Profile
Blog
Photos
Videos
Nyt on palailtu lomilta ja päästy takaisin arkeen. Matka oli aivan sairaan kiva! Nähtiin mielettömästi ihania paikkoja ja kerättiin kokemuksia. Matkaseurana mulla oli Eeva, Jaqcie ja Bec. Monterreysta me lennettiin ensin Villahermosaan, Tabascoon. Siellä meillä oli joku 8 tuntia aikaa kierrellä paikkoja ja päätettiin mennä ulkoilmamuseoon, joka oli samalla myös eläintarha. Elukat oli hauskoja niin kuin aina. Varsinkin sellaset vapaana liikkuvat nelijalkaset ja pitkänenäset elukat, joita vilisti siellä tosi paljon. En tiiä mikskä niitä kutsutaan, joten me ristittiin ne kaikki nimellä Buddy. Käveltiin Villahermosan jokirantaa loppuaika mikä meillä oli ennen kuin bussi kohti Guatemalan rajaa lähti. Villahermosa ei todellakaan ole hermosa (kaunis). Todella ruma kaupunki, ainoastaan jokiranta ja se ulkoilmamuseo olivat todella kauniit. Bussimatka Tapachulaan oli sairaan pitkä ja saavuttiin rajakaupunkiin joskus 3 aikaan yöllä. Venailtiin bussiasemalla kunnes aurinko oli noussut ennen kuin lähdettiin ylittämään rajaa, sillä kaikki oltiin kuultu, että rajan ylittäminen pimeän aikaan on liian vaarallista. Iitse rajan ylittäminen oli todella mielenkiintoista. Otettiin ensin taksi lähemmäs rajaa, josta otettiin mopotaksit immigration officeen. Oli suhteellisen pelottavaa odotella mopotakisen saapumista kun koko kylä oli täynnä porukkaa, eikä kukaan oikein suostunut puhumaan meille tai auttamaan, niin kuin yleensä Meksikossa. Muuten rajan ylitys toimi kyllä ihan hyvin, eikä visojenkaan kanssa tullut mitään ongelmia. Ensimmäinen matkakohde Guatemalan puolella oli Lago Atitlan, joka on iso järvi, jonka rannoilla on monia pikkukyliä, jotka on lähinnä intiaanien asuttamia. Matka Atitlaniin oli (taas sairaan pitkä) ja jouduttiin vaihtamaan bussia pariin kertaan. Paikalliset chicken busses on suhteellisen mielenkiintoinen kokemus itsessään, sillä ne on aina täynnä ja matkassa on mukana mitä ihmeellisemmän näköstä ja olosta porukkaa. Saavuttiin vihdoin järven rannalle ja päätettiin asua kylässä nimeltä San Pedro.
San Pedro on todella mukava kylä ja siellä oli ihan yllättävän paljon turisteja. Meijän hostelli oli aivan sairaan halpa (n.2,5e/yö) ja ihan suhteellisen mukavakin. Perhe joka omisti sen oli älyttömän mukava ja vaikka meidän huoneessa ei toiminut lämmin vesi ja suihkusta sai sähköiskuja, eikä vessassa ollut ovea, viihdyttiin siellä oikein hyvin. Ensimmäisenä päivänä lähdettiin ratsastamaan ympäröiville vuorille. Oli todella kivaa kattella maisemia hepan selästä. Aurinko porotti ihan täydeltä taivaalta ja hepat oli kilttejä. Matkalla nähtiin villijä kahvipensaita ja luonto muutenkin oli aivan uskomattoman kaunista. Takastulomatkalla saatiin jopa laukata heppojen kanssa vähän matkaa. Haha, niin ja Jacqien heppa Monica oli aivan rakastunut mun heppaan ja se oli hurjan söpö kun se seuras ja kiehnäs sitä koko ajan. Seuraavana päivänä otettiin vene viereiseen kylään, jossa on järven isoimmat markkinat. Ostettiin hulluna tuliaisia itsellemme ja kaikille muillekin, mutta rahaa ei edes mennyt paljoa. Oli hyvä että monet kaverit oli viime semesterinä käynyt jo Guatemalassa, että tiedettiin ostaa isoimmat guatemalajutut tuolta markkinoilta. Viimeisenä päivänä vuokrattiin rannasta kajakit ja melottiin järven toisella puolella olevalle biitsille. Ranta ei ollut mikään perus turistien vallottama aurinkohelvetti, vaan lähinnä pieni ja jokseenkin kivinen ranta, jossa paikalliset intiaanit pesi viikon pyykit. Oli hauskaa ottaa aurinkoa ja katsoa vierestä kun yksi perhe (äiti ja n.5 lasta) pesi monta tuntia vaatteita. Varsinkin kahdella nuorimmaisella tytöllä (iät n. 4 ja 6v.) oli varsin hauskaa matkia meitä neljää länkkäriä, kun me vaan maattiin siellä ja luettiin kirjoja. Ne varmaan ei yhtään tajunnu että mitä ihmettä me tehdään niitten pyykkirannalla. Illalla vuokrattiin kapungin "kylpylästä" thermal spring -kylpy, joka oli siis palju, jossa oli lämmintä vettä. Ostettiin pullo yllättävän hyvää tequilaa ja hengattiin paljussa monta tuntia. Oli ihan superhauskaa.
Seuraavana päivänä ei ollut enää niin superhauskaa, sillä matkakohteena oli Antigua. Tiet on Guatemalassa aivan älyttömän huonoja, ja bussit yleensä aivan yhtä huonoja kuin ne tiet. Kaiken kukkuraksi jouduttiin kesken matkaa vaihtamaan bussia vielä huonompaan, joka oli aivan täynnä yli-innokkaita jenkkejä ja me jouduttiin vielä istumaan kämäsille taittotuoleille, joissa ei edes ole kunnon selkänojaa. Mua jännitti koko matkan ajan, että meidät tullaan ryöstämään aivan varmasti, sillä bussin nokassa luki oikein isolla TOURISM ja juuri tällaiset täpötäydet turistibussit ovat maantierosvojen parhainta herkkua. No päästiin kuitenkin Antiguaan ja löydettiin erittäin mukava hostelli. Kierrettiin kaupungilla katsomassa pääsiäishässäköitä ja muuta hulinaa. Kaupunki ei kuitenkaan ollut niin ihana kuin monet olivat väittäneet, joten päätettiin kiivetä tulivuori Pacaya jo seuraavana päivänä ja lähteä Antiguasta jo kahden päivän jälkeen. Erittäin hyvä päätös, sillä tämä säästi meille yhden päivän lisää viettää Puerto Escondidossa matkan päätteeksi. Lähdimme siis minibussilla kohti Pacaya tulivuorta. Ajoimme Guatemala Cityn ohi, joka vaikutti suhteellisen pieneltä kaupungilta ja saavuimme savuavan vuoren juurelle. Juurella monet pikkupojat kauppasivat vaahtokarkkeja ja grillaustikkuja, sekä kävelysauvoja. Onneksi olimme ostaneet omat vaahtokarkit edellisenä päivänä ja Bec lupasi metsästää meille grillaustikut matkan varrelta. Me Eevan kanssa odotettiin reitin olevan vähän rankempi, melkein samanlainen kuin Cerro de La Silla Monterreyssa, joka me kiivettiin pari viikkoa ennen lähtöä Guatemalaan, mutta onneksi Pacaya oli paljon pienempi. Tai ainakin se oli loivempi kiivetä. Näköalat oli huikeat ja jännitys tiivistyi mitä ylemmäksi päästiin. Vihdoin päästiin aidatulle alueelle, jonka sisäpuolella kasvillisuus muuttui huomattavasti. Kaikki puut olivat kadonneet ja vain joitakin puskia, ruohoa ja lehmiä oli näkyvissä. Myös vanhaa jo kovettunutta laavaa alkoi näkymään siellä täällä. Monet varoitusmerkit muistuttivat, että kaikki on täällä omalla vastuullaan ja onnettomuuksia on käynyt ennenkin. Jatkettiin kuitenkin kiipeämistä (tietenkin), mutta kovettuneella laavalla kävely oli suhteellisen hankalaa. Jotkin kivistä mureni jalkojen alla ja todella monet lähtivät vierimään kun niille astui. Pienen tarpomisen jälkeen kuitenkin nähtiin se mitä oltiin tultu katsomaan. Vuoren sisältä pulppusi virtana laavaa ja meidän oppaamme viittoi meitä tulemaan ihan laavan viereen, missä ei ollut vielä yhtään muita turisteja. Tietty mentiin heti kun kehotettiin (vaikka jännittikin ihan sairaasti) ja alettiin napsimaan kuvia ennen kuin kaikki muutkin ryhmät kerkesivät paikalle. Paistettiin vaahtokarkkeja (oli muuten todella maukkaita :D ) ja jännitettiin vaihtaako laavajoki suuntaansa. Sillä jos laava olisi vaihtanut suuntaansa pari kymmentä senttiä meihin päin, oltaisiin oltu pahassa pulassa, koska vuoren rinnettä olisi ollut mahdoton paeta yhtään mihinkään suuntaan, sillä se oli tosi jyrkkä ja vaikeakulkuinen. Oli kyllä ihan sairaan hieno kokemus grillailla niitä karkkeja jonkun puolen metrin päästä ihan oikeesta, liikkuvasta ja hemmetin kuumasta laavasta. Matka alas oli jokseenkin hysteerinen, sillä ilta alkoi pimenemään vielä kun oltiin laavavyöhykkeellä, eikä meillä neljällä tietenkään ollut taskulamppuja. Tie vuorelle ei ollut mitenkään helppokulkuinen, vaan täynnä hiekkaa ja irtokiviä, sekä hevosen liukumiinoja. Minä ja Jaqcie pidettiin käsistä koko matkan ajan kun kuljettiin vuorta alas sokkona. Onneksi vältyttiin kaikilta miinoilta ja kaatumisilta. Vuoren juurella oli ihan voittajafiilis. Seuraavana aamuna oli sitten aikainen lähtö Chemuk Champeyhin, joka oli rankattu yhdeksi kauneimmista paikoista Guatemalassa. Matka oli (taas) pitkä ja kuoppainen niin henkisesti kuin fyysisestikin, sillä onnistuin hukkaamaan meksikon sim-korttini, sekä kameran muistikortin, joka oli täynnä kuvia tältä reissulta. Hyvä minä! Onneksi Eevalla oli myös kamera mukana ja Meksikon elämää on jäljellä enää joku kuukausi, mutta silti ketuttaa paljon. Löydettiin mukava hostelli ihan kansallispuisto Chemuk Champeyn vierestä. Hostelli oli mukava ja me neljä nukuttiin yhden mökin yläkerrassa keskenämme. Luonto Chumkissa oli aivan mielettömän kaunista! Oli ihanaa nukkua pitkästä aikaa luonnossa, keskellä viidakkoa. Chemuk Champeyn alue oli aivan mieletön! Alueella on luonnon itse muovaamia pieniä järviä, joissa vesi on todella kirkasta ja aivan vihertävän sinistä. Uitiin aika pitkään ja sen jälkeen minä ja eeva kiivettiin viereiselle vuorelle katsomaan paikkaa näköalapaikalta. Matka tuntu hirmu rankalta järvissä löhöilyn auringon oton jälkeen, mutta päästiin ylös asti ja näköala oli huikea. Chemuk Champeyssa olisi voinut hengata pidempäänkin ja vaan rentoutua, mutta meidän tiukka aikataulu ei sallinut sellaista, vaan jatkettiin kohti Floresia ja Tikalia.
Floresissa löydettiin aivan paras hostelli! Siellä sai ilmaseks kattella dokumentteja ja hostellin ravintola tarjoili parasta vegeruokaa, jota oon koskaan syöny. Hostellissa oli kyl aivan ihmeellistä porukkaa myös. Tavattiin yks pariskunta joka ihan oikeasti uskoi ufoihin ja siihen, että jos joku esim. sairastuu syöpään se on ihmisen oma vika, sillä hän on toivonut sitä itselleen. Käytiin suhteellisen kiivasta keskustelua kyseisen pariskunnan kanssa ja omasta mielestäni varsinkin se nainen oli pahasti hairahtanut. Mutta oli silti mielenkiintoista kuunnella toisenlaisia näkemyksiä elämästä ja maailmanjärjestyksestä. Floresista otettiin shuttle buss Tikaliin. Oli todella hyvä idea lähteä sinne ennen aamun sarastusta, sillä paikka oli aivan tyhjä, eikä ollut vielä liian kuuma kiivetä pyramideille. Tikal on aivan keskellä viidakkoa ja kun lähestyttin raunioita, tienvarsikyltit varoitteli jaguaareista ja käärmeistä. Ei me kyllä nähty kumpaakaan, ainoastaan coateja (alias. Buddyja), exoottisia kalkkunoita ja paljon apinoita. Rauniot oli itsessään todella hienot. Hienointa niissä oli se, että ne oli täysin keskellä viidakkoa ja apinoita hyppeli puissa ympärillä. Paikasta huomasi myös selkeästi, että oltiin Guatemalan puolella katsomassa nähtävyyksiä, sillä paikka ei ollut täynnä turisteja, eikä katukauppiaita ollut juuri yhtään. Loppuaika Floresissa menikin sitten hostellissa hengailessa ja kaupungissa käppäillessä. Oli suht kummallista, kun on jäänyt vähän traumoja noista meksikon militareista ja poliiseista ja Floresissa sotilaat oli univormuissa isolla porukalla vaan shoppailemassa ja vilkutteli meille aina kun käveltiin ohi. Vähän eri suhtautuminen kuin Meksikon puolella yrmeät täysin huputtautuneet sotilaat konekiväärit kädessä mulkoilemassa ohikulkijoita. Tämä päivä taisi olla Pitkäperjantai, jota me ei tietty muistettu ollenkaan. Tämän takia oli suht vaikeata saada edellisenä päivänä pesulaan viedyt pyykit takaisin, mutta onneksi Flores on pikkukaupunki ja pesulan omistaja asui ihan pesulan vieressä, että päästiin noutamaan pyykit. Illall käytiin kiertämässä paikallisten tekemiä katukoristeita, jotka oli muuten todella kauniita. Ne oli täynnä kukkia, kynttilöitä ja hedelmiä. Lauantaina oli taas aikainen herätys kohti Meksikon rajajokea ja Palenquen raunioita. Rajan ylittäminen oli ehkä selkein ero Guatemalan ja Meksikon kehittyneisyysasteiden välillä. Guatemalan puolella bussi oli todella kämänen ja veneranta oli oikeastaan ihan normaali ojanpenkka ilman mitään laitureita. Ajeltiin vähän alle tunti rajajokea pitkin ja oltiin kaikki vähän pettyneitä, sillä ei nähty yhtäkään krokotiilia. Kaverit jotka ylitti saman joen pari kuukautta aikaisemmin oli nähnyt pari todella läheltä. Kun saavuttiin Meksikon puolelle, ranta oli täynnä ruokakojuja, veneitä, hienoja minibusseja ja ihmisiä. Bussi johon mentiin oli aivan toista luokkaa kuin rajan toisella puolella. Oli ilmastointi, pehmeät penkit ja tv. Myös immigration office oli hieman järjestäytyneempi laitos kuin Guatemalassa.
Kaiken kaikkiaan Guatemala on matkailijalle aivan mieletön kokemus! Varsinkin jos käyttää maalaisjärkeä ihan perusasioissa. Monet asiat on maassa vielä erittäin pielessä, kuten rikollisuus on edelleen kasvussa ja eritoten naisten murhat, joita poliisi ei edes yritä selvittää on aivan järjettömiä. Katsottiin Floresissa yksi dokumentti juuri näistä murhista ja samaisessa dokumentissa kerrottiin, että jos nainen tulee raiskatuksi, raiskaajaa ei lain mukaan tuomita ollenkaan, jos hän menee naimisiin sen raiskatun naisen kanssa. Myös esimerkiksi yhdellä murhatulla naisella oli napakoru, jolloin poliisit tuomitsivat hänet heti prostituoiduksi, joka tarkottaa sitä ettei murhaajaa tai omaisia edes yritetä selvittää. Murhattu vaan dumpataan kuoppaan jossain kaupungin laitamilla ilman mitään hautajaisia tai rukouksia. Todella hyvä oikeusvaltio. Onneksi siellä on kuitenkin paljon nähtävää, eikä meillekään käynyt mitään pahaa J
- comments