Profile
Blog
Photos
Videos
Hola!
Meillä oli aamulento Santo Domingoon, joten otettiin bussi samana päivänä suoraan Santo Domingosta Jarabacoaan, joka on pieni kylä vuoristossa. Dominikaanisessa on tapana matkustaa motoconchoilla, jotka on moottoripyörätakseja. Kenelläkään ei tietty ole koskaan kypärää päässä, joten kun saavuttiin Jarabacoaan, ensimmäinen asia minkä näin, oli kuollut mies kallo halki keskellä tietä. Sen jälkeen en suostunut ajamaan motoconchoilla mihinkään. Jarabacoa on kuuluisa kaikista vuoristo-aktiviteeteista, joten heti ensimmäisenä päivänä lähdettiin ratsastaen katsomaan lähellä sijaitsevaa vesiputousta. Vesiputous oli todella kaunis ja hepat ihan hulluja. Ne juoksi välillä ihan sairaan lujaa, mutta musta se oli vaan hauskaa. Kun saavuttiin takaisin "heppavuokraamolle" alkoi sataa, joten me jäätiin loppupäiväksi hengaamaan sinne. Pelattiin bilistä ja pingistä katoksen alla ja juotiin olutta. Seuraavana päivänä oli koskenlaskun vuoro. Meitä oli n. 5 venettä yhteensä ja me kaikki kolme päästiin samaan veneeseen. Samaan veneeseen laitettiin myös paikallinen tantta, jolla ei ollut edes melaa, joten me jouduttiin melomaan senkin puolesta. Koskenlasku oli ihan sairaan hauskaa! Eikä se ollu yhtään niin jännää kun aluksi kuvitteli. Lauttojen ohjaajat oli ihan sekopäitä. Ne yritti koko ajan kaataa venettä tai vetää meitä yksitellen jokeen. Mut saatiin kerran pudotettua veneestä ja kata tippu kerran ihan omin ehdoin :D Koko koskenlaskusta tuli vähän mieleen Matacanes Monterreyssä, vaikka tällä kertaa kuljettiinkin veneillä eikä uiden ja kävellen. Suurin pudotus kyseisessä koskessa oli 2m, mikä kuulostaa paljon isommalta miltä se tuntui.
Jarabacoasta lähdettiin bussilla läheiseen kaupunkiin, josta meidän oli pakko ottaa taksi yhden amerikkalaisen miehen kanssa, koska jostain syystä mikään ei toimi kunnolla maassa silloin kun sataa. Kuljettiin sitten taksilla loppumatka Playa Doradaan, joka on yksi Dominikaanisen turistihelveteistä. Oltiin jo Kuubassa varattu meille huone neljäksi päiväksi all-inclusive hotelliin ja voi että kun se oli ihana! Kunnon luxusta monen viikon kämäsissä hostelleissa asumisen jälkeen. Neljä päivää syötiin aina kun mahaan mahtui ruokaa, eli toisin sanoen syötiin ihan liikaa. Maattiin rannalla ja uima-altaalla ja juotiin ilmasia drinkkejä. Harmi vaan, että aallokko oli koko Playa Doradan ajan ihan liian kova, eli ei voitu lähteä edes melomaan. Jouluaattona hotellissa oli erikoisillallinen. Seisovassa pöydässä oli kaikkea mitä kuvitella saattaa, jopa ostereita. Hotellin henkilökunta vähän naureskeli meille, koska me juotiin viiniä ja syötiin kahden kattauksen ajan. En usko että tällä puolella maailmaa on totuttu nuorien tyttöjen matkustavan ilman vanhempia/aviomiehiä ja juhlivan jouluaattoa ilman perhettä.
Playa Doradasta otettiin guagua (n. 14 paikkainen minivan) kohti Cabaretea. Meillä oli tietty rinkat mukana ja guagua ihan täynnä, joten kuski yritti saada meitä maksamaan yhden henkilön lisää rinkoista. Me ei tietenkään suostuttu siihen, joten ahtauduttiin äärimmäisen pieneen tilaan rinkkoinemme. Guaguaan ahtautui loppujen lopuksi yli 20 henkeä, joten me kolme istuttiin rinkkoinemme paikalla, jossa normaalisti istuu 2 henkeä. Oli suhteellisen tuskainen matka, varsinkin kun auton sisäänheittäjä hiplasi mun kättä koko matkan ajan. Perillä Cabaretessa löydettiin hostelli nopeasti ja lähdettiin heti rannalle kävelemään. Biitsi oli ihana! Ja kiteilijöitä oli vaikka kuinka paljon. Seuraavana aamuna aloitettiin kite surf -kurssi. Ensimmäinen päivä oli leijan käytön opettelua rannalla. Se oli tosi kivaa ja alun 'ups oho' -kokeilujen jälkeen leija alkoi tottelemaan suhteellisen hyvin. Ainoa miinus tuossa päivässä oli, että sain jonkun toisen amatöörin leijan päähäni, jolloin leijan narut tekivät ilkeän haavan mun käteen. Nyt mulla on "tosi hieno Eiffel-tornin muotoinen" arpi vasemmassa kädessä. Seuraavat päivät menikin sitten tuulta odotellessa, eli kiteilyn sijaan mentiin viereiselle biitsille treenaamaan surffausta. Oli kiva huomata että siinäkin on ehkä vähän edistynyt. Tai ainakaan se ei ollut yhtään niin tuskasta kun ensimmäisellä kerralla Baja Californiassa.
Yhtenä päivänä oltiin Cabareten rannalla kävelemässä Katan kanssa, kun nähtiin että miestä kannettiinmerestä rannalle. Mies oli hukkunut ja sitä yritettiin elvyttää parikymmentä minuuttia. Oli ihan kauheeta kattoa vierestä ku ruumiiseen yritetään pumpata henkeä ja miehen lapsi (about mun ikänen työttö) ja vaimo itkee ja huutaa vieressä. En usko että mies oli ollut hukkuneena hirveän pitkään, mutta se oli jo ihan sininen raajoista ja päästä. Lopulta ambulanssi tuli paikalle, mutta niilläkään ei ollut defibrillaattoria ambulanssissa, joten en usko että mies selvisi hengissä. En tajua, miten noin isolla rannalla ei yhdessäkään hotellissa tai surfshopissa ole elvytysvälineitä ja miten ambulanssilla voi kestää 20minuuttia saapua paikalle.
Uutena vuotena käytiin taas surffaamassa ja illalla oli megaisot bileet rannalla. Odotin vähä suurempia ja ilosempia bileitä kun ne loppujen lopuksi oli, mutta ei se mitään. Seuraavana aamuna otettiin taas guagua, tällä kertaa hirveässä krapulassa, ja matkattiin kohti Samanaa. Samanassa tehtiin ekana päivänä retki luonnonpuistoon. Puisto oli lahden toisella puollella, joten matkattiin pikkuruisella veneellä. Ajeltiin mangrovemetsässä ja katteltiin maisemia. Lopuksi käytiin isossa luolassa, jossa oli aikoinaan asunut inkkareita. Inkkareiden jäljiltä oli säilynyt myös joitakin luolamaalauksia. Ärsyttävää retkessä oli, että meidän opas puhui epäselvästi sekaisin kaikkia kieliä mitä osasi. Myös espanjaksi se puhui niin mongertaen ja hiljaa, ettei siitä saanut mitään selvää. Seuraavana päivänä otettiin guagua El Limonin kylään, jossa hypättiin taas hevosten selkään ja ratsastettiin yhdelle Dominikaanisen suurimmista vesiputouksista. Matka sinne oli ihan superjännä, koska polku putoukselle oli sairaan kapea, mutainen, liukas ja ylämäkeen. Eevan heppa ei esimerkiksi aluksi suostunut tulemaan metsäpolulle ollenkaan, koska se on hevosilekin erittäin vaikeakulkuinen. Hepat liukasteli ja me yritettiin pysyä niitten selässä. Kun saavuttiin vuoren huipulle (upeat maisemat), jouduttiin jättämään hepat lepäämään ja käveltiin loppumatka. Oli aivan äärimmäisen vaikeaa päästä tällä kertaa alaspäin liukasta mutapolkua. Onneks meillä oli pari apupoikaa mukana, jotka talutti meitä vuorotellen vuorta alas. Vesiputous oli aivan upea!! Ehkä hienoin mitä koko meksikon reissulla oon nähnyt. Hullut paikalliset pikkupojat kiipeili vesiputousta ylös ilman mitään turvavaljaita ja sitten hyppivät voltteja n. 1,5m syvään lätäkköön. Matka takaisi El Limoniin heppojen selässä oli aivan yhtä vaikea, ellei jopa vaikeampi, kun menomatka. Päästiin kuitenkin takaisin El Limoniin. Hauskinta takaisintulo matkalla oli, kun yksi meidän saattajapojista (ikä 16) alkoi kyselemään multa että enkö mä voisi alkaa seurustelemaan sen kanssa :D Toivottavasti se ei hirveesti pahastunu ku yritin nätisti sönköttää sille espanjaksi miksi en voi seurustella sen kanssa. El Limonista saatiin kyyti Samanaan Columbialaiselta pariskunnalta, joilla oli ihan superhieno auto. Vähän nolotti kun meidän kolmen jalat oli ihan mudassa ja ällöttävät.Samana iltana Sophia ja Anton tuli Samanaan. Oli niin kiva nähä Sophiaa pitkästä aikaa! Niilläkin oli matka mennyt tosi hyvin tähän asti. Illalla mentiin vaan syömään läheiseen kiinalaiseen, jossa kesken ruokaa katkesi sähköt. Oli suhteellisen hysteeristä odottaa pimeässä, että generaattori pärähti käyntiin. Seuraavana päivänä mentiin Playa Rinconiin, joka on väitetty Dominikaanisen parhaaksi ja idyllisimmäksi biitsiksi. Mentiin eka guagualla Las Galerasiin ja sieltä otettiin vene Rinconiin. Ranta oli kyllä ihan hyvä, Miinuksena oli, että siellä ei ollut ylläpitoa kuin parinkymmenen metrin matkalta, joka oli sitten täynnä turisteja. Me leiriydyttiin paljon kauemmas, joka tarkoitti sitä, että rannalla oli kauheasti kaikkea moskaa. Oli ihanaa ottaa aurinkoa palmujen alla ja löhötä oikein kunnolla. Seuraavana aamuna lähdettiin katsomaan valaita. Valasreissu meni tosin ihan mönkään, sillä ei nähty yhtäkään valasta. Paatin kapteeni sanoi, että oli edellisenä päivänä nähnyt pari valasta Samanan tienoilla, mutta meillä ei käynyt tuuri nähdä yhtäkään. Jatkettiin matkaa sitten takaisin Las Galerasin rannalle. Illalla Samanassa käytiin läheisellä saarella, johon johtaa aivan tajuttoman pitkä silta. Siltaa kutsutaan nimellä Bridge to Nowhere, koska itse saarella ei ole yhtään mitään. Sinne oli tarkoitus rakentaa ravintola, mutta se ei koskaan vamistunut. Tällä hetkellä saarella on vaan ravintolan rauniot, jotka on suhteellisen pelottavat ja sokkeloiset. Sillalta oli hienot näköalat kaupunkiin ja jotkut hullut paikalliset käveli sairaan kapeita sillankaiteita pitkin, vaikka sillan alla tuskin on vettä kahta metriä enempää.
Samanan jälkeen seuraavana kaupunkina oli vuorossa Santo Domingo, maan pääkaupunki. Santo Domingo oli paljon pienempi kuin kuvittelin, mutta toisaalta myös todella kaunis (tai ainakin vanha kaupunki). Käytiin kiertämässä Santo Domingon linnoitus ja muut tärkeät turistikohteet. Kata ja minä lähdettiin seuraavana päivänä aikaisin aamulla sukeltamaan paikalliseen cenoteen. Oli ihana päästä sukeltamaan pitkästä aikaa! Cavern oli mahtava ja kesken dyykkiä pystyttiin ottamaan regu pois suusta ja ihmetellä luolaa kelluen. Luolan katto, seinät ja stalaktiitit kimalsi ihan kuin ne olisi ollut timantteja. Vesi oli sairaan kylmää ja kun tultiin ylös ensimmäiseltä sukellukselta, minä ja kata vaadittiin lämmittelytaukoa auringossa. Toinen dyykki oli paljon jännempi kuin ensimmäinen. Sukellettiin syvemmälle ja muutaman onkalon sisäänkäynnit olivat todella ahtaita. Tällä dyykillä mentiin suolasen ja makean veden harppauskerroksen läpi. Harppauskerroksessa vedet sekoittuvat eikä eteensä nää melkein yhtään. Oli hieno sukellus, eikä mun korvatkaan prakannut, vaikka mulla oli pieni korvatulehdus. Dyykkien jälkeen mentiin syömään hodareita pikkuiseen luolaan ja sitten käytiin kiertämässä vielä yksi pieni luola. Cenoten aluetta oli vahtimassa kaksi tanskandoggia, jotka olivat aivan ihania! Tuli taas ikävä omia hauvoja kun ne tanskandoggit oli niin ihania. Kotimatkalla bussiasemalta käytiin Katan kanssa vielä kiertämässä loput Santo Domingon nähtävyydet ja käytiin shoppailemassa. Sophia, Anton ja Eeva kävi illalla kattomassa kukkotappelua, mutta mua ja kataa se ei kiinnostanut yhtään. Illalla mentiin kattomaan baseball-peliä. Oli yllättävän jännää kattoa peliä, josta ei tajunnu yhtään mitään. Onneks Anton osas vähän selittää mitä millonki tapahtuu. Seuraavana aamuna olikin sitten lento takaisin Meksikoon. Lennettiin Costa Rican kautta ja toista lentoa jouduttiin odottelemaan sairaan kauan, eli yhteensä lento Mexico Cityyn kesti joku 14 tuntia. Dominikaanin Tasavalta on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde! Ihania rantoja ja erilaisia aktiviteetteja on vaikka muille jakaa. Ainoana miinuksena on se, että paikalliset puhuvat aivan ihmeellistä mongerrus espanjaa ja vain harvat puhuvat englantia. On kyllä pakko mennä kite-surf kurssille kun tulee takaisin Suomeen. Oli se sen verran hauskaa.
- comments
Elisa Moi Tiina! Onpa hyvä kun löysin blogisi, minulla olisi muutama kysymys dommareista ja olisin tosi kiitollinen, jos ehdit vastailla! Tarkoitus olla muutama yö Santo Domingossa ja loppuaika Las Terrenasissa. En tunnu löytävän tietoa siitä, miten Las Terrenasista liikutaan Samanaan ja kuinka kauan siinä vie. Haluaisimme nähdä Haitisesin puiston, El Limonin, tietysti valaita (harmi että ette nähneet niitä, nyt alkoi itseäkin vähän jänskättää!) ja käydä uudella Zip Linella. Mitä luulet, pystyykö / kannattaako vaikka kahta näistä aktiviteeteista yhdistämään samalle päivälle?