Profile
Blog
Photos
Videos
Moikka moi taas! Tänään turisen teille maanantaista ja vielä tästä tiistaistakin, jos vain jaksan. Kello on nyt 23.47 ja taas ollaan vähän myöhään koneen ääressä. Pidemmittä pälätyksittä siirrytään siis itse asiaan!
Maanantai aloitettiin taas joskus yhdentoista aikaan, eli edelleen olisi aamujen aloituksissa lindaamista (vastineeni "petraamiselle"... miettikää hetki, jos ei heti raksuta). Tällä kertaa meillä oli luvassa jopa ennalta bookattua ohjelmaa, sillä Lindan perhe oli varannut meille helmikuisen syntymäpäiväni kunniaksi niin sanotun Afternoon Tean eli iltapäiväteen maailman ainoassa 7 tähden hotellissa, Burj al Arabissa. Ökyisän teehetkemme ajankohta olisi 16.30, joten sitä ennen meidän piti kuluttaa aikaa toisaalla.
Dubain huokeaan taksikulttuuriin ihastuneina hyppäsimme heti hotellin pihalla pirssin takapenkille. Kerroimme halustamme päästä jonnekin lähelle Burj al Arabia ja päädyimme puhumaan myös päivämme aikataulusta. Taksityypit alkoivat heti kauppaamaan jotain muutaman tunnin kierrosta, jonka aikana meille näytettäisiin nähtävyyksiä ennen iltapäiväteetämme. Onneksi en epäillyt kysyä hintaa, sillä kamalan kallishan tuo räätälöity paketti olisi ollut. Muutenkin nämä dubailaiset puhuvat englantia hieman kuin intialaisittain murtaen, mikä etenkin kaupustelutilanteissa pistää kuumottamaan, kun ei ihan täysin meinaa tietää, mistä on maksamassa ja mitä. Kieltäydyimme kohteliaasti kaupunkikierroksesta ja totesimme haluavamme vain rannan ja Burj al Arabin läheisyyteen. Noh, samperin suhari kyni meiltä matkasta joka tapauksessa jotain 50 dirhamia (10 euroa), mikä tuntui täkäläisellä hintatasolla ryöväykseltä. Päätimme saman tien, ettemme enää hyppäisi hotelleiden edestä takseihin emmekä etenkään sellaisiin, joissa ei ole taksikylttejä katolla. Ilmeisesti ne eivät kuulu samoihin valtion operoimiin takseihin, vaikka eivät taatusti mitään pimeitä olekaan.
Taksi tipautti meidät kyydistä Wild Wadi -nimisen vesipuiston edessä. Tällä kertaa aurinko porotti kenties kuumempana kuin koskaan reissumme aikana, eikä vesipuistossa vierailu olisi ollut pöllömpi idea, jos olisi ollut aikaa sekä uimakamppeet mukana. Tällä kertaa ei ollut kumpaakaan, joten kuvaussessioiden jälkeen lähdimme etsimään apetta satunnaisista suunnista. Burj al Arab näkyi jo lähellä, ja sinne johti pitkä tie, jonka edessä oli rajanylitystyylinen asiointipiste ja puomi. Tai jotain... Hemskutti, että piti pohtia tuota edellistä virkettä hetki! Pointtina oli kuitenkin se, että olivat tehneet selväksi, ettei pelkillä turisteilla ollut asiaa hotellin lähistölle tai liepeille.
Seuraavaksi saavuimme Madinat-nimiseen sisäbasaariin, jossa myytiin itämaisia mattoja, matkamuistoja, vaatteita ja, noh, mitä nyt voisi aasialaiselta ostarilta olettaa. Ulkona oli kerrassaan upeat maisemat, jotka toki ikuistimme kameroillamme. Myös lounasta nautimme Madinatissa vihreän veden vieressä ulkoterassilla. Miellyttävä kokemus, etten sanoisi! Jälkiruuaksi hankin minulle vielä kanelista Cinnabonia ja tarjosin toki Lindallekin... Pakko syödä vielä kun voi!
Miellyttävän Madinatin jälkeen meillä oli vielä pari tuntia ennen h-hetkeämme (siis teehetkeämme... vai t-hetkeämme...), ja päädyimme lepuuttamaan jalkojamme pienelle ruohoalueelle autoteiden kupeeseen. Minä otin nokoset ja Linda pelasi iPhonella Fading Fairytales -roolipeliä, jonka kanssa meikämandoliinillakin on rasvaiset näppinsä pelissä. Kun heräsin, Linda pyysi ottamaan kuvia itsestään, mutta ei lopulta innostunut kädenjäljestäni. Luvassa oli typerä kina, jonka jälkeen päätettiin, että nyt vähän myönteisempää ääntä kelloon. Kävimme Madinatissa vessassa, ja minä myttysin shortsit reppuun ja vedin tummanpuhuvat farkut ylle, koska 7 tähden hotellin pukukoodi oli smart casual, eli aika lailla kauluspaita ja farkut.
Matka Burj al Arabille taittui sulassa sovussa. Tuntui hienolta tepastella pitkän tien päähän, kun valtava rakennus säilyi näköpiirissä ja kasvoi hieman joka askeleella. Jannen ja myös muiden blogiseuraajien iloksi räpsittiin taas tuhottomasti kuvia, jotka toivon saavani blogiinikin pian. Hotellin edustalla oli takseja ja muun muassa David ja Victoria Beckham. Okei, hieman juksasin, mutta niin Beckhamien kuin monien muidenkin silmäätekevien tiedetään toisinaan asustelevan Burj al Arabissa. Jokunen seurapiiri-ihmisen näköinen naikkonen siellä pihalla ainakin pööpöili.
Kuten veljeni meille näyttämässä dokumentissakin oli näkynyt, maailman ainoassa 7 tähden hotellissa oli sangen mageeta. Hervottomasti tilaa, isoja akvaarioita, kullattuja pylväitä ja kirjavia mattoja siellä täällä! Ehkä erityisen vaikuttava oli kuitenkin eräänlainen suihkulähde, jossa vesisuihkut hyppivät ilmassa iloisesti kuin pintaan happea haukkaamaan tulleet kalat. Tästäkin tilasta otimme jonkin verran kuvia, mutta ylempänä etenkin videokuvaus oli kiellettyä, koska sen ilmeisesti koettiin häiritsevän ökyhotellin asiakkaita. Respalikka otti meidät käytävän päässä vastaan liukuportaiden jälkeen. Matka niin sanottuun Sky View Bariin taittui (helkkari, mitä muuta matkat voivat tehdä kuin taittua?) varsin vikkelellä hissillä, joka aiheutti herkille korvillemme pienoisen lukkiutumisenkin.
Sky View Barin tarjoilijat olivat ystävällisiä ja nopeita, mutta edelleen puhuttua kieltä oli hieman hankala ymmärtää. Iltapäivätee tarkoitti oikeasti useita pieniä ruokalajeja ja pikkuherkkuja, joista jokainen oli kyllä ihan mukiinmenevä. Varsin prameat olivat lukaalin näköalatkin, ja alhaalla avautuva Dubai oli kuin pienoismalli vain. Jokunen kuva saatiin tuoltakin, ja jopa henkilökunta tarjoutui niitä lopulta meistä ottamaan. Linda sai vielä naisena jonkin pienen herkkulaatikon mukaan. Minä puolestaan join tuolla annoksiimme kuuluvat kaksi lasia shampanjaa, koska Lintsu ei raskaana luonnollisesti voinut ottaa. Shampanja oli taatusti jotain hyvin kallista laatua, mutta enpä olisi sitä sellaiseksi osannut tunnistaa. Harjaantumaton kai olen tällaisissa asioissa, mutta eipä sen puoleen tule alkoholia juuri nykyään juotuakaan.
Burj al Arabin jälkeen päätimme taas kääntää nokat kohti Dubai Marina Mallia, jossa edeltävän päivän Musicology-bändin oli määrä keikkailla jälleen samaan kellonaikaan. Muutenkin kello oli Burj al Arabin alueelta poistuessamme jo 18.30, joten uusille kohteille ei olisi aikaa ja pian oli jo pilkkopimeää. Dubai Marinaan oli kyltin mukaan muistaakseni 2540 metriä matkaa. Kävelymatka tuntui kuitenkin likipitäen loputtomalta, kunnes tajusin, että 2540 metriä oli tosiaan ollut matkan pituus Dubai Marinan alueelle, ei Dubai Marina Malliin. Matkalla pääsimme ihastelemaan kahta horisontissa näkyvää Empire State Buildingia, tai siis ilmiselviä kopioita New Yorkin vastaavista ikonisista rakennuksista. Lisäksi pääsin intoilemaan siitä, kuinka näin erään kaukana olevan valaistun tekstin operoiduilla silmilläni paremmin kuin Linda, jolla hänelläkin on todellinen haukankatse!
Noin tunnin kävelyn kohdalla pelästyimme lähes kuoliaiksi nurmella hyppeleviä jäniksiä! Tai no, Linda pelästyi jäniksiä ja minä pelästyin Lindan pelästymistä. Linda tahtoi paljon kuvia söpöistä jäniksistä ja jaksoi vaahdota niistä piiiitkään. Hah, olimme juuri nähneet kaksi Empire State Buildingiä ja olimme muutenkin niinkin upeassa paikassa kuin Dubaissa, mutta Linda keksi vouhottaa muutamasta piskuisesta jänöjussista! Naiset... Noh, mutta totuuden nimissä todettakoon, että Lindan kiihko oli kyllä varsin sympaattista ja mukavaa seurattavaa. Viihdyttävää oli myös, kun Luxemburgista kotoisin oleva Linda päivitteli pupujen ilmaantumista kutsuen niitä "yllättäen ilmestyneiksi, hyppiviksi montuiksi". Linda ei siis käytännössä erottanut monttu-sanaa "kumpareesta", ja tästä saatiin naurunaihetta, vaikka oltiinkin Dubain yössä lähes keskellä ei mitään.
Lopulta kiidettiin taksilla Marina Mallille, jonne olisikin ollut vielä runsaasti matkaa, ja jossa Musicology aloitteli juuri sopivasti soitantaansa. Tällä kertaa näimme koko keikan, mutta ei se ollut kyllä yhtään edellistä pidempi, vaan olimme ilmeisesti viimeksikin sattuneet paikalle kreivin aikaan. Tällä kertaa settilistalla oli muutama Pricetagin ja I Will Surviven kaltainen cover-biisi, joista en ihan niin innostunut. Siitä kuitenkin olin innostunut, että me kaksi olimme viimein päässeet yli väsymyksestämme ja kinastelustamme ja olimme jälleen hyvää Jouni & Linda -pataa. Parina edellisenä päivänä oli ollut hieman nahisteluherkempi fiilis, eivätkä Lindan raskaushormonit ja minun ahdistushäiriöni varmasti olleet auttaneet asiaa. Nyt oli kuitenkin taas hyvä olla ja olimme saaneet kaksikkomme toimimaan kunnolla. Pitkillä matkoilla stressi ja kokovuorokautinen yhdessäolo voi usein olla raskasta, mutta nyt kaikki oli taas alkanut kulkea. Unillekin päästiin halvan taksimatkan jälkeen lähes kohtuuaikaan, vaikka blogaaminen haukkasikin taas palan aikataulustamme.
Nyt kello onkin jo 1.38. Melkein kaksi tuntiako tätä tuli kirjoitettua, vaikka välillä jubailtiinkin tässä välissä vähän Lindan kanssa. Nyt Linda on kuitenkin jo aulassa pistämässä omaa blogiaan internetin aalloille, joten sinne suuntaan seuraavaksi minäkin! Se on siis moronääs ja palataan tiistaista kertomiseen heti huomenissa!
- comments