Profile
Blog
Photos
Videos
Heips vain!
Selvisin sitten sijaistamisviikosta hengissä ja asiakkaatkin edistyivät normaalisti, vaikka iso pomo ei ollutkaan paikalla. Vaikka flunssa ja väsymys painoivat koko viikon, niin selvisin kunnialla. Maanantaina sitten kuulen mitä mieltä ohjaaja on asiasta. Ainut vastoinkäyminen tapahtui oman asiakkaani kohdalla, sillä hän nyt luultavastikin lähtee toiseen sairaalaan. Täytyy siis maanantaina miettiä, mitä teen training bookini kanssa, ehkä mun pitää vaan valita toinen asiakas ja yrittää sen kanssa jotain, vaikka aikaa onkin vain kaksi viikkoa tai siis oikeastaan vain 8 päivää, sillä vapaa päiviäkin on luvassa. No, mut suurimman osan training bookista olen jo tehnyt, että tuskin mitään suurta täytyy muuttaa.
Viikolla ei tullut juuri mitään tehtyä, sillä oltiin Heiskan kanssa molemmat flunssan kourissa. Olisko sitten ollut tuliainen viime viikonlopun Antwerpen reissulta? Lauantaina kuitenkin reipastuttiin sen verran, että ostettiin GOPASSit junaan ja lähdettiin tutkimaan Belgian ranskankielistä osaa Walloniaa. Ensin pysähdyttiin Namurissa, joka oli pieni ja likainen kaupunki. Ainut hieno asia siellä oli linnoitus, jonka huipulle mekin kavuttiin. Muuten ei mikään hirvittävän erikoinen paikka. Namurista matka jatkui Liegeen, joka olikin sitten jo huomattavasti mukavampi. Se ei ainakaan ollut läheskään niin likainen kuin Namur. Mitään suurta ihastusta Walloniaan ei kuitenkaan tullut ja odotankin innolla seuraavaa reissua Bruggeen ja Gentiin, jotka ovat Flaamin puolella. Walloniassa oli sekin vaikeus, että porukka siellä ei puhu englanti, ne vaan sönköttää ranskaa. Luonto ja maisemat olivat kuitenkin eriaiset, Walloniasta löytyi jopa kallioista maastoa ja metsää. Flaami on hyvin latteaa aluetta.
Illalla sitten vielä käytiin olusella tuossa lähikuppilassa ja saatiin lisätietoja maanantaina olevasta julkisen liikenteen lakosta. Maanantaina ei sitten tosiaan liiku mikään julkinen. Se on kait täällä ihan yleistä tollainen lakkoilu. Mun pitäiskin nyt kohta soittaa yhdelle toimintaterapeutille joka asuu tässä lähellä, että josko päästäis sen kyydillä maanantaina. Niin ja viidestoista olut tuli sitten maistettua eilen. Aika hyvin kuukauden sisään. Mutta silti on vielä paljon työtä edessä sillä oluita riittää. Perjantaina ollaan menossa Stellan tehtaille kierrokselle, että jos siellä sais kans maistella.
Tässä vietän hyvin perinteistä sunnuntaita tekemättä mitään. Ulkona sataa vettä ja flunssa vielä vähän pelottelee taustalla, niin ei oikein viitsis uloskaan mennä palelluttamaan itseään.Training bookin kanssa olen vähän umpikujassa, niin sitäkään en viitsisi tehdä, palautin juuri eilen taas sen ohjaajalleni, niin maanantaina olen taas viisaampi senkin suhteen. Palaillaan!
- comments