Australialaista jalkapalloa ja auringonnousu Brisbanessa!

Tervehdys taas! Australialaiset ovat kyllä ystävällistä kansaa, mutta yksi poikkeus tuntuu löytyvän. Paikallisessa postissa palvelu on kuin Speden sketsin rautakaupassa. Jono ovelle asti, mutta silti palvelu äärimmäisen hidasta ja rauhallista. No, voihan sen toisaalta ottaa rauhoittumisen kannalta, sillä jonottaminen kestää hyvän aikaa.

Viime viikolla tuli puuhattua taas kaikenlaista, ja löysin jopa paikan harrastaa taijita! Brisbanen kaupunki ystävällisesti tarjoaa ilmaista puistotaijita lähes päivittäin eri puolilla kaupunkia ja tiistain sessio sattui sopivasti koulun viereiseen puistoon. Mukava tunnin setti pienessä sateessa, mutta onneksi paikalla kasvanut puu oli niin iso, että lähes kaikki mahtuivat sen alle suojaan. Vetäjä oli komean parran omaava paikallinen, ja kutsui tutustumiskäynnille varsinaiselle tunnilleen seuraavana iltana.

Keskiviikkoiltana lähdin sitten pyöräilemään Paddingtonin kaupunginosaan etsimään taijituntiani. Paddington on muutaman kilometrin päässä asuinpaikasta, mutta matkaan mahtui monta mäkeä (Brisbanessa riittää siltoja ja mäkiä), joten perille saapuessani olin lievästi hikinen. Treenipaikalta oli kuitenkin todella komeat näkymät yli kaupungin, mutta en taaskaan saanut onnistunutta yökuvaa. Itse treenit olivat oikein mukavat, vaikka treenasivatkin eri tyylisuuntaa, kuin mihin on Suomessa tottunut. Paljon oli kuitenkin samaa ja muilta lunttaamalla pystyi hyvin pari tuntia heilumaan messissä. Oli sen verran kivaa päästä pitkästä aikaa harrastamaan taijita, että taidan jatkossa käydä siellä joka viikko.

Taijin jälkeen oli vuorossa leffailta uuden Inceptionin parissa. Matkalla teatterille sade pääsi yllättämään ja ilmaus "kuin uitettu koira" ei ollut kovin kaukana totuudesta. Onneksi olin varautunut vaihtovaatteilla, joten elokuvanautinto ei tästä episodista kärsinyt. Itse elokuva oli todella hyvä ja myös valkokangas oli riittävän iso, Australian suurin.

Torstaina oli Planet Earth kurssin käytännön osuus ja pääsimme tutustumaan eri mineraaleihin lähes pintaa syvemmältä. Tehtävänä oli tunnistaa eri mineraaleja värin, loisteen, kovuuden ym. ominaisuuksien avulla. Todella mukavaa puuhaa, vaikka nimiä en kyllä oppinutkaan. En varmasti tietäisi niitä edes suomeksi, joten ei mitään toivoa oppia niitä englanniksi. Pitää kuitenkin asiaan palata, sillä seuraavalla kerralla homma pitää osata suorittaa ilman lunttilappua, mitä viimeksi saatiin käyttää. Eiköhän kohta siis mineraalit ole hallussa J.

Torstaina kävin myös tutustumassa paikalliseen opiskelijatapahtumaan, norjalaisen klubin järjestemään Pub Crawliin. Mainostivat Brisbanen suurimpana opiskelijatapahtumana ja facebookissa tapahtumaan olikin ilmoittautunut lähes 500 henkeä. Ideana oli kiertää viisi eri baaria eri tiimeissä ja kaiketi jokin kilpailukin oli mukaan ympätty, vaikka siitä en illan mittaan mitään merkkiä havainnutkaan. Muistutti hitusen siis suomalaista approa. Kokeilemisen arvoinen tapahtuma ja nyt on siitä muistona ihanan keltainen T-paita (tiimimme tunnus, muilla oli punaiset tai siniset).

Lauantaina oli vuorossa peli australialaista jalkapalloa, mutta ihan katsomon puolella kuitenkin. Missattiin mahdollisuus hankkia liput koulun kautta, mutta onneksi paikallinen nettijärjestelmä oli hyvin helppokäyttöinen. Loppujen lopuksi saatiin paikat pari riviä koulun porukoiden takaa, mikä oli oikein hyvä sattuma. Varsinkin kun sadekuuro yllätti kesken pelin, olimme me suojassa, mutta koulun porukat saivat hiukan vettä niskaansa.

Australialainen jalkapallo on kyllä kumma laji. Yhdistelmä rugbya, amerikkalaista jalkapalloa ja ties mitä. Todella vauhdikasta ja viihdyttävää seurata, vaikkei säännöistä mitään käryä ollutkaan. Pelissä pallo (kuin amerikkalaisessa jalkopallossa, ei pyöreä) piti saada (kaiketi potkaistua) kahden tolpan välistä, mistä sai 6 pistettä. Jos pallo meni vierestä ohi sai pisteen.Koppaamalla pallon jossain välissä kenttää (en tiedä mikä kohta) sai "vapaapotkun", joista moni maali tehtiinkin. Peli päättyi lopulta Brisbanen leijonien kirvelevään tappioon, kovasta kannustuksestamme huolimatta.

Pelin jälkeen jatkettiin kaverin kanssa matkaa muutamalla norjalaiselle hiukan etkoilemaan ja sieltä sitten keskustaan baariin. Lähdin baarista noin kolmen pintaan ja päätin hakea samalla reissulla myös pyöräni etkopaikalta, about toiselta puolelta kaupunkia. Tein pit-stopin Hungry Jack'sissa (muualla maailmassa Burger King) ja käppäilin rauhaksiin ihastellen öistä kaupunkia. Pysähdyin matkalla ottamaan muutaman yökuvan, ja tällä kertaa osa jopa onnistui!

Pääsin patikoinnissani Brisbanen kuuluisimmalle sillalle, Story Bridgelle, kun löysin kadulta X-asennossa makaavan tyypin. Kaverin oli totaalisen seis, mutta heräsi hetken aikaa häntä tökittyäni. Päätin, että on parempi katsoa, että kaveri pääsee turvallisesti kotiinsa ja lähdin saattamaan häntä. Kaveri käveli about tunnin (pyöräni kannalta ihan väärään suuntaan) ja yritti lopulta mennä aidan päälle nukkumaan. Kun tökin hänet siitä hereille, lähtivät hänen aivonsa lopulta päälle ja legendaariset kommentit "Who are you, what am I doing here" kuultiin. Kävi ilmi, että kaveri asuikin Sunshine Coastilla (reilun tunnin matkan päässä Brisbanesta), joten soitin taksin viemään hänet juna-asemalle ja heittämään samalla itseni Story Bridgelle, josta olisi lyhyt matka pyörälle.

No, eihän se niin helposti mennyt. Taksi kyllä tuli, mutta kuski oli intialaiselle aksentilla puhuva tyyppi, joka ei tuntunut tietävän kaupunkia ollenkaan. Hetken aikaa ajeltuamme hän pysäytti auton ja kysyi, onko tämä paikka ok. En tuntenut paikkaa, mutta ajattelin, että koska hän on taksikuski, kai tämä nyt on lähellä Story Bridgeä, ja siten maksoin osuuteni taksimatkasta ja hyppäsin ulos. Hetken aikaa käveltyäni huomasin olevani Fortitude Valleyssä, mikä oli taas väärässä suunnassa. En osannut sieltä suorinta tietä Story Bridgelle, joten oli pakko kävellä taas keskustaan.

Reilun vartin käveltyäni olin sitten taas sen baarin luona, mistä olin matkani aloittanut. Siinä konkurssissa ei pieni lisä-reippailu tuntunut missään, joten kävelin saman matkan Story Bridgelle uudestaan ja tällä kertaa pääsin jopa pyöräni luokse. Aamuaurinko alkoi luoda ensi säteitään ja Brisbanen maratonille osallistujat alkoivat kansoittaa katuja, kun lopulta pyöräilin väsyneenä kotio. Simppeliin kotimatkaan meni näine pienine mutkineen sellaiset 3,5 tuntia, mutta oli kyllä hyvä fiilis lopultakin päästä nukkumaan :)!

Ehkä joskus pääsen tässä kirjoittelussa jopa tähän päivään, mutta riittäköön tämä tältä erää :).

Catch ya later mates!