Viikonloppu alkoi Erasmus-bileillä, jotka osoittautuivat 20% Erasmus-bileiksi, 70% latinobileiksi ja viimeiset 10% vieraista kukin voi kuvitella itse. Tapahtuman nimi oli Welcome to Vienna, ja sitä mainostettiin isoilla Erasmus-logoilla, mutta ilmeisesti One Flag Centro Once (kuvassa, joka on muuten niiden fb-sivuilta pöllitty :D) ei vedä Erasmus-ihmisiä puoleensa. Itse syyttäisin etäisyyttä ja muutenkin hyvin epämääräistä sijaintia, sillä en olisi ikinä kuvitellut syrjäisen kerrostalon alakertaan baaria. Paitsi ehkä Otaniemessä.

No, jokatapauksessa oltiin sovittu kahden SoS-orientaatio-ohjelmassa olevan tyypin kanssa, että tavattaisiin suoraan baarissa niiden ohjelman päätyttyä (itse en siis ole tuossa ohjelmassa kun heräsin liian myöhään, joten sieltä ei edes vaivauduttu vastaamaan tiedusteluihin). Näitä kahta ei näkynyt koko iltana, mutta seurasta ei ainakaan ollut pulaa. Tutustuin isoon latinoporukkaan, johon kuului myös baarin omistaja ja siellä soittanut bändi, sain kutsun frisbeegolf-ryhmään (menen ehkä ensi viikolla), pariltakin eri tyypiltä salsaopetusta, kutsun johonkin isompaan latinomusiikki-iltaan ja kaiken lisäksi vielä paljon hienoja tarinoita. Niin, ja joku paikallinen TU-opiskelija tarjoutui vielä pitämään kampuskierroksen. Ilta lukeutuu ehkä elämän 10 parhaan illan joukkoon kaikessa outoudessaan. Yhden saksankurssilta tutun naaman näin, ja juttelinkin sille pitkälti loppuillan ja kotimatkan. Ruotsalainen tuntui niiden kaikkien ulkomaalaisten keskellä jotenkin turvalliselta ja entuudestaan paljon tutummalta, kuin mitä oikeasti oli :D Ilta ainakin todisti sen, että juhlista voi nauttia, vaikkei tuntisi sieltä entuudestaan ketään. Pitää vain olla vastaanottavaisella päällä.

Teksti alkaa valumaan vähän turhan päiväkirjamaiseksi, joten loppuviikonloppu asiallisemmin. Perjantain hullun salsamaratonin jälkeen palauttava viikonloppu tuli tarpeeseen. Ollaan tehty Mikaelin kanssa pitkä lista asioista, jotka pitäisi suorittaa vaihdon aikana, ja viikonloppuna saatiin tehtyä niistä muutama :) Lauantaina vedettiin sellaiset halkaisijaltaan 30cm Schnitzelit Figlmüllerissä, joka mainostaa itseään alkuperäisellä sapuskallaan. Niiden kanssa otettiin suositusten mukaan sellaista tallilta maistuvaa perunasalaattia. Ravintola oli muuten tosi ihana ja viihtyisä, mutta seinät oli täynnä kehystettyjä lehtileikkeleitä, joissa kaikissa kehuttiin paikan Schnitzeliä. Tuulikaapissa se vaikutti hauskalta idealta, mutta syödessä tuijottaisi mieluummin kuvaa vaikka nahkahousuisesta alppijodlaajasta, kuin kymmentä schnitzelartikkelia.

Toinen viikonlopun ruokahetki ja rasti listaan oli Café Centralin Apfelstrudel, joka oli ensimmäinen struudelini ja tortuista kuohkein. Se oli myös niin makea, että puolessavälissä torttua alkoi kaduttaa, ettei ollut ottanut sitä jäätelöllä tai kermavaahdolla, jotka olisivat vähän tasanneet makeutta. Café Central on niin suosittu, että sinne joutui odottamaan varmaan parikymmentä minuuttia, mikä ainakin omalla kohdallani on varmasti ennätys. Paikka oli kyllä odotuksen arvoinen sisältä! Vähän kuin palatsi, joka olisi katettu täyteen pöytiä vieraita varten. Saatiin vielä käytyä 2+ kirkkoa meidän listalta: Stephansdom ja Peterskirche. Stephansdom taitaa olla kaikista Wienin kirkoista kuuluisin, ainakin turistimassoista päätellen. Tämä on myös se kirkko, jonka edessä parveilee aina niitä Mozart-miehiä (ja todistettavasti ainakin yksi nainen!). Se "+" -kirkko oli meidän kodin lähellä sijaitseva, selvästi vähemmän avustuksia saava kirkko. Huonohkosta kunnosta huolimatta myös tämä kirkko oli kaunis ja tunnelmallinen ja ihmiset vaikuttivat syventyneemmiltä hengellisiin asioihin (mikä johtuu varmaan turistien vähyydestä).

Siinä oli viikonloppu, muuta kovin jännää en ole tehnyt. Paitsi että tän päivän kungfukokeilu on vielä mainittava. En ole ihan varma vielä mielipiteestäni, sillä tavallaan pidin seurasta, mutta jotenkin se ei tuntunut lähellekään yhtä kotoisalta tai helposti lähestyttävältä kuin meidän seura (joo, hyvin subjektiivinen kanta). Sali oli tosi pieni, ja aloittelijat ja kokeneet treenasi samaan aikaan. Kokeneilla on muulloinkin treenejä, ja valmentaja sanoikin, että voisin tulla kokeilemaan myös kilparyhmää (pitäisi vaan esittää pari omaa sarjaa sitten perjantaina, hui!). Valmentaja vaikutti hyvin pätevältä ja mukavalta, muista treenaajista en oikein osaa vielä sanoa. Mutta yksi hyvin suuri miinus on se, että salilla ei ole suihkua. Itävaltalaisetkin todistetusti hikoilevat (yksikin mies tiputti koko treenien ajan hikeä matolle kuin litimärkä rätti), joten miksi ei säästettäisi kotimatkan kanssamatkustajia ja asennettaisi liikuntatiloihin paria, ja mieluusti ilmaista, suihkua. Mikaelin salilla esimerkiksi on suihkut, mutta niistä pitää maksaa euro per käyttökerta. Vesi mitä ilmeisimmin muuttu sitä arvokkaammaksi, mitä etelämmäs mennään.