Profile
Blog
Photos
Videos
Perjantai 8.1.2010: Pohjoissaarelle
Aamu oli jälleen kirkas ja aurinkoinen. Bussissa, jota ohjasi Dallas (neljäs opaskuljettajamme, Queenstownista Christchurchiin meidät oli ajanut Todd), oli paljon uusia matkustajia, ja lähtö viivästyi jonkin verran. Pysähdyimme kuitenkin vielä kerran katsomaan rantakallioilla makailevia hylkeitä. Matka satamakaupunki Pictoniin kulki viinintuotantoalueen halki. Uuden-Seelannin viinintuotanto on mitä ilmeisimmin kasvamassa, ja viiniä tuotetaan eteläsaarella jo useilla alueilla. Laivamatka Wellingtoniin oli maisemallisesti kaunis: vuonossa kulkeva alkumatka (Queen Charlotte Sound, Marlborough Sounds) muistutti etäisesti Ruotsin-laivan reittiä Tukholman saaristossa. Cookin salmen ylitys olikin jo sitten lähes avomeriosuutta aina Wellingtonin lahdelle saakka. Tunnelma laivalla oli muutenkin vähän kuin Ruotsin-laivalla tai vähintään Tallinnan-lautalla. Järjestelimme laivalla Dallasin kanssa tulevaa luolaseikkailuamme Waitomoon ja maistelimme fishiä ja chipseä.
Wellington on Uuden-Seelannin pääkaupunki ja hallinnollinen keskus, mutta kaupungin väkiluku on vähemmän kuin 200 000 asukasta. Pääkaupungin valintaan vaikutti aikoinaan kaupungin sijainti etelä- ja pohjoissaaren välissä: eteläsaarelaiset halusivat pitää pääkaupungin lähellä itseään, vaikka vaihtoehtona olisi ollut 1,7 miljoonan asukkaan Auckland.
Majoituimme paikalliseen YHA-hotelliin lähelle rantaa ja massiivista Te Papa -museota. Tässä yhteydessä on hyvä lausua muutama ylistävä sana Uuden-Seelannin hostelleista: ne ovat lähes poikkeuksetta siistejä, edullisia ja viihtyisiä. Kaikissa on ollut hyvin hoidetut wc- ja pesutilat, pyykinpesumahdollisuus, keittiö sekä internet, monissa vielä paljon mukavia oleskelutiloja. Ympäristöystävällisyys on hostellien tavaramerkki aivan kuin Kiwi Expressinkin. Erityiskiitoksen voi antaa sängyille, joissa nukkuu hyvin (ainakin double roomeissa)! Emme ole Uudessa-Seelannissa viettäneet ainoatakaan yötä hotelleissa, mutta muualla maailmassa hotelleita nähneenä voi sanoa, että ainakin Uuden-Seelannin hostellit ovat miellyttävämpiä yöpymispaikkoja kuin monet hotellit.
Saavuimme Wellingtoniin vasta illalla, joten tarjolla ei enää ollut juuri muuta tekemistä kuin etsiä cable car ja ajaa sillä ylös rinteelle katsomaan kasvitieteellistä puutarhaa. Puutarhassa käynti oli virkistävä kokemus: siellä oli mm. tähtitieteellinen observatorio, kauniita kukkaistutuksia, monenlaisia puita (monet kooltaan valtavia samoin kuin mm. Queenstownissa), ruusu- ja yrttitarha sekä ankkalampi. Illallispaikan valinta oli hankalampi kuin joissakin aikaisemmissa kaupungeissa, mutta päädyimme lopulta ihan hyvään irkkupubiin syömään perusruokaa: Wellingtonissa tuntui olevan ennätysmäärä kaikenlaisia etnisiä ravintoloita, mutta tavallista paikallista ruokapaikkaa sai hakea. Ennen nukkumaanmenoa tuli tehdyksi sekin havainto, että vastapäinen supermarket on auki aamuseitsemästä keskiyöhön, aika hyvät aukioloajat siis!
Lauantai 9.1.2010: Tuulten ja maanjäristysten kaupunki
Päätimme tutustua Wellingtoniin Civic Squarelta lähtevällä opastetulla kierroksella. Olimme kierroksen ainoat osanottajat, joten saimme mukavalta pariskunnalta kahden tunnin yksityisopastuksen kaupunkiin. Wellingtonista olisi ilman opastusta jäänyt hieman omituinen käsitys, mutta kuultuamme, miten maanjäristykset ovat rantaviivaa siirtäneet ja kaupunkia muutenkin koetelleet, ymmärsimme, miksi satama-alue on sellainen kuin se on ja miksi kaupunkikuva vaikuttaa sekavalta. Valtava maanjäristyksen merestä nostama ranta-alue tarjosi arkkitehdeille loistavan mahdollisuuden käyttää luovuuttaan, ja luovuus kaupungissa kyllä kukkii. Pääkaupunki tunnetaan Uuden-Seelannin taide- ja kulttuurielämän keskittymänä: Wellingtonissa toimii säännöllisesti konsertoiva sinfoniaorkesteri sekä kesäfestivaali, satama-alueella ja kaduilla on paljon taideteoksia, ja kaupungissa on elokuvateollisuutta, useita teattereita ja jopa oopperatalo. Kirjastoilla, arkistoilla ja museoilla on keskeinen asema kaupunkikuvassa. Kaavoituksen pääperiaate on Uudessa-Seelannissa yleisemminkin ollut se, että maa on kaikkien yhteistä omaisuutta.
Millenniumia oli juhlistettu puhelinkioskilla, josta oli suora yhteys maapallon toiselle puolelle Korsikaan. Vanhassa pankkirakennuksessa, jossa söimme myöhemmin lounaan, olivat vielä nähtävissä Mr Plimmerin aikoinaan rantaviivalla sijainneen talon perustukset. Kierros päättyi vanhalle parlamenttitalolle (maailman suurin puurakennus) sekä St Paulin vanhalle puukirkolle, jossa olivat juuri alkamassa häät. Kuulimme kävelykierroksella monia kiinnostavia yksityiskohtia kaupungin historiasta. Victoria Peakin rinteellä sijainneesta tukikohdasta oli aikoinaan (1900-luvun vaihteessa) pidetty silmällä venäläisiä aluksia Venäjän laajentumispyrkimysten pelossa: eipä olisi kuvitellut kohtaavansa Suomen historiasta näin tuttua aihetta maapallon toiselta puolelta! Toinen Uutta-Seelantia ja Suomea yhdistävä tekijä on varhain käyttöön otettu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, jonka esitaistelijana Uudessa-Seelannissa oli kymmenen dollarin setelissä kuvattu Kate Sheppard. Naisten lisäksi myös Uuden-Seelannin maoriväestö sai äänioikeuden vuonna 1893. Tasa-arvon ajatus näkyy myös maan seteleissä, joissa esiintyvät Sir Edmund Hillary, Kate Sheppard, kuningatar Elisabeth sekä eräs suuresti arvostettu maoripoliitikko. Setelien toisilla puolilla on kuvattuina Uuden-Seelannin lintuja: maan alkuperäiseen eläimistöön ei lintujen, kalojen, hyönteisten ja yhden liskolajin lisäksi juuri muita eläimiä kuulunutkaan. Kolikoissa esiintyy kiwilinnun lisäksi maoriaiheita. Maoreilla on yhä edustuksensa Uuden-Seelannin parlamentissa. Maailmansotien jälkimainingeissa Wellingtoniin emigroitui myös merkittävä puolalaisvähemmistö, nimenomaan sotalapsia, jotka eivät enää halunneet palata Eurooppaan. Oma tarinansa oli Paddy The Wandererilla, sairauteen kuolleen pienen tytön uskollisella koiralla, jolle on omistettu ranta-alueella oma muistolaatta ja jolle pidettiin aikanaan lähes valtiolliset hautajaiset.
Eräs sataman edustalla sijaitseva pieni saari oli omistettu kiinalaiselle, jonka kuviteltiin sairastavan lepraa tms. ja jota siksi pidettiin eristyksessä saarella: sittemmin kävi ilmi, ettei kiinalainen ollut mitenkään sairas. Kaupunkilaiset esittivät tapahtuneen vuoksi satakunta vuotta myöhemmin pahoittelut alueen kiinalaisyhteisölle. Kiinalaiset tunnetaan Uudessa-Seelannissa ahkerina työntekijöinä, joiden loputonta tarmoa ihaillaan. Aasialaisperäisen väestön määrä maassa on lähes yhtä suuri kuin maoriväestön määrä. Wellingtonissa viehättivät lukuisat pienet yksityiskohdat, joilla kaikilla oli oma tarinansa. Kaupunki ei ole vanha, mutta se historia, joka sillä on, on elävästi läsnä kaikkialla. Mietimme, kuinka esimerkiksi Helsinkiin voisi suunnitella samanlaisen kävelykierroksen. Lounaan jälkeen oli vuorossa ilmainen opastettu kierros nykyisessä parlamenttitalossa, joka muodostuu kolmesta eri aikakaudella rakennetusta ja selvästi toisistaan erottuvasta mutta yhdyskäytävillä toisiinsa liitetystä rakennuksesta. Uuden-Seelannin parlamentaarinen järjestelmä tuntui muistuttavan brittiläistä esikuvaansa, vaikka ylähuone onkin lakkautettu; uusiseelantilaiset vierastivat ylähuonetta alusta alkaen, sillä maassa ei koskaan ole ollut varsinaista yläluokkaa. Parlamenttitalon kellarissa oli nähtävissä järjestelmä, jolla rakennus oli eristetty maasta maanjäristysten varalta. Samaa järjestelmää oli käytetty monien muidenkin rakennusten vahvistamiseen. Wellingtonilaiset ovat erikoistuneet tekemään rakennuksistaan paitsi eristettäviä myös siirrettäviä. Te Papa -museon tieltä oli aikoinaan siirretty viereiseen kortteliin kokonainen hotelli. Suomessakin tunnetusta paalutusongelmasta oli esimerkki satamassa, jossa vanhat puupaalut olivat maanneet merivedessä vuosikausia ja niiden oletettiin pettävän jossakin vaiheessa; vahvistaminen edellyttäisi kaupungilta huimia taloudellisia voimavaroja.
Kiinnostava päivä päättyi ilmaiseen Te Papa -museoon, jossa olisi massiivisen kokonsa vuoksi ollut näkemistä ja tekemistä useaksi päiväksi. Museon nimi tarkoittaa 'Meidän paikkaamme' (our place). Museossa oli merkittävä kokoelma mm. jadesta (green stone, pounamu) valmistettuja esineitä sekä maorikulttuuria esittelevää esineistöä. Museossa oli myös yksi maailman suurimmista koskaan pyydystetyistä tursaista. Te Papaa kuvataan paikaksi, joka on enemmän kuin tavallinen museo, se on itse asiassa jonkinlainen Heureka, jossa asioita koetaan muullakin tavalla kuin vain näkemällä. Palasimme hostellille valmistamaan kotiruokaa ja valmistautumaan seuraavien päivien retkille. Tämäkin päivä oli hyvin lämmin, eivätkä pelätyt tuulet juuri häirinneet elämää kaupungissa; jotkut jopa uivat satamassa tai kelluivat vedessä suurten rantapallojen sisällä.
- comments