Päivän biisi: -Saurus- "Keskipiste"

http://www.youtube.com/watch?v=K_CsfDO3P7Y

"Sun himas ei oo maailman keskipiste; älä luule, että kaikki hyvä tulee sun luokse; sun pitää mennä ulos ja katsoo maailmaa"

Ootteko ikinä miettiny millasta elämä olis jos vapun ja uuden vuoden bileet yhdistettäisiin siten, että Mannerheimintie ja molemmat Esplanadit olis suljettu Kauppatorille asti liikenteeltä, täytetty juoma- ja ruokakojuilla, katubändeillä, iloisilla ihmisillä ja hyvällä meiningillä? Ja mikä parasta niitä juhlittaisiin kaksi kertaa JOKA VIIKKO!? Sillä erotuksella tosin, että tarjoiluna Koskenkorvan ja hodareitten sijaan olis caipirinhaa ja lihavartaita, Uniklubin sijaan kadulla soittaisi maailman villeimmät sambabändit ja mikä tärkeintä -20 olisi +25 ja päihdevammaiset toisia turpaan vetävät apinat vaihtuisi toisia kunnioittaviin kanssajuhlijoihin ja jatkuvaan simäpeliin...

Rio de Janeiron yöelämä on maailmankuulu ja sen kuumin ydin sijaitsee Lapan kaupunginosassa lähellä keskustaa. Viikonloppuisin(erityisesti perjantaisin) kadut täyttyy tuhansista cariocista ja turisteista, joilla kaikilla on vain ja ainoastaan yksi päämäärä: juhlia! Meidän rytmiryhmällä oli aika jättää hetkeksi rantaelämä ja keskittyä kaikkein pyhimpään. Sen verran miestappioita ryhmä kärsi, että Kari joutu kuumehoureisena jäämään lepäämään, kun muut suuntasi baanalle. Ryhmään liitty lisäksi suomalainen Marcos ja epämääräinen porukka chileläisiä janareita.

Heti alkuun voin myöntää, että vaikka Lapa onkin täynnä kunnon klubeja, ei me kertaakaan selvitty perille, koska katujen huuma vei mukanaan. Järjetön määrä ihmisiä ja joka kadun kulmasta löytyvät sambakarnevaalit kuuluu siihen kuuluisaan "katotaan vielä hetki" -ryhmään. Tunnit vieri, porukka jammaili, lasit tyhjeni ja lopulta aurinko nousi. Yleensä Riossa se tarkoittaa sitä, et kantsii hetki ottaa unta ennen juhlien jatkoa. Summa summarum: kaikkien, ketkä rakastaa juhlimista, on elämässään pakko käydä Lapassa. End of the stoori.

Kaiken tämän Rion hehkuttamisen jälkeen voikin siirtyä hieman ikävämpiin asioihin. Kuten aiemmin mainitsin, Riossa ja Brasiliassa sattuu ja tapahtuu ja jätkien viimisenä reissupäivänä kapteeni Murphy käänsi selkänsä toden teolla. Ensinnäkin Karin 40 asteen kuume jatku jo neljättä päivää, joten vaihtoehdoksi ei jääny, ku viedä hoiperteleva ihmisraunio sairaalaan hoitoon. Poppamiehen tyly tuomio oli vittupäämoskiittojen levittämä denguekuume ja täten pakkolepoa. Samaan aikaan meidän kämppiksenä majaillut länkkärikundi oli ryöstetty rannalla keskellä kirkasta päivää. Kohteliaan harteikas mies oli kävellyt vierelle ja ilmoittanut sujuvalla Itä-Lontoolla: "Mafia, give me your money!"

Kaikki ei suinkaan ollut vielä tässä, sillä meidän palattua hostelille, minä, Esa ja Mika huomattiin, et meiltä kaikilta puuttu massia. Kaikkien rahavyöt oli koko viikon amerikkalaisten omistaman hostellin lukollisessa kaapissa, johon ainoastaan työntekijät pääsivät käsiksi. Yhteensä n. 300 euroa oli kadoksissa, joten perisuomalainen vitutus levisi perussuomalaisuuden tavoin läpi meidän kirkkaiden mielien. Erikoisinta tarinassa oli se, et meille hetken selvittelyn jälkeen ilmoitettiin erään työntekijän toimesta, että tekijä oli saatu kiinni ja me saadaan rahat takaisin aamulla. Seuraavana päivänä kyseistä työntekijää ei kuitenkaan näkynyt ja paikalle asteli uppopaistettua rasvaa koko elämänsä nauttinut, kalkkunaa muistuttava, 215-vuotias omistaja, joka ilmoitti lampaan äänellä, ettei me mitään rahoja takasin saada, kun ei voida mitään todistaa. Mä kyllä arvasin, et mut tällä reissulla ryöstetään, mutta et tällä tavalla. Kiva-kiitti- moi koko Mellow Yellown henkilökunta. Tavataan foorumeilla!

Näin oli 1,5 viikkoa taputeltu Rion rannikolla. Karikin saatiin lopulta sairaalasta lentokoneeseen, joten jätkien oli aika palata lumikinosten ja Amarillon aurinkotarrojen keskelle. Tsemppiä pojille ja kiitos vaihtelevan menestyksekkäästä reissusta. Mulla sen sijaan oli 4 päivää aikaa ennen Kimmon Rioon saapumista, joten ajattelin lähteä vetämään henkeä rauhallisemmille mestoille. 100 km rannikkoa pitkin itään löytyy Saquareman kaupunki, joka on Brasilian kuumimpia surffispotteja. Ja vaikka aikuisen miehen tärkeimmät ominaisuudet eli surffitukka ja kunnon bruna ei vielä olekaan vaaditulla tasolla, oli aika lähteä taas 8 kk tauon jälkeen peuhaamaan aalloille.

Saquarema on n. 70 000 asukkaan kaupunki, joka muodostuu kilometrien pituisista valkoisista rannoista ja kaupungin kahteen osaan jakavasta valtavasta sisämaahan tunkeutuvasta laguunista. Täällä arska hymyilee, ruoka on halpaa ja ihmiset leppoisia. Taksikuski Jorge jopa tarjosi meikäläiselle ilmaisen kyydin. Nyt lauta tanaan ja tyrskyihin. Parin päivän päästä takasin Rion hälinään ja kuka tietää vielä kerran Lapa jäähän ja nimi lehteen... Ciao!

Nimimerkillä:

"Täällä heiluu palmut ja minä, siellä lumilapio ja sinä"