Profile
Blog
Photos
Videos
Päivän biisi: -Manu Chao- "Mr. Bobby"
http://www.youtube.com/watch?v=-AgPbqqs0W0&feature=related
VAROITUS!: Seuraava tarina sisältää materiaalia, joka masentaa jokaista lukijaa tavalla, joka parhaimmassa tapauksessa saattaa johdattaa JUURI SINUT Helsinki-Vantaalle mullistamaan elämäsi!
Riosta lähtiessä iski jälleen kerran valinnan vaikeus. Lähteäkö Florianopolikseen surffaamaan, Sao Paoloon cityrundaamaan vai kenties Salvadoriin tutustumaan bahialaiseen elämäntyyliin. Reissuilla kuulee jatkuvasti muilta reissaajilta hyviä stooreja eri paikoista, mutta koska Amazonasin viettelevä suistoalue odottelee jo kaukaisuudessa, oli käännettävä katseet pikku hiljaa kohti pohjoista. Meidän valinta osui lopulta Recifen kaupunkiin, joka sijaitsee Brasilian koillisrannikolla.
Hanuria kiristävän 41 tunnin bussimatkan jälkeen oltiin vihdoin perillä 1,5 miljoonan asukkaan Recifessä. Lohduttavaa oli ensitöikseen lukea opaskirjoista, kuinka kyseessä on yksi Brasilian vaarallisimmista kaupungeista, joka johtaa niin murha- kuin bussiryöstötilastoja. Lisäksi selvisi, että kaupungin hienolla Boa Viagem -rannalla on surffaus- ja uimakielto. Syynä tähän on rannikon valloittaneet nälkäiset härkähait. Nämä äärimmäisen matalissa vesissä viihtyvät selkäänpuukottajat ovat kaikista hailajeista ihmisille vaarallisimpia ja Recifen rantoja ne on päälliköiny jo pitkään. Vuodesta 1992 lähtien rannalla on kuollut 19 ja loukkaantunut yli 40 ihmistä haihyökkäyksissä. Hostellilla kuuli hurjia tarinoita, kuinka eräskin brassipoika oli seisonut 10 metriä rannasta vyötäröön asti vedessä, kun sosiaalisesti rappioitunut härkähai iski kimppuun ja vei mieheltä toisen käden ja yhden jaloista. Sen verran meidän oli kuitenkin luontomammaa uhmattava, että käytiin vyötäröä myöten huljuttelemassa omia narunvarjoja syöttinä. Tarina päättyi niin kuin aina: kellekään ei kelvannut!
Vesileikkien poistuttua harrastuslistalta, oli keksittävä puuhaa sisämaassa. Recifestä löytyy yksi vanhimmista cachacatehtaista koko Brasiliassa. Cachaca eli sokeriruokomehusta valmistettava viina on paikallinen koskenkorva ja täten koko kansakunnan selkäranka. Tämän johdosta oli hyvä päästä tutustumaan, kuinka tätä elämän polttoainetta oikein tuotetaan. Kierrokseen kuului ensin 15 min videopätkä sokeriruo'on kasvattamisesta. Tämän jälkeen erittäin isokeuhkoinen ja dominoiva brasilialaisneitokainen valmisti meille oikeaoppiset caipirinhat ja kierrätti ympäri tehtaan näyttäen kaiken valmistusprosessiin liittyvän aina käymisastioista ja tislauspannuista massiivisiin tammitynnyreihin. Tehdastour huipentui viiden erilaisen cachacan maistiaisiin, minkä myötä fiilis oli ku Halla-Ahon Jussilla Kontulan ostarilla... Eli ku kotonaa!
Suurin syy meidän Recifen visiittiin oli 7 km päästä löytyvä Olindan kaupunki. Tämä Unescon maailmanperintökohde on katukuvalta jotain sellaista, mitä mä tuskin pystyn kovin kiihottavasti kirjottamaan, mutta yritetään silti... Olinda on lähes 500 v. vanha kolonialistikaupunki, jonka ikivanhat kadut on täynnä gallerioita, museoita, kirkkoja, musiikkia, käsitöitä ja kaikkea muuta korkeakulttuuria. Kaikista siisteintä kaupungissa on talojen mielivaltaisen mielikuvituksekas maalaus. Värien puolesta kaupunkia voisi luulla koko universumin gay centrumiksi, sillä toisiinsa kiinni rakennettujen talojen väriskaala vaihtelee koko sateenkaaren päästä päähän. Tähän talojen väriloistoon kun lisää rauhallisen arkielämän, vilkkaan karnevaalin ja kukkulan huipulta avautuvan rannikkomaiseman, on pakko hiljentyä ja nostaa nöyrästi peukalo kohti Olindaa. Tämä on jotain ainutlaatuista...
Ja ainutlaatuisuudesta puheenollen, nyt seuraa tarina elämäni mahtavimmasta viikonlopusta. Tämä on samalla tarina täydellisestä brasilialaisesta viikonlopusta. Torstai-iltana Olindan katuja käppäillessä huomattiin kadun varressa valtava Manu Chaon mainos. Jos tämän blogin lukijat ei tiedä, mikä tai kuka Manu Chao on, suosittelen klikkaamaan auki tekstin yläreunasta löytyvän päivän biisi -linkin ja maistamaan elämää. Kaikista mahtavinta mainoksessa oli päivämäärä, joka määrätietoisesti osoitti seuraavaa iltaa. Hetken käsien lävittelyn ja suun aukomisen jälkeen me katottiin Kimmon kanssa toisiamme ja todettiin: "Ei oo jumalauta totta! Manu Chao huomenna Recifessä!" Ja tottahan se perkele oli. Siispä illalla kohti keikkapaikkaa ja olut kädessä keskelle pittirinkiä riehumaan musiikin tahtiin. Manu Chaon ja kahden muun artistin yhteensä melkein 5 tuntia kestänyt keikka takoi päähän sellasen hulabaloon, ettei oo ennen nähty.
Riossa mä kirjottelin, kuinka kaikki tärkeä tuli favelavierailun jälkeen tehtyä. Tämähän oli täyttä valetta, koska yksi erittäin tärkeä juttu puuttui eli jalkapallo-ottelu. Brasilia saattaa paperilla olla katolilainen valtio, mutta totuus on, että täällä eletään ja kuollaan sen mukaan, miten nahkakuula pyörii. Täällä jalkapallo on enemmän kun uskonto. Pele ei ole Jumala, vaan Jumalasta seuraava... ylöspäin! Täällä jos jossain oli siis nähtävä matsi paikan päällä. Lauantain Manu Chao -huuruissa tähän tarjoutui loistava tilaisuus, sillä Recifessä matsattiin kuuma paikallistaisto Nauticon ja Santa Cruzin välillä. Siinä missä HJK ja Fc Lahti on edes hieman saanut sähköä suomalaiseen "vitun nuija" -fanikulttuuriin, on meininki täällä vielä roppakaupalla sähköisempää. "Maali ei olis huono" -mentaliteetilla pelannut kotijoukkue nipisti lopussa rinnalle, joten tapahtumarikas ja värikäs kamppailu päättyi lopulta 2-2 tasatulokseen ja valtavaan huutomyrskyyn. Football game in Brazil-check!
Manu Chaon ulkoilmakosertista ja futismatsista huolimatta, viikonloppu ei vielä ollut täydellinen. Sunnuntaiaamuna herättiin musiikin pauhuun ja ihmisten hälinään. Tästä kiinnostuneena vahaa leijonanharjaan ja kadulle tsekkaamaan, että mitä oikein tapahtuu. Käynnissä oli Olindan massiivinen katukarnevaali, joka imaisi hetkessä mukaansa. Ottakaapa rakkaat ystävät pipoa hetkeksi pois silmiltä ja kuvitelkaa seuraavaa: Aurinko paistaa ja lämpöä yli 30, yli 5 km pitkä rantakatu aivan täynnä naamiaisasuihin pukeutuneita ihmisiä, värikkäitä kulkueita, bändejä, showryhmiä, tanssijoita, bissekauppiaita, ruokakojuja ja kaikkea mahdollista mielikuvien karnevaaleihin liittyvää. Kaiken kruununa kulkueen keskellä ajanut valtava bailurekka, jonka päällä 10-henkinen bändi soitti brasilialisia partybiisejä ja 30 ihmistä tanssi mukana. Jollain ihmeellä me saatiin taiottua ittemme kyseisen rekan lavalle fiilistelemään ja räpsimään fotoja. Lavalla satojen ihmisten yhteislaulua ja tanssia katsellessaa tuli mieleen, et mitä kaikkea tästä maailmasta vielä löytääkään. Juuri tällästen juttujen takia mä en haluu ikinä lopettaa matkailua. Hulppea karnevaalimeininki jatkui vielä illalla Olindan vanhan kaupungin kauniilla kaduilla, joissa rytmit pauhasi pitkälle aamuun.
Mua rupee jo itteäniki ärsyttämää tää jatkuva hehkuttaminen, mut tätä tää elämä Brasiliassa näköjään on: Uskomatonta!. Olindan karnevaali oli jotain, mitä ei vielä edes pysty ymmärtämään. Kaiken lisäks meille selvis seuraavana päivänä, et tämä oli vasta ns. pre-carnaval ja Olindan viralliset karnevaalit on vasta kahden viikon päästä. Silloin mestoille tulee yli 2 miljoonaa ihmistä ja juhlat kestää 11 päivää, kun nyt paikalla oli "vaan" kymmeniä tuhansia ihmisiä ja juhlat kesti 24 tuntia. Ei voi kun sanoa et huh huh! Juhlia tämä kansa osaa.
Nyt tää karnevaaliperuukin sisäinen euforian lumivyöry on sitä luokkaa, et on pakko lähteä rauhottumaan. Palataan taas jostain päin Brasilian rannikkoa, kun joskus saan pään selvitettyä kaikesta tapahtuneesta. Boa noite amigos!
- comments