja palaneita puista. Täällä Canberran alueella on ollut vuonna 2003 todella iso metsäpalo, joka tuhosi todella paljon metsiä. Pitkin sitä luonnonsuojelualuetta oli kylttejä, että varo mahdollisesti metsäpalon takia katkeavia puita ja putoavia oksia. Edelleen sellaisia kylttejä.. Myös oli muistolaattoja eläinten kunniaksi, jotka olivat selvinneet metsäpalosta tai menehtyneet metsäpalossa. Käytiin myös omat jaloittelukierrokset katsomassa vesinokkaeläimiä yms. Vesinokkaeläimiä en nähnyt, koska ne ovat tosi arkoja ja niitä harvoin ylipäätänsäkän näkee. Ne pysyttelevät paljon mielummin piilossa.

Syötiin eväät piknikkialueella, jonka ruokalijakunnan keski-ikä oli yli kuusikymmentä. Katseltiin vähän matkan päässä pomppivia kenguruja poikasineen ja väännettiin mitäpä muutakaan kuin paahtoleipäsandwichejä. Eivät ole kengut juuri sen viisaampia kuin lehmätkään täällä päin ja jokikinen nosti katseensa kun kuulivat "NO MOROO, MITÄ KENGURUUUUUU". Jos piknikalueen mummoilta kysytään, viisainta olisi ollut lopettaa koko peli pisteistä viis. Noh samapa tuo, olin voitolla jo jokatapauksessa Scottystä, koska ei se naurultaan kyennyt edes yrittää saada itselleen pisteitä. Sain autossa palautetta olevani hieman turistihtava.

Takaisin ajettiinkin vähän eri tietä, joten meillä kummallakaan ei oikeastaan ollut hajuakaan mihin pitäisi ajella. Ette uskokaan, kuinka huonosti täällä on tieviittoja ja kylttejä tässä maassa! Tien poskessa saattaa lukea kyltti "town center 2km" muttei kylteissä koskaan lue, mistä kylästä tai kaupungista on kyse. Ihan uskomattoman vaikeaksi tehty ulkopaikkakuntalaiselle liikkuminen täällä! Helsingissä on jo kyltti moottoritien päällä, että kun tätä tietä lasetat eteenpäin, niin tulee Kilpisjärvi vastaan jossain vaiheessa. Mutta täällä ei puhettakaan. Noh, kuinka ollakaan me sitten vähän ajettiin edes ja takaisin ja löydettiin itsemme jonkun townin centeristä. Päätettiin hakea maccersistä (McDonalds) kahvia ja kysyä joltain reittiä, mutta se kylä oli ihan uskomattomia borganeja (juntteja) täynnä, ettei pokalla naamalla olisi varmaan keneltäkään pystynyt kysymään mitään. Joten otettiin kivipaperisakset ja ajettiin johonkin suuntaan. Se oli kuin olikin oikea suunta ja saavuttiin takaisin Canberraan kämpille.

Myös muut kämppikset olivat palanneet kotiin juhlista Wollongongista ja koko kämpällinen oli aika väsynyttä tyttöä ja poikaa. Rötvättiin ympäriinsä kämppää ilta ja katsottiin vaalien tuloslähetystä. Kämppikset hepuloivat tuloksen kanssa ja varsinkin Miriam ja Tim puhkuivat ja puhisivat ettei voi olla mahdollista. Minua vaalihomma ei nyt ihan kauheasti kiinnostanut ainakaan koko tuloslähetyksen verran. Olen yrittänyt päästä poliittisista kiemuroista täällä selville jonkin verran, mutta kokonaan kärryille pääseminen tekee aika paljon työtä. Olen kyllä lukenut sanomalehdistä puolueiden poliittisia tavoitteita, katsonyt vaalipaneeliohjelmia yms, mutta toisaalta.. Empä minä täällä tule luultavasti koskaan edes äänestämään tai vaikuttamaan mitenkään tämän maan asioihin.. Lisäksi päivä ulkona kyllä tuntui jaloissa ja huvitti mennä vain nukkumaan.

Sen pituinen se.