Profile
Blog
Photos
Videos
Tiistaina suunnattiin Aucklandiin posteja hakemaan. Verokortit, auton vakuutukset ja rekistöröinti laput olikin saapunut. Samalla käytiin vielä pankista hakemassa viralliset pankkikortit ja taas tien päälle. Suuntana meillä oli vain etelä :) Hetken ajeltua päätettiin mennä katsomaan millainen se kaikkien surffareiden mieluisa paikka Raglan on. Ajeltiin ihan länsirannikkoa pitkin alaspäin ja päätettiin ennen Raglania jäädä yhdeksi yöksi Port Waikatoon. Oltiin taas camping-alueella, tällä kertaa lamppuöljyn hajuisessa pikkumökissä, kun oli todella huono kelikin. Aamulla oli tarkoitus jatkaa matkaa ja pysähtyä katsomaan Lord of the Ringsin yhtä kuvaus paikkaa joka sattui olemaan lähistöllä. Illalla kuitenkin tavattiin yksi saksalainen poika, jolla oli samat suunnitelmat. Sovittiin, että lähdetään aamulla yhtämatkaa etsimään kuvauspaikkaa.
Aamulla lähdettin 10 maissa liikenteeseen. Saksalainen lähti ajelemaan edellä ja eipä päästy kuin ensimmäiseen risteykseen niin sehän kääntyi jo väärään suuntaan :) pienen harhailun jälkeen hän oli sitä mieltä, että meidän täytyisi näyttää tietä. Ajeltiin jonkin matkaa saksalainen perässä ja ei löydetty mitään kuvauspaikkaan liittyvää. Vedettiin tien laitaan ja saksalainen oli sitä mieltä, että matkalla olleet ihan kivan näköiset kalliot olivat se kuvauspaikka. Se päätti kääntyä ympäri ja käydä vielä uudelleen niitä katsomassa, meitä ne ei ihan niin paljoa kiinnostanut, joten jatkettiin matkaa. Tie muuttuikin todella huonoksi ja meillä meni 15km matkaan noin tuntia aikaa. Oli muuten kuoppaisin ja pomppuisin yleinentie jolla ollaan ikinä ajettu. Sai Nissanikin kokea kunnon off-roadia.
Löydettiin perille Raglaniin ihan hyvissä ajoin. Ajeltiin kylän läpi ja käytiin muutenkin vähän pyörimässä lähistöllä. Meren rantaan eväät syömään ja miettimään mihin mennään yöksi. Ajeltiin takaisin kylälle ja ainosta hostellista kysymään majapaikkaa. Hostelli olikin todella kiva, oli infarapunasauna, spa-allas ja riippumatot sisäpihalla ja yöpaikkakin löytyi. Päätettin jäädää ainakin yhdeksi yöksi ja päästiin illalla saunaankin :) Aamulla keli näytti hyvälle ja päätettiin jäädä vielä toiseksi yöksi samaiseen paikkaan. Lähdettiinkin sitten käymään Bridal Fallseilla, 55m korkealla vesiputouksella, joka oli todella upea. Päivällä käytiin vielä melomassa kajakeilla, joita sai ilmaiseksi lainata hostellilta. Illalla taas saunat ja kylvyt ja olo oli todella hyvä. Tänne täytyy kyllä tulla uudelleen kesemmällä. :)
Seuraavana aamuna jatkettiin matkaa kohti Hamiltonia. Oltiin varattu hostelli 3 yöksi. Kamat hostelliin ja kaupunkia katsomaan. Sää oli aika huono taas ja käytiin vain syömässä ja leffassa (2 Guns). Lauantaina pyörähdettiin Hamilton Gardenissa, ei vielä oikein ollut kaikki kukat heränneet talven jäljiltä, pitäisi varmaan käydä kesällä täälläkin. Illalla mentiin vielä katsomaan Waikato areenalle ITM Cupin rugby ottelua. Vastakkain oli Waikato ja Taranaki. Hirveästi ei itse pelistä ymmärretty, mutta hauskaa oli ja myös ihan pirun kylmä. Waikato muuten voitti 22-14. Tänään sunnuntain kunniaksi käytiin sitten ihan museossa vähän sivistämässä itseämme ja loppupäivä ollaankin suunniteltu vähän jatkoa reissuun. Huomenna taas matka jatkuu…
Ville ja Mari-Eliina
Forty Winks hostel, Room 3
Hamilton
- comments