Ja täällä ollaan taas! Harvinaisesti kirjoitan tätä blogimerkintää koneelleni jo aamulla 10.45 Lindan ollessa ensimmäistä kertaa altaalla aurinkoa palvomassa. Minä totesin, että ilman asianmukaisia rasvoja en tätä vaaleaa ruhoani raahaa vapaaehtoiseen porotukseen. Siinä missä Linda on viime päivinä muistuttanut lähinnä Petteri Punakuonoa, minulla on jo kädet ja naama hohkanneet helakanpunaisina. Ei tässä vielä mistään totaalisesta nahanluomisesta ole pelkoa, mutta en ainakaan vielä näin matkan puolivälin huitteilla viitsi lähteä kärtsäytymään. Kaksi vuotta sitten Miamissa paloin jo niin pahoin, että kaupassakin kai haukuttiin hummeriksi ja kaverit osoittelivat ja nauroivat.

Meillä on check-out tästä hotellista vähän yli tunnin kuluttua, joten erityisen pitkään en tällä kertaa ehdi jaaritella ellen sitten jatka blogia loppuun taas illemmalla. Tällä hetkellä minua kuitenkin harmittaa päivän jäljessä tuleva tahtini, joten yritän kuroa sitä edes vähän kiinni. Toisaalta eilisestä ei ehkä ihan niin paljon riitä kerrottavaa, mutta mielelläni heittäisin mukaan havaintojani myös dubailaisesta arjesta kokonaisuudessaan. Katsotaan, mihin tekstivirta meidät vie!

-

Tiistai alkoi aiemmista päivistä poiketen vajailla seitsemän tunnin unilla. Olimme päättäneet aikaistaa aamujamme, ja tämä oli askel oikeaan suuntaan. Lähdimme hotellilta noin kymmeneltä ja nousimme taas saman tien taksiin... käveltyämme kuitenkin ensin määrätietoisesti hotellin edustalla vartovan samperin suharin ohi (kts. eilinen blogi). Tällä kertaa päätimme reissata Dubain kuuluisille keinotekoisille palmusaarille, jotka on aikanaan rakennettu veden päälle, koska, noh, ne näyttävät siistiltä lentokoneesta katsottuna ja hallitsijasheikillä on aivan liikaa rahaa yli oman tarpeen. Tällä kertaa kysyimme taksissa ennakkoon, paljonko matka maksaisi. Parillakymmenellä dirhamilla eli neljällä eurolla pääsimme matkaan.

Tällä kertaa nousimme taksista palmusaarten Atlantis-nimisen hotellin kohdalla. Atlantiksen hotellialueella oli taas paljon ostarityylisesti kauppoja sekä muutamia eräänlaisia nähtävyyksiä, joihin hotellin asiakkailla oli edullisempi pääsy. Jättimäisen akvaarion tutkiminen, merileijonan suukottaminen ja delfiinien kanssa uiminen kuulostivat jokainen varsin mielenkiintoisilta aktiviteeteilta, mutta korkea hintalappu ei herättänyt yhtä lämpimiä tunteita. Viidellä sadalla dirhamilla olisi päässyt tekemään paljon, mutta meidän budjettimme oli tällä kertaa kympeissä. Vaikka hintataso onkin täällä varsin huokea, oli meillä molemmilla mennyt mania kameran, aurinkolasien ja ylikalliiden taksien kaltaisiin rahareikiin. Ja hei, eihän sitä tiedä, vaikka tänne tulisi elämänsä aikana joskus toistekin!

Nopean Atlantis-visiitin jälkeen lähdettiin kävelemään tienvartta summan mutikassa jonnekin. Hakusessa oli ruokapaikka, mutta horisontissa edessä näkyi lähinnä lisää autotietä ja vasemmalla vettä. Olimme molemmat olettaneet palmusaarta pienemmäksi kokonaisuudeksi, mutta eihän sitä olisi millään palmunmuotoiseksi arvannut ilman tietoa ja kadunvarsikarttojen kuvia. Uskomatonta, miten moinen kokonaisuus oli pystytty rakentamaan keinotekoisesti veden varaan ja saatu näyttämään ihan autenttiselta. Ainoa omituisennäköinen ratkaisu oli, että koko saarta ilmeisesti ympäröi valtavista kivistä koostuva murskakerros. Tätä on helpompi demonstroida myöhemmin kuvin, mutta käytännössä hiekkaisan rantaviivan sijasta reunalla oli matalan muurin lisäksi tuhansia ja taas tuhansia kivenjärkäleitä.

Kävely lämpimässä ilmassa alkoi pian tympiä, sillä nälkä ja jano rupesivat vähitellen haittamaan näköä. Melkein. Hienoiseksi pelastukseksemme löysimme vuokrapyöräpisteen, josta otimme fillarit allemme. Pyörän sai puoleksi tunniksi käyttöön 15 dirhamilla (3 eurolla), kunhan ensin syötti luottokorttitietonsa ja puhelinnumeronsa. Aikansa sen aparaatin kanssa sai kikkailla, mutta kohta sitä kiidettiin kaksipyöräisillä pitkin kapeaa kävelytietä. Meidän kanssamme samaan aikaan oli vuokrausjärjestelmää ihmetellyt myös hieman vanhempi pari, joka kuitenkin oli luovuttanut ja päättänyt luottaa apostolinkyytiin. Tuntui palkitsevalta saada heidät pian kiinni, ja muutama mukava sanakin siinä sitten vaihdettiin järjestelmän toimivuudesta.

Linda ehdotti ystävällisesti minulle pyörien vaihtoa, sillä minun omassani ei satula suostunut nousemaan, mikä oli meikän 181-senttiselle varrella aika ikävää. Ei sillä, ei Lindan 170-senttinen varsikaan erityisen paljon voinut nauttia matalasta satulasta, mutta näillä mentiin. Pyörät alla viilettäminen oli ihan mukavaa vaihtelua, mutta takalistohan siinä kovalla satulalla kipeytyi. Ylitimme yhden sillankin ylämäkeen autojen ajaessa ihan kapean kävelytiemme vieressä.

Kauhuksemme tulimme tuskaisan pyöräilyn päätteeksi umpikujaan. Palmusaaren päässä oli vain pari hotellia ja ei paljon muuta. Lannistuneina jouduimme kulkemaan vähän matkaa takaisin päin, jotta saimme palautettua polkupyörämme lähimpään vuokrauspisteeseen. Seuraavaksi meillä oli hakusessa taksi, mutta sellaisen saaminen moisella syrjäseudulla osoittautui hankalaksi. Raskaana oleva Linda tahtoi viereiseltä hotellilta juotavaa, mutta ei siellä sisällä oikein näkynyt juuri muuta kuin taatusti hotellin vieraille tarkoitettu kalliinoloinen pitopöytä. Jatkoimme kävelyä jokusen tovin, kunnes ehdotin, että jäisimme passiin pitkän sillan päähän, sillä siltä ei yksikään taksikuski meitä varmasti poimisi. Yllättäen pelastus saapui taksin muodossa hyvinkin pian ja pääsimme viimein pois pahasta. Suunnaksemme otimme Ibn Battuta -ostoskeskuksen, ja matkan hinnaksi kuski lupaili 40 - 50 dirhamia (8 - 10 euroa).

Pitkän pitkä matka maksoi lopulta 40,50 dirhamia, ja minä kehuin ajajaa oivallisen hyvästä veikkauksesta. Maksoin vielä 1,5 dirhamia (0,30 euroa) tippiäkin, minkä jälkeen aloin miettiä, että olisihan sitä vaikka vitosenkin voinut vipata. Ibn Battutassa ruokailtiin Flippin' Pizza -nimisessä paikassa, jonka listalta löytyi kaikenlaista pizzasta pastaan. Meidät asiakkaiksi sai ilmainen maistiainen lafkan ulkopuolella. Sisälläkin ruoka maittoi ja palvelu pelasi, mutta meidän lisäksemme iso ravintola oli varsin autio. Seinällä oli upea iso skriini, joka näytti kuvaa New Yorkin Times Squarelta, jossa puolestaan oli "Now Flippin' in Dubai" -mainos. Kysyin asiasta henkilökunnalta lisää, mutta he kertoivat, että kyseessä oli nauhoite. Hieman epäselväksi jäi, oliko pulju tosiaan kuitenkin joskus pitänyt moista "mainosta" Nykissä asti. Koska kyseessä vaikutti olevan ketju, en pitäisi tätä edes täysin mahdottomuutena.

Ibn Battutasta tarttui mukaankin monenlaista: minulle uudet edulliset sandaalit sekä kannettava Sega Megadrive -konsolisysteemi ja Lindalle uudet bikinit ja satunnainen lastenvaate...

(Ei tätä paljon olisi ollut enää luvassa, mutta nyt on pakko jo check-outata! Eipä siinä tosin, te lukijathan näette vain valmiin version, mutta on ihan kiva kertoa, missä jaksoissa tämäkin on kirjoitettu!)

Jaa, täällä sitä ollaankin nyt uloskirjautuneina kirjoittamassa tätä blogia loppuun! Ei minulla enää oikein ollutkaan muuta kerrottavaa, kuin että Ibn Battutassa oli yllättäen kanadalaisketju Tim Horton'sin pullaravintola! Pakkohan sieltä oli Toronton-matkallani 2007 ihastuttanut Honey Cruller ostaa ja tarjota Lindallekin. Minä tykkäsin, Linda ei ihan niin paljon.

Ennen Ibn Battutasta poistumistamme meinasimme mennä ex temporena keilaamaan, mutta se olisikin ollut yli kymmenen euroa hengeltä. Kolusimme kuitenkin ostarin läpikotaisin ja löysimme Geant-nimisen valtavan Prisman tapaisen ruokakaupan! Hemmetti, sisällä minut valtasi harvinainen, konfliktoitunut fiilis. Kaikki oli niin halpaa, että rahantuhlaus tuntui oikeutetulta melkein minkä vain tuotteen kohdalla. Kaiken maailman pullaa ja herkkuja tuli ostettua, vaikka tänään (spoiler alert) osan kohtalosta päätettiin, että heitetään roskiin. Esimerkiksi herkulliset viinerit olivat Suomeen verrattuna noin kolme tai neljä kertaa halvempia, mutta niitä myytiin sen verran kerralla, että ei niitä parannut (voiko tuota sanaa taivuttaa noin) niin paljon syödä. Limppariakin tuli ostettua aika paljon, sillä tällä kertaa hinta oli niinkin alhainen kuin 2 dirhamia puolen litran pullosta (0,40 euroa!!!). Lisäksi ostin uudet pitkät uimahousut (n. 4 e), neljät sukat (3 e), kauniit uudet shortsit (3 e) ja tyylikkäät uudet farkut (4 e). Jotain tuollaista, en nyt ihan tarkasti noita hintoja muista! Halvalla kuitenkin lähti ja mieluusti olisi ostanut enemmänkin!

Hotellille matkattiin tällä kertaa metrolla, joka lähti aika läheltä ostaria. Olemme ehkä vähän liikaakin matkustaneet taksilla, vaikka metrolla kulkeminen on vieläkin halvempaa. Nyt matkaa kertyi vaikka kuinka monta pysäkkiä, mutta hinta oli silti alle euron. Metrokulttuurista sen verran, että täällä on ilmeisesti joka metrossa omistettu naisille yksi sellainen vaunu, jonne miehillä ei ole asiaa. Minut häädettiin juuri tällaisesta vaunusta heti alussa yhden matkustajan toimesta (sori huono suomi). "This is the women's section", nainen sanoi minulle perusvakava ilme kasvoillaan ja käsillä miedosti hushussutellen.

Hotellissa kävimme vielä pikaisesti tahoillamme saunassa. Vaikka menimme lähes sulkemisaikaan, henkilökunta oli ystävällistä ja kehoitteli ottamaan aikamme. Myöhemmin kävin vielä lyhyen keskustelun saunatiloja katsomaan tulleen työntekijän kanssa. Kun vastailin hänen kysymyksiinsä olevani Suomesta, hän alkoi puhua minulle Nokiasta ja siitä, kuinka kännykät kai nykyään tehdään Kiinassa. Ihan hyvin aasialaiselta, että tiesi ylipäätään jotain kotimaastamme.

Sepä eilisestä! Nyt blogi verkkoon ja matka toiselle hotellillemme alkakoon! Kello on nyt 12.35.