Profile
Blog
Photos
Videos
Heissulivei, matka takas Leuveniin vei!
Kyllä, totta se on. Puola on jätetty taakse ja viimeiset viikot Belgiassa käynnissä. Viimeiset päivät Jaszkotlessa olivat työntäytteiset ja nuhaiset. Torstaina uskaltauduin sitten jo työn touhuun muutaman lepopäivän jälkeen. Torstai aamuna meillä oli ensin vuorossa powerpoint esitykset "omista lapsistamme" ja tilaisuus meni ihan hyvin. Esityksiä oli kuuntelemassa Agniezskan lisäksi talon muut terapeutit ja koska he eivät englantia ymmärtäneet, niin yksi terapeuteista toimi melkein koko ajan tulkkina. Belgialaisten esitykset erottautuivat Heiskan ja mun esityksistä kyllä jonkin verran. Me keskityttiin oleelliseen, kun ne taas sepusti ihan ummet ja lammet. Kaikki sai kuitenkin hyvän palautteen. Esityksen päätteeksi näytettiin vielä meidän omista kuvista ja videon pätkistä tehty video, joka sitten kuulemma esitetään parin viikon päästä Espanjassa TAPAS-projektin konferenssissa.
Loppupäivän sitten tosiaan leikin lasten kanssa ja mun lempparivauveli nukahti mun syliin. Se oli ihana hetki.
Perjantaina sitten oli vuorossa työtodistusten vastaanottaminen ja olen kyllä ylpeä certifikaatistani. Hyvästien jättäminen on aina hirveetä ja itku kyllä pääsi heti kun menin lapsia viimeisen kerran moikkaamaan.
Miten sitä ihminen kiintyykin niin lyhyessä ajassa? Sitä paikkaa tulee kyllä ikävä ja varsinkin niitä kaikkia ihania ihmisiä. Agniezska, meidän varaäiti, sai Heiskalta ja multa ison kansion suomalaista musiikkia koneelleen ja toimistossa raikasiNightwish jo lounasaikaan. Meille pitäisi sitten tulla postissa puolaista musiikkia, että innolla odotellaan. Lounaan jälkeen hypättiin Blue Vaniin ja matka Belgiaan alkoi.
Mentiin asemalle sen verran ajoissa, että ehdittiin vielä kuluttamaan viimeiset zlotit pussin pohjalta. Jätettiin pakaasit asemalle ja käppäiltiin läheiseen ostoskeskukseen. Heiska löysi vielä vaatteita ja minä muutamat helmet. Käytiin myös kahvilla Coffee Heavenissa ja nautiskeltiin. Bussimatka alkoi puolitoista tuntia myöhässä, mutta pääasia oli että se bussi ylipäätänsä saapui. Berliiniin asti katselin mm. Indiana Jonesia puolaksi dupattuna, sillä ei nukkumisesta oikein mitään tullut. Berliinissä vaihdettiin bussia ja kuunneltiin vähän väliä jotain kitisevää kakaraa (ei varmaan tykännyt matkustaa bussissa).
Bussi oli tosi täynnä ja nukkumisesta ei Berliininkään jälkeen oikein mitään tullut. Leuvenissa oltiin tunnin myöhässä ja päästiin Inen poikaystävän kyydillä kämpille. Tosin mä en mahtunut pakettiauton hyttiin, niin istuin sitten siellä takana yhdessä kottikärryjen ja laattojen kanssa. Ehkä paras kotimatka ikinä!
Kämpillä sitten aloitettiin heti järjestelmällinen pyykin peseminen ja kaksi koneellista tuli pestyä. Voitte vaan kuvitella, kuinka tämä kämppä täynnä pyykkiä tällä hetkellä, koska mehän ei mitään kuivuria käytetä. Heiska lähti Pekkaa vastaan lentokentälle ja minä jäin huolehtimaan lopusta. Siivosin ja kävin kaupassa, ja kaikki oli kuin ennen. Heiskan kanssa sitten esiteltiin Pekalle Leuvenia ja maisteltiin oluita. Satan Blond tuli maistettua ja kyllä se aika hyvin meni päähän, täytyy myöntää. Nimi on enne.
Illalla totta kai käytiin vielä Kaminskyssa juomassa jotain lämmintä ja mentiin reissusta edelleen väsyneinä hyvin mielellämme nukkumaan. Kiireiset kaksi viikkoa jäljellä ja palaan asiaan kun on taas jotain kerrottavaa! Heipsan!
- comments