Profile
Blog
Photos
Videos
Oli aika masentavaa saapua Christchurchiin. Oltiin keskellä myrskyä, tuuli hulluna ja vettä tuli vaakana. Mieltä ei kyllä yhtään ylentänyt myöskään nähdä kuinka kaupungista vieläkin näki yli kolme vuotta sitten olleiden massiivisten maanjäristysten vaikutukset. Tiet oli aivan hirveässä kunnossa, teitä oli suljettu paljon (lähinnä rakennustöiden vuoksi), rakennuksia tyhjillään odottaen purkua ja loput jotka aiotaan korjata tuettuina teräspalkeilla. Paljonhan siellä oli jo työtä tehty mutta paljon on vielä tekemättä. Jossain oli arvioitu, että kaupungin uudelleen rakentaminen vie yli 20 vuotta.
Masennuksesta huolimatta me majoituttiin pienten I-site neuvojen kautta sitten n. 10 min ajomatkan päähän kaupungin keskustasta, Kiwi holiday parkkiin. Siinä sitten vierähtikin 2 päivää oikeastaan vain sadetta pidellen. Koska nukuttiin autossa ei kehdattu lähteä liikenteeseen, kun olisi pitänyt sateessa tavaroiden kanssa puljata. No kolmantena päivänä sitten herättiin auringon paisteeseen. Eikun kaikki märät ja kosteat kamat autosta ulos ja kuivumaan. Iltapäivästä päästiin sitten liikkeelle. Ajeltiin I-siten kautta sitten Christchurch Gondolalle, eli kondoolille joka menee läheisen pikku vuoren päälle. Oltiin siellä aikamme ja sieltä päätettiin suunnata katsastamaan biitsi ja New Brighton pier (laituri, ei kyllä vetänyt vertoja Brittien Brighton pierille), mutta laiturin yhteydessä oli kyllä aivan upea kirjasto, se oli aivan meren rannassa, josta oli suuret ikkunat merelle päin. Sinne mennessä Ville bongasi matkalta yhden surffikaupan. Oltiin jo mietitty, että voitaisiin myydä meidän surffilauta, kun ei olle vajaan kuukauteen enää surffattukaan. Eikun kysymään ostaako ne lautoja. Vastaus oli että kyllä me ostetaan, millainen se on? No sillä välin kun Ville kävi hakemassa lautaa autosta, kauppaan tuli yksi tanskalainen perhe kyselemään käytettyä lautaa, joka olisi hyvä aloittelijoille. Meidän onneksi niillä ei sillä hetkellä ollut yhtään sopivaa lautaa myydä, mutta totesivat vain, että tässä olisi tällä toisella asiakkaalla hyvä lauta juuri teille. Liike olisi maksanut meille laudasta 300 ja myyneet sen eteenpäin 500:lla, nyt me saatiin myytyä lauta ja kassi suoraan tanskalaisille 450 dollarilla. Kaikki oli tyytyväisi, mukaan lukien liikkeen pitäjät kun me sitten ostettiin lähtiessä muutamat paidat alesta :)
Lauantaiaamuna päätettiin sitten lähteä Banks peninsula alueelle vähän kiertelemään. Ennen sinne lähtöä päätettiin käydä katsomassa muutaman ulkoiluvälinekaupan tarjonnat. No, kerta kun autossa olikin jo vähän liikaa tilan tuntua, niin matkaan tarttui hyvistä aleista Villelle uusi lumilauta, siteet, kengät, laskutakki+housut ja Mari-Eliinalle housut. No niin nyt on talven varusteet hommattu hanskoja ja laseja lukuun ottamatta. Mutta Banks peninsula alue oli aika upea. Mahtavia maisemia ja upeita turkoosin värisiä vuonoja. Pari päivää siellä oltua palattiin takaisin Christchurchiin täydentämään ruokaa ja bensaa. Samalla reissulla käytiin myös tarkemmin kiertelemässä keskustassa ja Canterbury museossa katsomassa street art näyttelyä. Siellä oli paljon upeita Banksyn ja myös muiden teoksia. Iltapäivästä matka sitten jatkui taas halki etelä-saaren, tällä kertaa Arthur's Passia pitkin. Maisemat oli aivan mahtavat ja keli suosi meitä suurimman osan ajasta. DOC- paikalla vietettiin mäkärien ja Kea-papukaijojen kanssa yksi yö. Arthur´s Pass Villagessa käytiin aamulla pieni kävely tekemässä Devils Punchbowl vesiputoukselle. Rappuja oli onneksi aika vähän.
Sitten oltiinkiin taas länsi-rannikolla. Greymouth olikin eka pysäkki jossa jo pikaisesti käytiin ekalla länsi reissullamme. Pikkukaupunki ja ei oikein mitään tekemistä. Saatiin ruokavarusteet täydennettyä kuten myös akut ladattua. Sitten matka jatkuikin alaspäin..
Ville & Mari-Eliina
Aspring Court
Haast Village
- comments
pauli r Olipa taas mukava lueksia kuulumisianne. Nyt ymmärsin senkin, että teksti on hyvä lukea ennen kuvia. Näin pääsin ehkä paremmin tunnelmaan