Toinen vieraserä oli ja meni (25.-28.10.), mutta tekstiä tulee vasta nyt kun uusi (kolmas) erä on jo tullut, ja neljäskin tulee jo alle viikon päästä. Toisin sanoen on ollut vähän kiireitä. Myös koulun puolella.

25. päivä tulivat siis toiset vieraamme, ja voi pojat, mikä juhlapäivä se olikaan! :D Samaisena päivänä 22 vuotta sitten sattui nimittäin syntymään kaksi minulle hyvin läheistä ihmistä, joista toisen kanssa pääsin onneksi tätä päivää juhlistamaan. (Toista varten olen jo laittanut merkinnän kalenteriin ensi vuodelle.) Vielä paremman päivästä tekivät vieraat, Mikaelin äiti ja sisko, jotka olivat valinneet mitä loistavimman päivän saapumiselleen. Illaksi oltiin varattu pöytä johonkin paikkaan, jonka nimeä en enää todellakaan muista, mutta hieno paikka se joka tapauksessa oli. Kävimme myös sunnuntai-iltana yhdessä syömässä, ja nyt joudun harmikseni toteamaan, että kummastakaan paikasta en ottanut ruokakuvia. Erityisesti sunnuntain gulash-lautanen olisi ollut kuvaamisen arvoinen: isolla lautasella muutama valtava klöntti lihaa ja paljon paljon kastiketta. Ilman Mikaelin äitiä olisin päätynyt viettämään iltani kahdestaan tämän jokseenkin barbaarisen lihafiestan kanssa, sillä tarjoilijan hämmästelyistä huolimatta en ymmärtänyt tilata oheissalaattia, leipää, perunoita tms. Mikaelin äiti siis pelasti tilanteen pyytämällä myöhemmin vielä salaatin lihojen lisäksi. Oikeastaan pelkät lihat olisivat olleet määrällisesti jo enemmän kuin tarpeeksi, mutta onneksi vieressäni oli sellainen lautanen, jolle siirretty ruoka katosi aina melkein saman tien! Näin sain ylpeästi tyhjennettyä lautaseni.

Lauantaiaamupäiväksi Mikaelin äiti oli varannut meille liput Spanische Hofreitschulen näytökseen. Spanische Hofreitschule on siis espanjalainen ratsastuskoulu, jonka nimi on peräisin koulun lipizzanhevosista. Kokeneet ratsastajat esittävät toinen toistaan hienompia temppuja, ja jokaisen esityksen välissä yleisö saa kuulla saksaksi ja englanniksi koulun historiasta ja arjesta. Itse nautin esityksestä kovasti, vaikkakin se herätti taas kauhean himon päästä itse ratsastamaan. Lipizzanhevosten tekemät temput olivat selvästi vuosien harjoittelun tulosta, sillä en ole koskaan ennen nähnyt hevosten tekevän vastaavia juttuja. Hieman nautintoa häiritsivät satunnaiset mietteet siitä, oliko esitys hevosille ollenkaan mukava. Kireät suitset ja epäluonnolliset asennot, joihin hevosten piti taipua, vaikuttivat vähän julmilta. Tosin hevoset saivat tempun jälkeen jotain hyvää ratsastajien povitaskuista, eikä yksi hevonen joutunut tekemään yhtä temppua kovin montaa kertaa. Toinen, jonka kärsimyksestä voin olla enemmän varma, oli Mikael, joka ei vissiin fyysisesti pidä hevosista. Raukka aivasteli niin rajusti, että oli pakko välillä poistua salista.

Oltiin aika tarkalleen keskellä, joten nähtiin hyvin joka puolelle. Onneksi oltiin myös korkeimmalla tasolla. Voi vain kuvitella, millaisen tyrskimiskonsertin Mikael olisi alempana pitänyt.

Mies ja hevonen kävelivät viitisen minuuttia ympäri areenaa välillä pysähdellen.

Käytiin viikonloppuna Starbucksissa lukemassa koulujuttuja, ja matkalla näkyi tällainen upea katusoittaja, joka keräsi rahaa kihlasormukseen. Päivän komedia-annoksesta tämä oli kuitenkin vasta alkupala, sillä Starbucksin hulvattomat asiakkaat olivat yksi suurimmista syistä lukumotivaationi puuttelle. Istuimme sellaisella mukavalla sohvalla, josta oli hyvä näköyhteys erään käytävän alkupäähän. Luulen olevani oikeassa, kun veikkasin, että käytävältä löytyy ovet henkilökunnan pukuhuoneisiin ja ehkä johonkin siivouskomeroon. Muut asiakkaat näyttivät olevan hyvinkin varmoja siitä, että käytävällä oli pakko olla ovi vessaan, sillä vaikka edellinen henkilö olisi juuri pettyneenä kääntynyt käytävältä takaisin, meni seuraava heti toiveikkaana kurkkaamaan, josko siellä olisi sittenkin vessa. Itsekin halusin tehdä tyhmän pyörähdyksen käytävälle varmistaakseni teoriani ja kappas vain, perässäni kävelleen miehen oli ihan pakko myös pyörähtää käytävällä, vaikka olin juuri hänen edessään piruettini tehnyt. Siinä oli pitkä tarina lyhyestä käytävästä.

Sunnuntai-iltana haluttiin Mikaelin kanssa tarjota äidille ja siskolle jäätelöt, koska Mikaelin äiti oli maksanut jo niin monta hupia, että ainakin minulle tulee aina sellaisen jälkeen loinen-olo. Jäätelöt oli (harmi kyllä) paljon halvemmat kuin osattiin edes kuvitella, mutta ehkä sitten joulukuussa voimme tarjota jotain vähän hienompaa., Mutta paljon parempaa paikkaa jäätelöjen nauttimiselle ei olisi voinut löytää, sillä lämmin ilta ja erittäin taitavan katusoittajan viulunsoitto tarjosivat juuri sellaisen itävaltalaisen nautinnon, jota kaikissa matkaoppaissa hehkutetaan.