Profile
Blog
Photos
Videos
Perjantaina lähdettiin siis yöbussilla kohti Moreliaa. Meitä oli minä, Camille, Jackie, Alex, Corinne, Steven ja Camillen kämppis. Ykkösluokan bussit on täällä todella hyviä, joten sain nukuttua melkein koko 12 tunnin matkan. Morelia on aivan älyttömän kaunis kaupunki. Sen keskusta on yksi Unescon maailmanperintökohteita ja sen myös näkee katukuvasta. Kaikki talot on peräisin 1500-luvulta ja melkein joka kadunkulmassa on kirkko.
Lauantaina ei tehty mitään erikoista. Kierrettiin keskustaa ja käytiin Mercado de dulcesissa, eli markkinoilla, jossa myytiin kaikkia paikallisia karkkeja. Osa niistä oli vähän omituisia mun makuun, kuten kaikki chilillä maustetut hedelmäsötköt. Mut onneks osa oli ihan sairaan hyviä ja ostin niitä kotiin kans. Kaupungilla törmättiin yhteen saksalaiseen pariskuntaan, jotka oli ostanu pienen asuntovaunun ja reissannu ympäri Amerikkaa jo 7 kuukautta. Niitten tarkotuksena on reissata 1.5 vuotta ja sit mennä takas Saksaan ja alottaa opinnot. Toi ois ihan kiva tapa viettää välivuosi jos rahaa vaan riittäis. Illalla mentiin paikalliseen yökerhoon, joka oli sinänsä vähän pettymys. Musa ja porukka oli jees, mutta kaikki oli jotenki vähän väsähtäny edellisen yön matkustamisesta, joten lähettiin aikasin hostellille nukkumaan.
Sunnuntaina käytiin hienolla aamiaisella Plaza de las Rosasilla. Kuten Dia de los Muertosina kuuluu, söin aamiaiseksi muun muassa Pan de Muerten, joka on meksikolainen leivos (myydään Dia de los Muertosin aikaan), joka muistuttaa vähän munkkia. Aamiaisen jälkeen pyörittiin vähän lisää kaupungilla ja päädyttiin siihen tulokseen, että meidän ei kannata olla Morelian keskustassa su-ma yötä, jolloin juhlitaan itse Noche de los Muertosia. Varattiin autokyyti läheisimpiin pikkukyliin ja mentiin takaisin hostellille nukkumaan pariksi tunniksi, sillä tarkoitus oli valvoa koko seuraava yö. Illalla seiskan aikaan hypättiin minibussiin ja lähdettiin ajamaan kohti Tupataroa.
Bussikuski kertoili meille matkalla kaikkia tarinoita alueen inkkareista, Meksikon historiasta ja Dia de los Muertosista. Dia de los Muertosina siis juhlitaan edesmenneitä sukulaisia monin eri keinoin. Kuolleitten perheet yleensä rakentavat koteihinsa alttarin, johon laitetaan kuva edesmenneestä, hedelmiä, leipää, kukkia ja muita lahjoja kuolleelle. Uskomuksiin kuuluu, että Dia de los Muertesina kuollut palaa perheen pariin juhlimaan ja viettämään aikaa yhdessä. Alttareilla on aina myös keltaisia kukkia. Uskomuksiin kuuluu, että keltaiset kukat auttavat kuollutta löytämään takaisin kotiin yön pimeydessä, sillä keltainen on myös auringon väri. Perhe saattaa myös soittaa aina silloin tällöin kelloa, jotta kuollut kuulee sen ja hänen on siten helpompi löytää kotiin.
Ensimmäinen paikka, jonne saavuimme, oli kaupunki nimeltä Cuanajo. Siellä vanhat intiaaniuskomukset on vahvasti sekoittunut länsimaisiin tapoihin, mutta kuolleitten juhliminen on yhä yksi tärkeimmistä juhlapyhistä vuodessa. Cuanajossa pääsimme kolmeen eri juhlaan mukaan. Ensimmäisessä paikassa heti kun saavuimme sisään, pieni intiaaninainen tuli tarjoamaan meille omituisen näköistä höyryävää juotavaa. Juoma on nimeltään atole ja se on tehty maissista, vaniljasta, kanelista ja siihen voi lisätä myös suklaata tai hedelmiä. Juhlat oli isolla pihalla, jonka keskellä oli tanssilattia, diskovalot ja järkyttävän kokoiset kajarit. Talon nurkassa oli suuri alttari, joka oli rakennettu nuorelle perheen tyttärelle. Alttarin edessä oli paljon hedelmiä ja kukkia sekä ihmisiä tuomassa lisää lahjoja kuolleelle. Kun olimme ehtineet vähän maistelemaan atolea, kaksi naista toi meille lisää syötävää. Kyseessä oli Meksikolainen perinneruoka tamale. Tamale on maissista tehty leipänen, jossa voi olla täytteenä melkein mitä vaan. Tamale kypsennetään höyryttämällä maissinlehden sisällä ja se syödään kuumana. En tiedä näytettiinkö me nälkiintyneiltä vai mitä, mutta naiset päätti antaa meille jokaiselle pussillisen tamaleja syötäväksi. Heti tämän jälkeen yksi mies tuli taas höyryävän tarjottimen kanssa meitä kohti. Hän tarjosi meille höyryävät snapsit, jotka oli myös tehty maissista ja jostain alkoholista, todennäköisesti tequilasta. Tässä vaiheessa mulla oli kädet niin täynnä syötävää, että oli pakko mennä istumaan alas ja syömään.
Seuraava koti ei ollut ihan niin äänekäs ja ahdistava kuin ensimmäinen. Koti oli paljon pienempi ja kodikkaampi sekä ruoka oli parempaa kuin ensimmäisessä paikassa. Meille tarjottiin taas atolea ja tamaleita heti kun päästiin sisään, eikä kehdannut olla ottamatta, vaikka kaikkien taskut vielä pullotti tamaleja edellisestä kodista. Me oltiin tyttöjen kanssa ostettu karkkeja tuliaisiksi ja tässä kodissa oli iso kasa lapsia, joille ne näytti maistuvan. Edellisen kodin alttarille me tuotiin iso kasa kukkia, joten tähän kotiin annettiin suurin osa karkeista. Me vierailtiin vielä yhdessä kodissa, joka oli aika saman tapainen kuin koti numero kaksi. Myös siellä meille tarjottiin atolea ja tamaleja heti kun istuttiin alas. Tässä vaiheessa olin jo niin täynnä, etten pystynyt syömään kuin yhden tamalen ja vain vähän atollea. Paikalliset ihmiset oli todella vieraanvaraisia ja iloisia, että haluttiin tulla juhlimaan heidän kanssaan. Oli ihan liikuttavaa kuinka avokätisiä he olivat, vaikka perheet itse olivat selvästi äärettömän köyhiä. Talot oli huonosti rakennettuja ja suurimmalla osalla oli vain yksi huone jakaa koko perheen kesken.
Seuraava matkakohde oli Patzcuaron hautausmaa. Siellä oli paljon ihmisiä syömässä ja viettämässä aikaa hautojen äärellä. Jokainen hauta oli peitetty kukilla, kynttilöillä ja ruualla. Siellä oli jopa vähän vaikea kävellä, kun kukkia ja ihmisiä oli joka puolella. Hautausmaa oli aivan uskomattoman kaunis ja ihmeellistä oli, kuinka ihmiset oikeasti pitivät hauskaa, vaikka päivän ideana onkin juhlia edesmenneitä ystäviä ja sukulaisia. Tämän jälkeen mentiin Patzcuaron satamaan syömään myöhäinen illallinen. Kello oli n. 12 yöllä ja oli aivan pirun kylmä. Ruoaksi sai valita kanakeiton tai tamaleja sekä atolea. Ei varmaan ole vaikea arvata kumman valitsin. Ravintolan atole oli kyllä aivan sairaan hyvää. Siihen oli lisätty kait guavaa, joka teki siitä vähän makeampaa. Syömisen jälkeen lähdettiin ajamaan pienellä veneellä kohti Patzcuaron järven keskellä sijaitsevaa pientä saarta.
Patzcuaron ympäristö on tunnettu intiaaneistaan. Purepecha-heimo on vielä tänäkin päivänä yksi vahvimmista intiaanikulttuureista Meksikossa ja heimon jäsenet puhuvat espanjan lisäksi edelleen omaa kieltänsä. Saarella oleva hautausmaa oli taas älyttömän kaunis ja koristeellinen, muttei yhtään niin yliampuva kuin ensimmäinen hautausmaa. Ihmiset lauloivat ja söivät haudoilla ja sen lisäksi melkein jokaisen haudan vieressä oli joku nukkumassa. Kello oli tähän aikaan n. 4 yöllä ja hautausmaa oli täynnä väkeä. Viereisen kirkon kellot soivat melkein taukoamatta ja lapsia juoksenteli leikkimässä maissipellossa. Noin puoli kuuden aikaan aamulla lähdettiin Patzcuarosta ajamaan takaisin Moreliaa kohti. Tultiin hostellille joskus seittämän aikaan ja oli ihana päästä nukkumaan lämpimään sänkyyn, kun oli koko yön pallelut.
Noche de los Muertos (niin kuin intiaanit sitä kutsuvat) oli aivan mieletön kulttuurikokemus. Kuolema ajatuksena käsitetään täällä aivan eri tavalla kuin länsimaissa. Intiaanit uskovat, että elämä maan päällä on vain hetki ajassa ja että kuoleman jälkeen elämä jatkuu eri paikassa. Intiaanit eivät usko mihinkään helvetin tapaiseen, joten kuolema itsessään ei ole pelottava asia. Kuolleet ystävät ja sukulaiset eivät myöskään jätä perhettä taakseen, vaan kerran vuodessa (Dia de los Muertos) he palaavat tapaamaan perheitään ja ystäviään.
Maanantai-aamuna nukuttiin sitten vaan pari tuntia, jonka jälkeen lähdettiin kaupungille syömään aamiaista. Syötiin taas pan de los muertosia ja sen lisäksi gaspachoa, joka on paikallinen hedelmäsalaatti. Siihen laitetaan hedelmiä, maissia, chiliä ja juustoa. Kuulostaa ihmeelliseltä, mutta on oikeastaan aika hyvää. Aamiaisen jälkeen käveltiin vähän keskustan ulkopuolella oleville markkinoille ja hengailtiin kaupungin suurimmassa puistossa. Aurinko paistoi ja oli älyttömän kuuma. Melkein myöhästyttiin bussista takasin Monterreyhin, koska muistettiin lähtöaika väärin. Onneks täkäläiset taksikuskit on suhteellisen yllytyshulluja ja onnistuttiin ajamaan normaalisti 25 minuuttia kestävä taksimatka noin kadeksaan minuuttiin. Bussimatka takasin meni ihan yhtä hyvin kun matka Moreliaan. Sain nukuttua tarpeeksi ja bussissa tuli hyviä leffoja. Kaiken kaikkiaan oli erittäin kultturelli viikonloppu ja taas tuntuu siltä, että ois ollu kuukauden pois Monterreystä. Jos on Dia de los Muertosin aikaa Meksikossa, niin kannattaa ehdottomasti vierailla Michoacanin maakunnassa ja Patzcuarossa. Meininki on ihan erilainen, kuin suurissa pohjoisissa kaupungeissa (kuten Monterrey), joissa juhlitaan vaan jenkkien tyyliin Halloweenia.
- comments